Muotkalle

1.jpg

2.jpg

3.jpg

Vaativa, mutta lempeä Muotka. Näin totesi myös Raimo Kojo kirjassaan Pohjoiset erämaat. Erittäin hyvin kuvaava lausahdus. Tuon sain kokea hyvässä sekä pahassa reissullani. Tässä blogissa kerron havainnoista, tunteista ja oivalluksista, joita tein tuon matkan aikana. Valitettavasti en tule kertomaan sankaritarinoita vaelletuista kilometreistäni eikä reitistäni ole mitään hienoa GPS kuvaa, joka kuvaisi jokaisen otetun askeleen. Muun muassa niitä ja muita upeita blogeja löytyy osoitteesta retkipaikka.fi.

Odotin reissultani ja Muotkalta todella paljon. Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi ja monen muun sattuman kautta jouduin kuitenkin tekemään monta kompromissia matkan aikana. Alkuperäinen suunniteltu reittini lyheni lähes puolella. Aluksi tämä tuntui suurelta pettymykseltä, mutta ajan kuluessa tajusin sen olevan juuri sitä mitä tarvitsin.

Odotin todella suuria asioita, mutta sain jotain vielä suurempaa takaisin.

Kohti Muotkaa

Herätyskello soi 03.00. Aina samainen pikkupoikamainen jännitys ja täpinä päällä edellisenä iltana, joten yöunet jäivät reiluun kahteen tuntiin. Vajaat yöunet eivät juuri painaneet, vaan odottaen kohti matkaa. Hätäinen aamupala, viimehetken pakkailut, kahvit termariin ja ei muuta kuin autonrattiin!

Fanipostia oli ilmestynyt Volkkarini tuulilasinpyyhkimen alle. Postit ja tavarat kyytiin ja seuraavaksi hyvä-ja-halpa liikahti noin kilometrin, josta poimin Anskun kyytiin. Hän oli samaisella päivämäärällä menossa Ouluun, joten sain ainakin hetkeksi matkaseuraa reissulleni. Lahti Oulu väli on yleensä perkeleen puuduttava matka, mutta nyt matka tuntui menevän erittäin sujuvasti. Uskollisesta pakettiautostani on turbo kadonnut johonkin, joten matkanteko ei ole aina kovinkaan vauhdikasta. Syvälliset keskustelut ja elämästä filofosointi Anskun seurassa joudattivat matkaan senkin edestä. Hieno persoona ja upea ihminen! Kannattaa muuten lukea hänen omaa blogiaan. Siellä melkoisesti lisää viisauksia! Pääset siihen tästä!

ansku.jpg
Matkaseura sekä hyvä-ja-halpa

Oulusta sitten yksin kohti seuraavaa stoppia. Kemijärvi ja mummola kutsuivat. Siellä viimeiset voitelut kehoon sekä mieleen. Porokeittoa kapeisiin kasvoihin, lyhyet päikkärit, sauna, palauttava lenkki ja unelle. Aamulla kello soi inhimilliseen aikaan 06.00. Siitä sitten kohti mystistä Muotkaa, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Reissuillani menomatka on yleensä yksi siisteimmistä jutuista. Suuret odotukset ja jännitys tulevasta seikkailusta. Nyt fiilis oli kuitenkin jotain ihan muuta. Suuret odotukset olivat vaihtuneet lähinnä peloksi ja jännitys vaihtunut väsymykseen. Saariselällä oli täysi talvi ja siellä availtiin laskettelurinteitä – kesäkuussa?! Lumi on kiva elementti, lähinnä jouluaattona, mutta kesäisellä vaelluksella se tuppaa yleensä olemaan ongelma. Sain matkaani lumikengät, mutta silti hieman arvelutti koko homma.

Sesongin ekaa reissuani olen valmistellut pitkään ja odottanut kuin tuota kuuluisaa kuuta nousevaa. Odotus oli poissa eikä sopivaa jännitystä löytynyt sitten yrittämälläkään. Kyselin itseltäni monta kertaa, että mitä helvettiä!?

Henkinen väsymys

Vasta kohteessa parin päivän vaelluksen jälkeen tajusin mistä kaikki johtui. Olin todella, todella väsynyt. Syitä siihen on monia ja sen pystyi huomaamaan vasta 1200kilometrin päästä kotoa. Tässä kohtaa hyvä korostaa, että kotona kaikki asiat ovat viimeisen päälle kunnossa. Teen asioita joista nautin, saan toteuttaa itseäni ja arki on yhtä juhlaa. Fakta on kuitenkin se, että kaikki tekeminen kuluttaa ja vie energiaa. Joskus jopa teräsmiehenkin on levättävä. Viimeksi olin pitänyt viikon talviloman lokakuussa, jolloin tein reissun Utsjoelle, Kaldoaivin erämaahan. Lokakuusta kesäkuuhun on mahtunut paljon asioita. Tai oikeastaan vain yhtä – työntekoa. Tein pitkän jakson jopa kolmea työtä päällekkäin. Olin täysipäiväinen työntekijä isossa firmassa, valmensin C-ikäisten lätkäjunnujoukkuetta ja perustelin omaa firmaani. Kaikista tietysti nautin, mutta työpäivän venyessä kahteenkymmeneen tuntiin ja toistaa sitä päivärutiinia pidemmän jakson, niin alkaa se jossain näkymään. Jopa tässä naamassa!

Reissulla sen väsymyksen vasta huomasi. Nukuin lähes joka yö yli kymmentä tuntia. Yösijoina toimi milloin telttani, milloin laavu ja satunnaisesti myös autiotupien laverit. Päiväunia tuli otettua myös päivittäin. Ne suoritin yleensä jonkin sopivasti kohdalle osuneeni tunturin huipulla taivasalla kivikko makuualustana ja rinkka tyynynä. Ulkona nukun muuten paremmin kuin missään muualla oli ulkona vallitseva säätila mikä tahansa. Suosittelen sitä myös muille!

peltojoki.jpg
Alkutaival

Kohteessa

Päämääräni oli edessä ja auto parkissa. Mielessä jyskytti, että ei helvetissä. Viivyttelin lähtöäni erämaahan kaikin keinoin. Purin tavaroitani ja karsin ylimääräistä tavaraa pois. Rinkka tuntui hyvin raskaalta, joten vähäisistä tavaroistani karsin vielä lisää kiloja pois. Nyt ei voisi olla mitään ylimääräistä kannettavaa! Sitten lompsin vielä Ruoktuun kaahville, kuten täällä on tapana sanoa.

Paikka tuntui kodikkaalta, mutta samalla autiolta. Ei muita autoja parkissa, ei muita ihmisiä majatalossa. Sitten paikan omistaja kömpi esiin. Ainakin 200vuotias herrasmies Hans kysyi kuinka voisi palvella minua. Ilmoitin vain, että kahvi maistuis ja erämaahan olen menossa. Siinä sitten kahvia join ja hän kysyi mistä olen tulossa. Vastasin yhdellä sanalla: Lahest. Seuraavaa lausetta en osannutkaan odottaa. ”Niin sieltähän tuleekin Suomen kovin räppäri!”. Mietin hetken mitähän tuo äijä nyt meinaa ja miten hän muka voisi olla skenessä? Samassa hän jatkoi ja kertoi Nikke Ankaran olevan Suomen paras. Repesin nauramaan ja nyökyttelin myöntävästi. Kuulemma hänen sukulaispoikiaan ja käski viemään terveiset. Asia kunnossa! Kahvit oli juotu ja mietin, että nyt on kyllä kaikki kuultu ja aikoihin eletty… Rinkka selkään ja erämaahan siis!

peltojoki2.jpg
Peltojoki

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin. Rinkka tuntuu painavan enemmän kuin kaikki ne synnit mitä on lyhyen elämän aikana ehtinyt tekemään. Jalkoja hapottaa jokainen pienikin nousu ja helpoimmat jängätkin tuntuvat raskailta astella. Tiedostin tämän ja olin suunnitellut ensimmäisestä päivästä todella helpon.

Muotkalla ei ole opastettuja polkuja tai reittejä, mutta Ruoktulta lähtee polku Peltojokea myötäillen, joka vie lähes Peltojärvelle asti. Tuota polkua on monet retkeilijät ja porot kulkeneet vuosikymmenien aikana. Sain siis helpon startin ja ensimmäiselle leiripaikalle ei olisi kuin muutaman tunnin marssi edessä.

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin, edelleen. Kaunis ajatus kevyestä alkutaipaleesta, mutta totuus toista. Lunta oli enemmän kuin uskalsin pelätä ja vettä hiljaa ripsutteli vasta kalpeita kasvojani. Polku seuraili mutkaista erämaajokea ja kiitos lumen paljouden siinä oli vaikea pysyä mukana. Kartalla en tuntunut pysyvän lainkaan ja jokitörmän runsas kasvillisuus peitti näkyvyyden. Mietin jo mitä mä täällä Muotkalla pyörin.

rinkka.jpg
Rinkka painoa lähtiessä 24kg

Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää entisessä opettaja Lahtisen kalakämpässä. Se sijaistee joen varrella ja lähtöpaikastani sinne on noin kymmenen kilometrin taival. Olin toispuolel jokkee, joten se oli vielä ylitettävä ennen kuin pääsisin tuvan turvaan keräilemään. Ruoktun isäntä oli räppijuttujensa ohella antanut vinkin mistä joki kannattaa ylittää. Sopiva ylitys paikka löytyikin helposti ja siitä sitten varmoin ottein yli. Joki näytti matalalta, joten en alkanut itseäni riisumaan. Kuljen aina vanhoissa kunnon kumisaappaissa, kuten todelliset Lapin erämaantaitajat, joten oletin etten pahemmin kastuisi. Paskat. Vettä olikin syvimmillään yli polven, joten nokialaiset hörppäsivät kunnolla vettä ja hetkessä olin läpi märkä.

Lahtinen1.jpg
Lahtinen

Kastuminen ei painanut, koska kämpälle olisi enää puolisen kilometriä ja aurinko alkoi näyttäytymään. Sää oli hetkessä jopa kuuma. Ulkona olisi ollut hyvä yöpyä, mutta sitkeästi piti päästä tuohon kömmänään leiriytymään. Kämpälle päästyäni totesin ilokseni ettei siellä ollut muita kulkureita. Märissä tamineissa avasin oven ja hämmästyin. Noin pientä mökkiä en ole eläessäni nähnyt. Neliöitä oli maksimissaan kaksi. Onneksi koko komeuteni kattaa kokonaiset 173cm (saappaat jalassa), joten juuri ja juuri mahduin siellä itseni oikaisemaan. Romppeet narulle kuivumaan ja kamiinaan tulet. Lämpenee muuten pari neliötä aika nopeasti!

Lahtinen2.jpg
Tupa on hyvin pieni, mutta kodikas!

Uusi päivä

Nukuin todella hyvin tuossa Lahtisen kyhäämässä kämpässä. Mietin vain, että olisi herra voinut edes yhden ikkunan tuohon mökkiinsä aikanaan rakentaa. Tosin pimeys oli hyvä, sillä yötöntäyötä pohjolassa eletään. Aamu oli todella kaunis. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ihmeitä tekee yksikin yö erämaassa. Tunsin itseni taas omaksi itsekseni. Virtaa täynnä, jännittyneenä kohti uutta päivää ja kroppa tuntui energiseltä.

Lämpimästä säästä huolimatta lunta näytti olevan huolestuttavan paljon. Kiitos vain lumikengistä. Ne jätin tietysti heti alkuun autooni. Ei auttanut kuin elää tuon jäätyneen veden kanssa ja muutettava hieman suunnitelmia. Alkuperäinen reittini kiertäisi pitkän lenkin kattaen suuren osan koko laajasta Muotkasta. Suunnitelmaa oli vaihdetta, koska mitä syvemmäs erämaahan etenin, niin sitä syvemmäksi lumi kävi. Koko reissun luonne muuttui ja samalla tajusin, miten hyvä olikin suunnitelmien muuttuminen.

lunta.jpg
Lunta riitti kesäkuussa

Alkuperäinen reitti oli jo pelkästään kartalla pitkä ja vaativa. Se olisi vaatinut suunnitelmallista etenemistä ja ehkä juuri syyt edellispäivän fiiliksiin olivat aikataulut, tietyt kilometrit, jatkuva eteneminen, suorittaminen. Eli juuri niitä asioita joita teen arjessa, päivittäin. Päätin, että teen täällä kaiken päinvastoin kuin arjessani. Ei suunnitelmia, ei aikatauluja, ei edes kelloa, huolettomia kilometrejä ilman määränpäätä.

järvijäässä.jpg
Järvet tukevassa jäässä

Toisena päivänä rinkka alkoi jo tuntumaan taas ihan hyvältä kaverilta. Jalat liikkuivat kevyesti ja matkaan oli siisti lähteä. Päätin, että vedän tosi lyhyen etapin ja leiriydyn läheiselle järvelle Peltoaivi nimisen tunturin juurelle. Järvellä ei ollut nimeä, joten se kuulosti riittävän hyvältä! Matka sinne oli kohtuullisen helppo, mutta kuuma sää yllätti niin pahoin, että jouduin riisumaan tärkeimmän varusteeni. Oranssi kolmikerroksinen Häglöfsin kuoritakki joutui nyt rinkan uumeniin. Ilman tuota vaatekappaletta harvoin poistun edes kotiovea pidemmälle. Loisto rotsi! Pitää tuulen kuin tuulen, kestää rankimmatkin sateet, mutta silti hengittää. Täydellinen kompo!

Nimettömälle järvelle mentäessä joutuu hieman nousemaan tunturiin. Puusto hävisi ensimmäisen kerran ja Peltojoen koskien pauhu alkoi jäädä taakse. Ensimmäistä kertaa Muotkalla meikälle aukesi loputtomiin jatkuva erämaa ja lukuisat suuret tunturit. Näkyvyys oli täydellinen, joten horisontissa siinsi Norjan vuoristomaisema. Aloin päästä siihen Lappiin, joka tuntuu kotoisalta! Fiilistä nosti se, että tajusin ettei ole kiire mihinkään. Ei ole kiire jatkamaan taivalta. Koko päivä aikaa väsätä leiriä, nauttia maisemista ja olla vain omien ajatusteni kanssa.

Olen miettinyt paljon mikä tuosta kaikesta tekee niin kovin ihmeellistä. Mikä tekee Lapista niin ihmeellisen ja mistä edes koko Lappi alkaa? Yksinkertainen vastaus lienee meikällä: tunturit. Etelässä kaikki on niin tasaista ja samanlaista joka puolella. Luonto, ihmiset, arki, rutiinit, etc. Lapissa luonnossa ja ihmisissä on suuria eroja. Tuntureilla on omat muotonsa ja omat luonteensa. Samoin ihmisissä sekä heidän rutiineissaan. Moni asia pyörii edelleen luonnonehtojen mukaan. Kesässä on valoisaa ympäri vuorokauden ja talvella taas kaamos painaa pimeyttään kellon ympäri. Kasvukausi on lyhyt ja siitä on otettava kaikki irti.

Tuntureilla koen olevani maailman katolla. Ei ole puita tai suuria rakennuksia varjoineen peittämässä näkymää. On vain loputonta taidemaalausta niin kauas kuin silmä kantaa. Se tuntuu hyvältä, jopa kotoisalta. Etelässä tätä ei voi kokea koskaan, geologinen fakta! Ehkä se myyttisyys piileekin tässä. Se ei ole osa omaa arkeani. Siksi ajaessani aina Saariselän korkeudelle ja nähdessäni ensimmäiset ”oikeat” tunturit, niin mieleni rauhoittuu. Siitä alkaa muuten mun Lappi. Oma rajani menee Saariselällä, ei Lapinläänin rajoissa tai napapiirin rajalla. Miksi? Yhtenä syynä pidän paluumatkojani. Saariselän ohitettuani tiedän, ettei edessä näy enää yhtään jylhää mykistävää maankohoumaa, vaan alkaa tasaisuus. Pian koittaa siis koti ja arki.

riekko.jpg
Riekko Peltoaivilla

Seikkailu jatkuu

Toinen vaelluspäivä oli parasta pitkään aikaan. Puhelimesta hävisi viimeiset kentän rippeet ja tunsin aidosti olevani hetken täysin vapaa kaikesta. Ei ketään missään, vain minä ja tämä erämaan valtava avaruus. Oli todella helpottunut olo. Kireät hartiat tuntuivat kuin olisi käynyt hierojan hellässä käsittelyssä ja ennen reissua alkanut selkävamma tuntui kuin olevan muisto vain. Tunsin olevani todella rento henkisesti ja fyysisesti.

Seikkailun kuului kuitenkin jatkua. Oli vielä paljon koettavaa. En malttanut oleilla vain yhden nimettömän järven rannalla viikkoa. Seuraavaksi alkoi uusien tunturien huiputus, matka syvemmälle erämaahan, alitajuntainen hallittu eksyminen. Kulkea sai metsän suojissa, laajoilla jängillä, petollisessa rakassa, hiekka dyyneillä, aavoilla aroilla, kahlata lumessa sekä astella kuivilla kankailla. Muotka osoitti lempeytensä, mutta samalla nöyryytti ja koulutti meikäläistä todella paljon. Näistä tapahtumista kirjoitan lisää myöhemmin.

Nyt vetäydyn piilopirttini lavereille ja kääriydyn porontaljaani. Loppu matkaa purkailen hieman mielessäni ja lueskelen epämääräistä päiväkirjaa, jota kirjoittelin Jaloviinan höyryissä makuupussissani.

cof
Vyyhdin purkaminen tässä piilopirtissä

Ei ne kuljetut kilometrin, vaan ne pitkät tauot!

näkymä.jpg

peltoaivi.jpg

Kirjoittajasta

allekirjoitus2

varusteleka.fi

Advertisements

Lähtökohtia

Hejsan tjänare ystävät!

 

“Mens sana in corpore sano – terve sielu terveessä ruumiissa” totesi roomalainen runoilija Juvenal jo muutama vuosisata ennen ajanlaskumme alkua. Vaikkakin eräs opettajani aikoinaan minulle tokaisi, että ruumiista voidaan puhua vasta kun sydänkäyrä näyttää suoraa viivaa, niin kyseinen fraasi on askarruttanut minua. Mitä se tarkoittaa omalla kohdallani ja voisinko joskus oikeasti ymmärtää kehoni ja mieleni toimintaa? Tarkoitan siis aikuisten oikeasti. Mielenkiintoni ihmiskehon mystisyyttä kohtaan ajoikin minut hakeutumaan opinahjoihin, joissa sain pienen maistiaisen tästä vyyhdistä. Opiskelun lisäksi elämä ruokki uteliaisuuttani kehon ja mielen haasteilla, jotka pakottivat minut haalimaan lisää tietoa viisaammilta, kuten olenkin jo aiemmin kertonut.

 

Mieli janoaa vastauksia

Itselleni ei koskaan ole riittänyt pintapuolinen tieto. Usein toivonkin, että tiedonhaluni päästäisi minut vähemmällä. Elämäni olisi luultavasti paljon helpompaa.  Muistan mitä päässäni raikui kun ensimmäisiä kertoja kuulin toteamuksia, kuten ”ylirasitus voi sekoittaa hormonitoimintaa” tai ”kehoa ja mieltä ei voi koskaan erottaa toisistaan”. Siellä raikui suureen ääneen kysymys: ”miksi?” ja ”perustelkaa minulle miksi näin tapahtuu!”. Onneksi nykymaailmassa tutkimustieto on suurimmalti osin julkista.

Olen yrittänyt selvitellä syy- ja seuraussuhteita, mikäli esimerkiksi hormonitasapaino heittää ja vointi on huono sekä päässä rattaat eivät pyöri. En väitä olevani professoritason solututkija, mutta jotain on alkanut kuitenkin valjeta. Mainittakoon, että olen rampannut viimeisen kahden vuoden aikana niin monella lääkärillä, ettei niitä meinaa kahden käden sormetkaan riittää laskemaan. On kertynyt tutkimuksia, diagnooseja sekä lääketieteellisiä analyysejä romaaniksi asti. Osa on oikeita ja osa mielestäni kyseenalaisia. Mutta niistä tarkemmin lisää myöhemmin.

Tänään muun pohdiskeluni lisäksi halusin tuoda esiin kaksi teosta, jotka mielestäni jokaisen joka etsii hyvää vointia, vireyttä sekä optimaalista suorituskykyä olisi hyvä lukea ajatuksella läpi. Itse koin saavani näistä monia hyviä vinkkejä purkamaan omaa dilemmaani kehon ”köhimisen” suhteen. Työkseen ihmisiä valmentaville nämä ovatkin mitä todennäköisimmin ns. peruskauraa ja hyvä niin.

Toinen paneutuu enemmän voima- ja lihaskuntoharjoittelun maailmaan ja toinen puolestaan laajemmin kehon toimintaan, muun muassa hormonitoiminnan koukeroihin hyvinvoinnin perspektiivistä. Etenkin jälkimmäinen auttoi minua ymmärtämään kehoni voinnin kokonaiskuvaa paremmin, sekä antoi vinkkejä mistä voisin kenties lähteä etsimään apua.  Kirjan nimi voi olla hämäävä, koska otsikossa komeilee sana ”dieetti”. Kyseessä ei siis ole teos, jonka punainen ja ainoa lanka olisi antaa ohjeet tiristämään rasvaprosentti sinne kuuluisaan kymppiin. Pidän siitä, että kyseisissä teoksissa ei esitetä asioita omina mielipiteinä ja tulkintoina vaan aihealueisiin löytyy faktatietoa tukemaan johtopäätöksiä.

 

Oman ajattelumallini mukaan oppimisprosessi etenee asteittain eli ”first things first”. Tällä tarkoitan sitä, että moni parempaa vointia ja uutta liikunnallista harrastusta aloitteleva perheenäiti/isukki tukehtuu nykymaailman informaatiotulvaan, ahdistuu ja ensimmäinen askel terveempään suuntaan jää aina huomiseen. Erityisruokavalioita, harjoitusmetodeja ja ”special-techniques”-videoita vyöryy ovista ja ikkunoista. Näissä kahdessa teoksessa asiat kerrotaan selkokielellä ja ymmärrettävästi, joten aloittelevalle jumppa-Pirkolle tai mave-Matille on helpompaa poimia ydinasioita omaan ”työkalupakkiinsa”.

 

Mikä toimii minulla, toimii kaikilla?!

Pakko myöntää, etten itse nuorempana viitsinyt perehtyä tarpeeksi näihin perusasioihin vaikka tahti oli kova ja viikot täyttyi maksimisykkeisistä fyysisistä harjoituksista. Elin vuosia harhaluulossa, että oma keho kestää kyllä, muiden vaivoja vartenhan tässä kouluja käydään. Ylimielisyys johtaa usein koettelemuksiin ja täten vaikeuksiin. Totta joka sana. Toivon, että nuorempi sukupolvi olisi viisaampi. Perehdyttäisiin ja kuunneltaisiin kehon signaaleja muutenkin kuin sen kuuluisan kantapään kautta.

Oman kehon kuuntelu ja varoitusmerkkien tosissaan ottaminen ovatkin mielestäni mukavasti framilla nykypäivän mediassa ammattilaisten toimesta. Nykyään äänessä ovat muutkin kuin 90-luvulla kulta-aikojaan viettäneet ex-bodarit, joita jostain syystä pidetään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilaisina.  Toki jos tähtäimessä on kilpailla kehonrakennus- tai fitnesslajeissa, heidän konsultaationsa on mitä luultavimmin oikea ratkaisu.

Informaatiota nykyään siis riittää. Eräs itseäni hieman häiritsevä tekijä kuitenkin on, että monella julkisesti elämänohjeita jakavalla on yksi ja ainoa totuus. Periaatteena on usein ”mikä toimi minulla, toimii kaikilla”. Ja jos ei toimi, henkilö on luuseri ja toivoton tapaus. Tottahan toki on olemassa kaikkia hyödyttäviä yleisperiaatteita liittyen hyvinvoinnin parantamiseen, mutta mitä jos kaikki on jo kokeiltu ja siltikin olo on kuin jyrän alle jäänyt joka aamu?

So what`s my point? Pienellä itseopiskelulla luotettavista lähteistä voi siis olla suuren suuri myönteinen vaikutus elämäsi laatuun. Mitä enemmän sitä harrastat, sitä enemmän opit myös tervettä lähdekriittisyyttä, etkä usko jokaista uutta ja mullistavaa villitystä ilman päteviä perusteluja. Ja mikä tärkeintä, et tunne syyllisyyttä tai epätoivoa, jos jonkun ”asiantuntijan” hehkuttama metodi ei toimi juuri sinulla. Pääasia on, että tieto on julkista ja hyvinvoinnin eri osa-alueiden haasteista keskustellaan muuallakin kuin vauva.fi:n foorumeilla.

 

Rakkaudella,

 

Veli_K

Valmistautuminen

8.jpeg

3.jpg

7.jpeg

Ensimmäinen reissuni lähenee ja valmistautumiset ovat loppusuoralla. Hyvä ja perusteellinen valmistautuminen kannattaa tehdä ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin Muotkatunturin erämaa-alue on erämaista erämaisin: merkittyjä reittejä ei ole ja autiotupia on vähän. Ei ole siis mitään valmista kivaa polkua, jota voisi seurailla merkkipaaluja pitkin. Reitti sekä omat polut on suunniteltava etukäteen itse. Toiseksi eihän mikään muu nosta reissukuumetta yhtä korkealle, kuin tavaroiden pakkailu ja pussittaminen! Siitä tietää viimeistään lähdön olevan lähellä. Valmistautuminen sen eri muodoissa on osa prosessia.

Fyysinen

Jaan yleensä minkä tahansa suorituksen neljään osioon. Tästä niistä ensimmäinen, eli fyysinen suoritus ja sen vaatimukset. Muotkalla tulen viettämään 8-10 päivää arvioni mukaan kilometrejä kertyy yhteensä 130-150km. Valmiita polkuja ei juuri ole, joten matkaa taitetaan ylä- ja alamäessä, aavassa tunturimaisemassa, upottavilla jängillä, petollisessa rakassa sekä kahlataan koskissa. Selässä tietysti keikkuu rinkka, joka painaa lähtöhetkellä noin 24kiloa.

kaksi.jpg
Hyppyrimäki, Lahti

Kuulostaa rankalta fyysiseltä ponnistukselta, joka vaatii raudanlujaa fyysikkaa ja josta selviää vain kovakuntoisimmat yksilöt. No totuuden nimissä näin ei kuitenkaan ole. Päivämatkat ovat tarkoituksen mukaan tosi lyhyitä. Tavoite on unohtaa aika sekä suorittaminen, joten päiväetapit tulevat olemaan keskimäärin hieman yli peninkulman (lue, kymmenen kilometrin…) verran.

Erämaassa rinkka selässä matkavauhdiksi yleensä tulee noin 2-3km/h. Nopealla matematiikalla lyhyeenkin matkaan saa kulumaan paljon aikaa. Puolimaratonin taittaa hyvissä oloissa kivuttomasta puoleentoista tuntiin, mutta näissä hommissa samaan kilometri matkaan uppoaa helposti 7-8h.

Kävelyä tulee kuorman kanssa vaihtelevassa maastossa jokaisena päivänä joitakin tunteja. Siitä selviää ihan varmasti kuka tahansa kaksi jalkainen ihminen! Hyvästä fyysisestä kunnosta ei ole kuitenkaan KOSKAAN haittaa. Päinvastoin hyvä fyysinen kunto takaa korkean suorituskyvyn oli olosuhteet mitkä tahansa. Samalla hyvä fyysinen kunto takaa myös erinomaisen henkisen kunnon. Lisäksi tässä kohtaa on sopiva lainata entisen opettajani sanoja: “Voima korjaa kaiken!”.

yksi.jpg

kolme.jpg
Treeniä kotipaikkakunnalla

Oli laji mikä tahansa, niin lajinomainen harjoittelu on numero yksi ja sitä tukevat asianmukainen voimaharjoittelu sekä muut oheisharjoitteet. Reissujani varten oon treenannut 20kg painoliivi ylläni tehden eri pituisia lenkkejä eri vauhdeilla. Harjoitusmaasto mielellään mäkinen, jossa tulee vaihtelevasti ylä- ja alamäkiä. Rappuset ovat myös erittäin hyvä vaihtoehto, sillä askelta joutuu nostamaan yleensä tavallista enemmän. Etenkin tänä keväänä, kun lunta on Suomineitomme pohjoisosissa vielä todella paljon! Kiitos myöhästyneen kevään.

Tekninen

Tällä osiolla viittaan yleensä lajin teknisiin suorituksiin sekä niiden vaatimuksiin. Jääkiekossa se on esimerkiksi pelaajan kykyä käsitellä kiekkoa eri tilanteissa tai vaikkapa yksinkertaisesti raakaa suoraa luistelua. Tässä yhteydessä mietin lähinnä navigointia sekä tavaroiden pakkaamista.

1.jpg
Kamat pakattuna ovensuussa

Fakta on se ettei Turkian poikaa ole paikallisilla iltarasteilla nähty. Suunnistusta en ole treenannut (taaskaan) paskanvertaa! Mennään siis vanhoilla meriiteillä ja käyn mielikuvissa läpi miten se homma taas menikään. GPS vehkeitä en kiveliöön kanna, vaan luotan perinteiseen karttaan sekä kompassiin. Periaatteet kunniaan!

Pakkaaminen on todellinen taitolaji. Siinä osiossa en ole häävi, vaan on joutunut pakkaamaan ja purkamaan rinkan moneen kertaan. Ostin juuri uuden 75litraisen rinkan, jota olen kerran vasta ulkoiluttanut. Käytiin ystäväni Ulkoilmamiehen, veli Seppäsen, kanssa tekemässä yhdenyön setti Repovedellä, jossa pääsin testaamaan uusia kamojani sekä samalla sai todellista tuntumaa taas vaeltamiseen monen kuukauden tauon jälkeen. Oli muuten hauska retki ja erinomainen treeni pidempiin vaelluksiini! Ei aina tarvitse tsekkilegendan tyylillä riehua painoliivi päällä…

2
Teltan säätämistä toimistolla…

Oma pakkausideologia nopeasti. Mukaan vain semmoista mitä tulee tarvitsemaan. Eli vaatteita mukaan korkeintaan yksi vaihtokerrasto ja ruokaa aivan perkeleesti! Kuka nyt miinus kaloreilla haluaa erämaassa hillua… Isot sekä painavat kamat sijoitan rinkan yläosiin lähelle kroppaa ja loput kamat asettuvat miten haluavat. Kaikki tavarat jätesäkkeihin ja minigrippusseihin. Nuo minigripit ovat muuten kansakuntamme yksi parhaista keksinnöistä ja niitä meikällä kuluu todella paljon vuodessa! Tavoite on kuitenkin, että vaikka kaatuisin koskeen, kuten tapoihini kuuluu, niin kamat pysyisivät jokseenkin kuivina!

Varusteilla on myös väliä! Panosta laatuun, älä määrään. Tilaa Haltin uutiskirje ja saat -20% alennuksen verkkokauppaan!

Taktinen

Pelitapa tai pelikirja. Mikä on game plan Muotkalle? Alueen kartan ostin pari kuukautta sitten ja aloin suunnittelemaan omaa reittiäni. Taktiikkana, että päiväetapit ovat lyhyitä, jotta ehdin varmasti pysähtymään ja vain olemaan. Muotkan 1 570 km² suuruisessa erämaassa on muutama “nähtävyys”, jotka haluan kokea. Reittini luonnollisesti kulkee noiden kautta. Reittini alkaa Muotkan Ruotkulta, johon hylkään autoni. Polkuni heittää erämaassa “rengaslenkin”, eli reissuni päättyy (toivottavasti) myös samaan kohtaan.

6.jpg

Käytössäni on paljon aikaa, joten kiire ei pitäisi olla mihinkään. Sää on tekijä, jota edes meikä ei voi hallita. Mikäli sää muuttuu vaikeaksi ja nousee esimerkiksi sumu tai äärimmäinen kesäkuinen lumimyrsky, jonka sain kokea viime kesänä Käsivarressa, niin sitten vain leiri pystyyn ja nauttimaan “vapaapäivästä”.

Yöpymispaikat olen karkeasti katsonut jo kartasta. Telttapaikka lähelle vesistöä, josta saa helposti ruokavedet ynnä muut. Tietysti tärkeintähän leiripaikassa on maisemat! Muutama autiotupakin osuu matkalleni, mikä on aina helpottava tekijä. Melkoista luksusta lyödä tuvan kamina mansikaksi ja antaa märkien kamojen kuivua. Tervas räiskyy myös aika nukuttavasti noissa tulisijoissa!

Henkinen

Tärkein osio. Ysiviiden prosentin keskittyminen antaa viidenkymmenen prosentin suorituksen. Tammisen kulttimainen viisaus toimii missä tahansa elämän osa-alueella! Tavoite on vain keskittyä matkaan. Olla juuri siinä mitä teenkin. Ei liikaa suunnittelua kohteessa, ei ajantajua, ei kiirettä. Eli kaikki elämänarvot ja normit täysin päinvastoin kuin omassa, ja monen muunkin, arjessa.

4.jpg
Tavoitetta

Kiveliössä päämäärä on toissijainen juttu. En väitä, etteikö ole aivan perkeleen siistiä päästä pitkän vaellusrupeaman jälkeen saunanlauteilla parin kukon kanssa sekä tietysti aidolle posliinille. Kaikki on lopulta yhtä kiertokulkua ja päämäärä tulee joskus vastaan. Halusi sitä tai ei. Nykyään monella päämäärä on se tärkein kohde. Tärkeämpää on kuitenkin osata elää hetkessä ja keskittyä matkaan. Tällä tavoin asioista saa enemmän irti ja mikäli asiaa haluaa verrata vaikka työelämään, niin asiat tulee tehtyä myös paremmin ja huolellisemmin.

Oma viisauteni kuuluukin: “Keskity matkaan, älä päämäärään!”. Se on lause, jota tulen hokemaan todella monta kertaa mielessäni.

Kirjoittajasta

allekirjoitus2

varusteleka.fi

Musta ei tuu ikinä mikään PT

coach1.jpeg

Tuon lauseen kuulin viime viikolla Vierumäellä yhdeltä junnukiekkoilijalta, joka oli keväällä hakenut eri paikkakuntien urheiluopistoihin liikuntaneuvojaksi. Harjoituksemme jälkeen aloin hokemaan ja miettimään päässäni tuota kyseistä lausetta. Lausuin aivan täysin saman lauseen vuonna 2012, jolloin pääsin opiskelemaan Tanhuvaaran urheiluopistoon. Siitä sitten aloin laittamaan ajatuksiani aikajanalle ja miettimään miten oma ajatusmaailma on vuosien mittaan muuttunut.

On vain huippu-urheilu

Kouluun päästessäni tavoitteeni oli kristallin kirkas. Päätin, että Turkiasta tulee ammattikoutsi, joka toimii päätoimisena urheiluvaikuttajana ja elanto tulee huippu-urheilusta. Otin kaikki valmennuskurssit 110% tosissani ja pyrin imemään tietoa kaikilta huippukoutseilta sekä muilta alansa rautaisilta ammattilaisilta. Syvennyin valmentamiseen ja sen vaatimuksiin huippu-urheilussa. Sivussa syntyi muun muassa rakas päättötyöni, 85 sivuinen opus psyykkisestä valmentamisesta.

Terveysliikunta, hyvinvointi, senioriliikunta, blaa, blaa ja blaa. Nuo kuulostivat kirosanoilta ja hoin itselleni sekä muille edelleen: “musta ei tuu ikinä mikään PT”. Mikään tavalliseen ja tavanomaiseen viittava ei kiinnostanut. Huipulle ja huippujen pariin oli päästävä.

Kaunis ajatus pakko myöntää. Samaa varmasti päissään pohtii tarinan kiekkojuniori, joka muistutti minua tuosta hokemastani. Tietysti kaukaisena päämääränä ja unelmana mulla on edelleen päästä huippu-urheilun pariin täysipäiväiseksi. Enää se ei kuitenkaan ole pakkomielle. Ajatusmallit ovat hieman matkalla muuttuneet. Iän tuomaa viisautta, kenties?

DSC_0275

Mestaruus vs. auttaminen

Urheilussa tähdätään tiettyyn asiaan. Se on yleensä kilpailukauden kruunaava mestaruus tai lyhyemmällä syklillä yksittäisen ottelun voittaminen tai henkilökohtaisen ennätyksen rikkominen. Tuloksellista suorittamista. Kaikki mahdolliset keinot käytetään ja aivan kaikki resurssit ulosmitataan, jotta haluttu tulos tulee täyteen. Ne olivat asioita, jotka silloin painoivat vaakakupissani eniten.

Valmistumiseni myötä oli herättävä todellisuuteen. Liikunta-alalla halusin työskennellä, sillä olinhan silloin tuore alan ammattilainen. Oli alettava työskentelemään aivan tavallisten ihmisten parissa. Nyt päämääränä ei ollutkaan mestaruuden voittaminen, vaan ihmisten auttaminen.

Sain pian valmistumiseni myötä vakiduunin kuntosalilta ja olinkin yhtäkkiä täysipäiväinen PT. Asia, jota ei ikinä pitänyt tapahtua olikin täyttä totta. Nopeasti kuitenkin päässäni välähti, miten paljon enemmän voi saada toisen aidosta auttamisesta ja välittämisestä. Aina ei kultamitali ole se tärkein asia.

Muutokset

Nykyisin edelleen suurin osa elannostani tulee PT-valmennuksista. Toki teen myös töitä urheilijoiden ja jopa ammattilaisten parissa. Oli kyseessä sitten aivan tavallinen työssäkäyvä ihminen tai piinkova ammattiurheilija, niin hyvin samoja piirteitä löytyy näistä molemmista. Mittasuhteet ja tavoitteet hieman poikkeavat toisistaan. Kuitenkin ihmisiähän tässä kaikki ollaan!

Persoonaltani olen hyvin voitontahtoinen ja oon sitä kautta myös luonnollisesti helvetin huono häviäjä. PT-valmennettavien kanssa harvoin voitetaan mestaruuksia tai pokaaleja, mutta mikäs sen hienompaa kuin saavuttaa valmennettavan asettamat omat tavoitteet! Oli se sitten tietty kilomäärä tai uusi opittu taito, etc. Onnistumiset, elämykset ja niistä saatu fiilis on todella palkitsevaa tässä hommassa. Aitoja ihmisiä, aitoja reaktioita!

Musta ei ikinä pitäny tulla PT:tä, mutta on näitä hommia nyt aika monta vuotta tullut tahkottua. Eipä ole kohtalon sanelemaa polkua tarvinnut katua hetkeäkään. Ollut todella siistiä ja homma se vain maistuu edelleen. Edellisenä iltana puhelimeeni pärähti tekstari yhdeltä PT-valmennettavaltani. Hän kehui treenejä, jotka olin hänelle aikaisemmin päivällä vetänyt ja kertoi miten hyvä fiilis oli siitä tullut. Kyseiset pienet positiiviset asiat tuntuvat arjessa kultaakin paremmalta!

Hyvää alkavaa kesäkuuta kaikki rakkaat siskot ja veljet!

P.S. Tämä blogi jää nyt pienelle tauolle, koska lähden ensimmäiselle “työreissulleni” pohjoiseen. Siitä reissusta voi lukea lisää toisesta blogistani! Palaan tositoimiin takaisin Lahteen kesäkuun viimeisellä viikolla. Heinäkuusta eteenpäin mukaan mahtuu muutama uusi PT-valmennettava. Ota siis yhteyttä, jos haluat olla fyysisesti ja henkisesti vahvempi kuin eilen!

P.P.S. Moni kysellyt miten hyvä-ja-halpa jakselee. Kiitos kysymästä oikein hienosti, mitä nyt pari kertaa laskenut jäähdytysnesteet pihalle ja turbosta kadonnut se vähäinenkin puhallus. Yhdessä kuitenkin lähdemme ajamaan pitkin Lappia… En malta odottaa!

Rakkaudella,

Coach T

profiili

Koutsin päiväkirja, ei mikään fitnessblogi.

Mun tehtävä

20160606_102652.jpg

Täydellinen hiljaisuus. Sen rikkoo ajoittain vain hento tunturilta puhaltava raikas ja viileä tuuli. Ympärillä on avaraa ja nopeasti katsottuna kaikki näyttää samalta. Luonto on karu ja maisema pelkistetty. Kaukana luoteessa näkyy lumipeitteiset vuorten huiput. Taivas on sininen muutamaa pientä vaaleaa cumulusta lukuun ottamatta. Yksinäisyys on äärimmäistä. Ei ketään missään. Lähimpään asutukseen kahden päivän patikointi matka. Erakoitumista lisää puhelinverkon puuttuminen. Olen täysin yksin keskellä erämaata. Vain minä ja luonto. Tilaisuus ajatella. Olla.

Moni on varmasti kuullut joskus sanonnan Lapin hulluudesta. Moni on myös kysynyt minulta mikä mua sinne pohjoiseen aina vetää. Nyt mulla on tehtävä Lapissa. Tehtäväni on selvittää mitä tarkoittaa Lapin hulluus ja mistä syntyy mun käsitys Lapista sekä mikä tarve ihmisen on päästä keskelle ei mitään, jossa keskiössä ovat yksinkertaisuus ja askeettisuus. Tavoitteena on tämän vuoden aikana tehdä kolme eri reissua tuohon mystiseen kiveliöön ja saada vastaukset kysymyksiin.

Oma henkilökohtainen tavoite on myös oppia lisää omasta itsestäni. Olen perus luonteeltani todellinen suorittaja sekä kontrollifriikki. Arjessani huomaan, miten haluan hoitaa kaikki tehtäväni hyvissä ajoin ennen deadlineja sekä hallita aivan kaikkea missä tahansa mukana olenkin. Haluan hieman löysätä tuota suoritusyhteiskunnan luomaa pajunköyttä, joka kiristyy jatkuvasti kaulallani. Erämaassa en halua suorittaa, vaan elää yksinkertaisuudesta, palata ihmisyyden perusasioihin sekä nauttia omasta seurastani.

Aika on nykyään resurssi, jota pidetään uusiutumattomana sekä se on yleensä myös perkeleen kallista. Sitä se on myös meikälle. Kalenterini on tiukka ja tuntitaksani on tänä päivänä aika arvokas. Pystynkö luopumaan edes hetkeksi tuosta ihmisen kehittämästä mittarista ja elämään muun luonnon mukana? Suomen pohjoisimmissa kolkissa kesällä valoisaa riittää ympäri vuorokauden eikä minulla ole kiire mihinkään. Lähtökohdat uuden oivaltamiselle ovat hyvät, mutta sen sanon, ettei tehtävä ole helppo. Vaatii paljon opettelua ja itsensä tutkiskelua. Malttia sekä taitoa pysähtyä.

Ensimmäinen reissu alkaa kesäkuun viidentenä. Kohteeksi on valikoitunut Inarin ja Utsjoen kuntien välissä sijaitseva Muotka. Seuraavissa blogeissa kerron tarkemmin tulevasta reissusta, valmisteluista sekä sen vaatimuksista. Pitkin kesää kirjoittelen reissujen onnistumisista ja mitä kiveliö on minulle opettanut. Tulen jakamaan kaiken teille juuri niin kuin asiat olen kokenut. Ei lapinlisää, vaan perus lantalaisen kertomus tapahtumista, opetuksista, ulkona elämisestä sekä siitä miten tutkimusmatka omaan itseeni sekä Lappiin on onnistunut. Lähde mukaan ja keskity matkaan – älä päämäärään!

Taallast kaabmaga jare vadse.

20160606_084646.jpg
Saana. Suomen ainoa osa, joka kuuluu Skandien vuoristoon.
20161018_105122.jpg
Kaldoaivin erämaa
20161020_110609.jpg
Geađgeboroaivi
20160607_184852.jpg
Halti horisontissa
20160609_203958.jpg
Jäämeri Skibotnissa
20160606_140932_Pano.jpg
Maisemaa Kalottireitiltä
20161021_093956_Pano.jpg
Deatnu johka

Kirjoittajasta

allekirjoitus2.jpg

varusteleka.fi

Myrskyvaroitus

Olen monesti kuullut sanottavan, että on tyyntä ennen myrskyä. Tämä pätee varmasti moneen asiaan, mutta itseni kohdalla koen toisin. Kun aikamatkaan mielessäni kolmen vuoden taakse, näen aaltojen muuttuvan pikkuhiljaa suuremmiksi ja lopulta tornadoksi, joka repii taloja ja puita juuriltaan. Vielä silloin en tiennyt, että seuraavat vuodet tulevat koettelemaan minua rajummin kuin koskaan aiemmin elämässäni.

mysrky.jpg

Palaamme syksyyn reilu kolme vuotta sitten.  Olin ahertanut ammattikorkeakoulun päättötyötä, suorittanut viimeisiä kursseja, treenannut hullunkiilto silmissä ja ei pidä unohtaa satunnaista riehakasta juhlimista. Tämän syksyn jälkeen kehoni antoi ensimmäiset varoitussignaalit. Mielenmaisema muuttui viikon sisällä värikkäästä tummanpuhuvaksi. Kaikki tuntui surulliselta ja itkin usein ilman sen ihmeempää syytä. Olin peloissani, koska moinen aaltoilu ei ollut aiemmin ollut osa minua. Myös jalat tuntuivat raskaalta ja treenaamisesta tuli päiviä kestävä huono olo ja päässä tuntui utuiselta. Päätin joulukuisen valmistumisen jälkeen tietoisesti olla hakematta töitä ja lepäillä.  Muistan miettineeni että: ”kuukausi huilia ja I`m back on track”.

Oman mielen supermies

Talvi vaihtui kevääseen. Yleinen olemukseni oli hieman kohentunut. Tunsin hetkittäin itseni omaksi energiseksi itsekseni. Kovemmasta urheilusta tuli edelleen huono olo, joten jätin sen kokonaan hetkeksi, vaikka kyseinen luopuminen oli tuskaisaa.  Oma uskomukseni siitä, että olen kaiken kestävä teräsmies, oli kokenut kolauksen ja se pelotti minua. Keskustelimme avopuolisoni kanssa paikkakunnan vaihdosta ja päätimme, että maisema vaihtuu. Kävin puolitehoilla työhaastattelussa ja ihmeen kaupalla sain paikan. Karavaanimme liikkui satoja kilometrejä maantiellä ja asetuimme uuteen alkuun.

Aloitin uuden työni liikunta-alalla. Työhön sisältyi itselleni uusia elementtejä varsinkin aggressiivisen myyntityön osalta. Olin levännyt koko talven ja minusta tuntui että voimani palasivat. Jaksoin taas treenata, tehdä haastavaa työtä ja olla sosiaalinen ja menevä. Tuntui kuin joku olisi injektoinut elämänvärit takaisin suoniini. Minulla oli tunne, että uudet ihmiset pitävät minusta, minua arvostetaan ja minut huomataan. Kotona asiat eivät olleet kuitenkaan hyvin. Avopuolisoni riutui ankaran kokonaisvaltaisen uupumustilan kourissa ja itselläni meni sormi suuhun. En osannut tukea häntä kuten aikuisen miehen mielestäni kuuluu. Sen sijaan pakenin omaa kykenemättömyyden tunnettani kodin ulkopuolisiin virikkeisiin. Elämäni sen aikainen pyhä kolminaisuus eli treenaus, työ ja kreisibailaus muuttuivat entistä intensiivisemmiksi. Mieleeni juolahti joskus, että syönköhän tarpeeksi laadukasta ruokaa kulutukseeni nähden? ”Njääh, hyvin tuntuu jaksavan joten eihän tässä ole ongelmaa” uskottelin itselleni.

Arjen silmukka kiristyy

Tätä rallia kehoni jaksoikin kokonaiset yhdeksän kuukautta. Jälleen samat oireet alkoivat puskea pintaan kuin vuotta aiemmin. Huomasin haukkovani henkeä ennen töihin lähtöä, kuten olin huomannut useimpina aamuina tekeväni. Musertava väsymys ja ahdistus puristi rintaani. Päässäni vilisi miljoona ajatusta äärettömyyden nopeudella ja mistään niistä en tahtonut saada kiinni. Looginen ajattelu, lähimuisti, reaktiokyky ja tasapainokin tuntuivat takertelevan harva se päivä. Huonontuneen hienomotoriikan siivittämänä rikoin kotona ennätysmäärän lautasia, kun ne pirut eivät tahtoneet pysyä sormieni otteessa. Onneksi Ikeasta saa lautasia halvalla.

Oli vaikea saada kiinni työasioista, tai oikeastaan mistään. Mieliala aaltoili alakulosta epätoivoon. Välillä oli vielä hyviäkin päiviä seassa. Kovat äänet työpaikalla säikäyttivät minut joka kerta sisäisesti ja sydämeni muljahti kurkkuuni useita kertoja päivän aikana. Treenaaminen pahensi kaikkia epämääräisiä oireita. Silti en voinut luopua siitä, olinhan asiakkailleni esimerkki. Perimmäisiin sieluni sopukoihin kovalla kädellä iskostettu syyllisyys ja itsensä ruoskiminen pitivät minua vahvassa lieassa ja pakottivat liikkeelle. Huomasin kuinka joka aamuinen naamion asettaminen kasvoilleni astuessani ulkomaailmaan kävi päivä päivältä hankalammaksi.

Apua, auttakaa joku!

Lopulta kuukauden tuskailun jälkeen päädyin työterveyslääkärin vastaanotolle. Hän tokaisi hivenen kehnolla suomella: ”muutama paiva lepoa ja huva tule”. Näin kahden vuoden taistelun jälkeen uskallan väittää kyseisen diagnoosin menneen metsään.   Tästä ensimmäisestä 15 minuutin visiitistä työterveyteen onkin käyntejä eri terveydenhuollon ammattilaisten tykö kertynyt paljon, koska sairas olotila on pysynyt kuin täi tukassa. On tutkittu endokrinologiaa, ruuansulatuselimistöä, hivenainetasoja sekä tietysti psyykettä. Sairauslomapäiviä on kertynyt tätä kirjoittaessani satoja.

Melkein kaikilta näiltä osa-alueilta tehtiinkin löydöksiä jotka johtivat toimenpiteisiin. Muutoksen alle meni mm. ravinto, lisäravinteet sekä suhtautuminen pakonomaiseen treenaamiseen. Myös monenmoisia lääkekokeiluja mahtui mukaan. Tästä alkoi myös matka oman mieleni pimeimpiin syövereihin. Uskon vakaasti, että ilman tätä matkaa en olisi ikinä lähtenyt katsomaan peilikuvaani syvemmälle silmiin ja olisin tyytynyt pelkkään pintaraapaisuun. Olin halunnut vältellä kaikkea mitä itsessäni pinnan alla kyti. Kaikesta yllämainitusta kerron tarkemmin myöhemmin joten pysythän kyydissäni ystävä? Minulla jäi vielä paljon kerrottavaa. Ehkäpä vielä joskus myrskyn jälkeen on poutasää?

“You can never cross the ocean until you have the courage to lose sight of the shore.” –Christopher Columbus

Rakkaudella,

Veli_K

Support your local

support1.jpg

support.jpg

Naimisiin mentäessä luvataan ikuista rakkautta ja sitä, kuinka rakastetaan toisiamme myötä ja vastoinkäymisissä. Sitähän se on, rakkaus. Tuetaan ja seisotaan toisen vieressä hyvinä ja huonoina hetkinä. Moni meistä on varmasti kokenut rakkautta ja parisuhteen koukerot hyvinä ja huonoina hetkinä.

Monella meistä myös on oma kannatuksen kohde urheilussa. Osalla se on yksittäinen idoli tai se voi olla suosikki joukkue. Omaan fanitukseen voi suhtautua suurella intohimolla tai olla vain hengessä mukana. Se on ihan yksilön valinta. Mutta päteekö kannatukseen samat lainalaisuudet kuin avioliittoon? Seisotaan omiemme takana hyvinä ja huonoinakin hetkinä?

Suomalaisen idoli

Suomi on menestys hullu maa. He ketkä voittavat ovat IN. Tämä kansa rakastaa voittajia. Näin on aina ollut ja tulee varmasti myös aina olemaan. Koko kansakunta on seonnut niin yksittäisestä urheilijasta kuin joukkueestakin. Aikanaan teinitähti Toni Niemisestä tuli olympiakultiensa myötä hetkessä Suomen suurin rokkistara. Nevöföget -95 ja den glider in. Häkkismania vuosina ysikasi ja ysiysi. Bratislavan ihme 2011. Onhan näitä. Paikallisesti paikkakunnan saa myös menestyksellä sekaisin. Mikäli Porin Ässät menestyy, niin puhutaan porilaisesta hulluudesta. Kotkassa KTP:n menestys saa koko Kotkansaaren muuttumaan vihreäksi. Näitä riittää myös.

Menestys tuo riemua ja se yhdistää saman henkisiä ihmisiä, joilla on samat intressit. Eletään kuin nousuhumalassa ja kaikki on yhtä juhlaa. Vannoudutaan tosifaneiksi ja toitotetaan kuinka syntymästä asti fanitettu täysillä. Elämä hymyilee!

Mitä tapahtuu, kun menestys ei enää seuraa eikä mestaruuksia tulekaan? Perinteinen suomalainen ”tosi kannattaja” kääntää selkänsä. Kerrotaan kaikkitietävästi mikä tökkii ja yleensä myös kaikelle toiminnalle nauretaan räkäisesti ja syljetään vielä päälle. Menestyksen sammuttua nousuhumala vaihtuu, euforia katoaa, laskuhumala iskee ja joka puolelta kuuluukin ”mitä minä sanoin”. Rokkistara vaipuu unholaan, paikallinen hulluus vaihtunut pessimismiin, paikallisen seuran värit maalattu taas harmaaksi katukuvassa.

”Torilla tavataan”

Itse oon yltiö positiivinen ihminen. Mun lasi on aina puoliksi täynnä ja näen asioista aina positiivisen puolen. Hyväksyn myös tilastollisen faktan ettei aina voi voittaa. Edes suomalainen. Jääkiekon MM-kisat on vuoden kovin urheilutapahtuma perus suomalaiselle urheiluromantikolle. Yritän edelleen pitää hieman lomaa koko jääkiekosta, joten päätin etten seuraa yhtään peliä ajatuksella. Pelin sijaan päätin keskittyä seuraamaan suomalaisfaneja sekä median kirjoituksia ja reaktioita. Tästä on kyllä kieltämättä saanut revittyä aika helvetisti huumoria, mutta samalla laittanut ajattelemaan syvällisesti.

Kaava on oikeastaan aina sama. Ennen turnausta kuullut useaan kertaan kuinka hyvät mahdollisuudet on menestykseen ja torilla tavataan. Sitten huonon hetken jälkeen, jopa yksittäisen häviön jälkeen, samalta uskoneläjältä pääsee lausahdus: ”mähän vittu sanoin ettei tästä mitään tuu!”. Aivan. Menestystä on helppo seurata ja kultajunan kyydissä on aina kivaa. Selkä on myös kivuton kääntää tappion hetkellä ja antaa paskakasan kompostoitua takana.

Todellinen kannattaja uskaltaa seistä omiensa takana juuri niinä heikkoina hetkinä. Se vaatii jopa rohkeutta, mutta siitähän fanituksesta on kyse. Eletään hyvät ja huonot hetket. Rakastetaan myötä ja vastoinkäymisissä, kuten papin siunaamassa avioliitossa. Se on arvo, joka on valitettavasti liian harvassa.

Itseluottamus

Itseluottamus on yksi merkittävimmistä psyykkisistä ominaisuuksista urheilussa. Sen ominaisuuden kasvattaminen vaatii todella pitkän työn. Onnistumiset ja menestys ruokkivat yksittäisen urheilijan itseluottamusta. Samoin tieto siitä, että esimerkiksi valmistautuminen on ollut riittävää ja laadukasta. Itseluottamusta uhkuva urheilija uskoo omiin kykyihinsä ja taitoihinsa. Se antaa rohkeuden yrittää ja antaa parastaan kovassakin paikassa. Kovimmistakin paineista saadaan vain lisää bensaa ja mikään ei pelota eikä jännitä. Halu näyttää ja menestyä on valtava. Puhutaan kansankielellä myyttisestä flowtilasta ja urheilijalla on Rocky -leffoista tuttu eye of the tiger. Tuon saavuttaminen voi vaatia monien vuosien työn, mutta sen kaiken voi romuttaa hetkessä.

Urheilija on valmistautunut esimerkiksi yhden olympiadin verran todella laadukkaasti. Kaikki menee kuin käsikirjoituksessa. Suoritukset tuntuvat rennoilta ja itsevarmuus näkyy ulospäin jopa ylimielisyydeltä. Urheilu on aina helvetin raakaa. Pallopeleissä muuttujia on paljon. Yksi epäonnekas pomppu sinne tai tänne voi ratkaista koko lopputuloksen tai jopa mestaruuden. Mäkihyppääjän huippusuorituksen ja samalla koko huippukauden voi tuhota yksittäinen epäonnekas tuulenpuuska. Moottoriurheilussa tekninen vika voi romuttaa juuri sen kaikista tärkeimmän kisan. Pettymys on valtaisa ja suuri itseluottamus on hetkessä muisto vain.

Menetetyn itseluottamuksen takaisin saamiseksi palautteen antaminen on yksi parhaista keinoista. Puhutaan tietenkin positiivisesta palautteesta – uskon luomisesta. Sisäiset tekijät auttavat tässä, kuten valmentaja(t), mahdolliset joukkuekaverit, muut yksilön psyykkiset ominaisuudet. Ulkoisissa tekijöissä vaikuttaa mm fanit, sponsorit, kilpailijat.

Tänä päivänä on mahdotonta olla seuraamatta mediaa, vaikka kuinka sitä yrittääkin. Jokainen voi miettiä hetken miltä tuntuu olla urheilija, kun mikään ei vain yksinkertaisesti onnistu ja samalla koko fanikunta on yhtäkkiä kääntynyt sinua vastaan. Varmuudella voin sanoa, että se ei lisää itseluottamusta, vaan päinvastoin. Sitten paineen alla alkaa tulemaan lisää virheitä ja huudetaan jopa takaisin, kuten Juhamatti Aaltonen yhdessä haastattelussa, että: “ei me pelata teille”.

football-fans-797383_1920.jpg

Selkään taputtelijat

Kiekkovalmennuksessa olen huomannut kuinka paljon selkään taputtelijoita onkaan silloin kuin peli kulkee ja mennään voitosta voittoon. Junnukiekossa ”fanit” ovat luonnollisesti junioreiden vanhemmat. Kaikki on hienoa, kun joukkue voittaa eikä ole mitään väliä vaikkei se meidän Jamikaan päässyt kentälle. Kunnes koittaa päivä, jolloin hommat eivät menekään pelikirjan ja tähtien mukaan. Hävitty peli. Toinen hävitty peli. Kolmas perättäin häviö. Häviöputki venyy kuukauteen, jopa yli. Silloin selkään taputtelijat katoavat ja alkaa katsomovalmennus ja kuulee ohjeita miten aloituksia pitäisi harjoitella enemmän ja pelata näin ja noin. Meidän Jamin peliaika muistetaan taas kyseenalaistaa.

Vaikka tulos olisi pahin mahdollinen, eli häviö, niin tuon häviön takana voi olla myös paljon positiivisia asioita. Niitähän ei tietysti kukaan näe ja kuka siitä nyt paskat välittäisikään. Tulos on aina mikä ratkaisee!

football-1908717_1920

Oma itsetunto ja itseluottamus ovat sen verran riittävällä tasolla ettei mun elämää juuri hetkauta vaikka rekka-autollinen paskaa tuleekin päälle. Isoimpina kärsijöinä ovat juniori-ikäiset pelaajat, joiden fyysiset ja psyykkiset voimavarat ovat vielä kehitysasteella. Yksilöt ovat aina yksilöitä ja jokainen käsittelee sisäiset sekä ulkoiset asiat eri tavoin.

Loppu kaneetti

Taas hieman mopo karkasi käsistä ja itse aihe on lähinnä pääotsikossa! On ollut aivan helvetin siistiä seurata eri maiden ja seurojen kannatajakulttuureja. Se, että heikkoina hetkinä seisotaan omien takana ja usko paremmasta huomisesta elää vahvana on jotain super coolia! Pari esimerkkiä linkkeinä alla.

Tuetaan omia. Ollaan kiitollisia yrityksestä ja elämyksistä, joita esikuvat ovat tarjonneet. Palatakseen vielä jääkiekkoon. Hienoa kuitenkin on, että puhetta riittää. Se on merkki kiinnostuksesta ja tunteesta. Suomessa on aivan valtavasti hienoja urheilulajeja ja vielä hienompia urheilijoita, mutta kukaan ei puhu niistä hyvää eikä pahaa. Koska seuraajia on todella vähän, kannattajia vieläkin vähemmän. Ei synny puhetta, ei keskustelua, ei suuria tunteita.

Mitä itse MM-kisoihin tulee, niin Suomen neljän parhaan joukkoon pääsy on todellinen maksimisuoritus. Ylisuoritukseen venyminen on myös todella kova työvoitto, kun otetaan huomioon miten paljon paskaa tuo joukkue, pelaajat ja valmentajat ovat saaneet.

Ollaan omiemme, läheisemme, rakkaittemme tukena niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

P.S. Ensi viikolla tulossa uusi blogisarja ulos! Pysy kuulolla!

Eletään tunteella rakkaat siskot ja veljet!

Rakkaudella,

Coach T

profiili

Koutsin päiväkirja, ei mikään fitnessblogi.

Valmentajan vastuu

DSC_0422.jpg

DSC_0421.jpg

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Ilman teitä ei olisi mitään, joten hattu päästä ja nöyrin kiitos sekä kumarrus. Kaikilla meillä on omat vastuumme sekä velvollisuutemme. Olit sitten äiti, sisko, koira, putkimies, poliisi tai mikä ikinä tahansa. Pyrin nyt hieman avaamaan työtäni sekä siihen ja yleisesti valmentamiseen liittyviä vastuita.

Tulosvastuu

Onko valmentaja vastuussa yksilön tai joukkueen tuloksesta? Mielestäni ainoa vastaus on kyllä. Valmentajan tehtävä on kehittää yksilöä tai ryhmää nousujohteisesti ylöspäin ja saada maksimaalinen tulos irti. Siinä keskeinen ideologia. Tietysti on paljon muitakin tehtäviä ja loputtomasti eri keinoja ja työkaluja millä saadaan haluttu kehitys aikaan sekä ulos mitattua toivottu tulos. Niistä joskus myöhemmin, nyt keskitytään vastuisiin.

Oli laji tai tavoite sitten mikä tahansa, niin yllä mainittu kaava pätee. Oli valmentaja sitten urheiluvalmentaja, ravintovalmentaja, taitovalmentaja, mentaalivalmentaja, personal trainer, etc. Nykyään on muuten aivan perkeleesti eri valmentajia! Se on mun mielestä siisti juttu, että pystyy erikoistumaan tiettyyn juttuun, jolloin pystyy pelaamaan juuri omilla vahvuuksillaan!  Pointtina kuitenkin, että sama se mikä valmentaja olet, niin vastuullasi on luoda optimaalinen kehitys sekä saada haluttu tulos (=tavoite) täyteen.

Prosessi

Lähden perkamaan tätä kahdella eri esimerkillä. Otetaan ensin mallinäyte personal trainer maailmasta. Usein olen kuullut toisilta valmentajilta, miten haluttua tavoitetta ei ole saatu aikaan. Tavoite ollut esimerkiksi pudottaa x määrä painoa. Homma alkanut hienosti ja valtavalla draivilla painettu duunia. Paino pudonnut hienosti alussa, mutta kehitys stopannut ja sitten aletaan etsimään syytä. Valitettavan usein olen kuullut, että toi mun valmennettava ei tee sitä eikä tätä eikä myöskään noudata hänelle laadittua ruokavaliota. Eli tässä valmentaja vierittää epäonnistumisen valmennettavan päälle. Mitä helvettiä? Tässä kohtaa olisi aika katsoa syvälle sinne peiliin ja kysellä mikä mennyt vihkoon ja miten sen voi korjata. Valmentajana sun tehävä on saada motivaatio pysymään korkealla hyvinä ja heikkoina hetkinä. Se vaatii paljon aikaa, tukemista, välittämistä ja sopivasti vittuilua. Liian monesti tuudittaudutaan siihen, että annetaan kasa ohjelmia (treeniohjelmat, ruokavaliot) ja sitten vain kädet taskuihin ja odotellaan ihmeen tapahtumista. Ensinnäkin tuo ei ole valmentamista vaan ohjaamista. Valmentajalla ja ohjaajalla on merkittävä ero.

Painonpudotus on monella nykypäivänä tavoitteena. Se on myös tosi arka asia monelle. Mikäli yksilö asettaa itselleen tavoitteeksi pudottaa painoaan esimerkiksi -30kg, niin se on hieno juttu tottakai, mutta myös valtavan iso muutos monellakin tavalla. Elintapoihin tulee isoja muutoksia. Liikunnan ja yleisen aktiivisuuden lisääminen, ruokailutottumusten muuttaminen, unenlaatuun keskittymistä, etc. Tosi isoja asioita, joiden omaksuminen ei yleensä tapahdu ihan hetkessä. Henkisesti myös raskasta laittaa omia rutiinejaan uusiksi sekä kaikki muu mitä kropalle tapahtuu matkan aikana. Iso painonpudotus prosessi voi kestää kuukausia tai jopa vuosia, joten on sanomattakin selvää kuinka paljon mielialat ja motivaatiot heittelevät tuon aikana. Valmentajan vastuulla on tietysti laatia suunnitelmat kuinka tavoitteeseen päästään, mutta noiden lisäksi motivaation ylläpitäminen on täysin koutsin vastuulla. Etenkin vastoinkäymisten osuessa kohdalla. Heikkoina hetkinä huomaa hyvän valmentajan.

Aina ei riitä, että tehdään suunnitelmat ja treenataan kerran viikossa ohjatusti oksennuskurkussa. Valmennettava vaatii myös paljon huomiota ja jatkuvaa tukemista. Tärkein asia, jonka olen oppinut valmentamisesta on välittäminen. Valmennan sitten PT-valmennettavaani, kiekkojoukkuetta, pienryhmää tai yritysporukkaa, niin välittäminen on numero yksi. Jos aidosti näytät kuinka paljon välität yksilöstä ja heittäydyt itse täysillä mukaan, niin se on se juttu mikä kantaa pitkälle. Välitä ja kuuntele aidosti yksilön tarpeet. Tuo ohje toimii myös aika hyvänä elämän ohjeena!

Case Marjamäki

Sitten toiseen esimerkkiin. Huippu-urheilussa valmentaja on aina numero yksi lähtijä, jos tulosta ei tule. Taas on se aika vuodesta, jolloin koko kansaa kiinnostaa taas jääkiekko ja Pariisissa pelaavat leijonamme ovat se juttu tällä hetkellä. Itse olen lähinnä sivusilmällä katsonut pelejä, joten en pysty sen tarkemmin ottamaan asioihin kantaa. Tilanne on kuitenkin se, että koko kansa vaatii A-maajoukkueen päävalmentajalle potkuja. Jotkut haluaisivat sen tapahtuman jopa kesken turnauksen. Pommin varma totuus on se, että koko leijonien kausi on ollut tuloksellisesti surkea. Otantana tässä syksyn World Cup, EHT-pelit sekä meneillä oleva MM-turnee. Marjamäki on aika lailla lähtötelineissä ja joutunut aivan helvetilliseen ajojahtiin. Paine on aika iso tuossa kattilassa eikä hirveästi kateeksi käy tällä hetkellä. Mikäli haluttua kehitystä ei saada aikaan ja tulos jää heikoksi, niin valmentaja potkitaan pihalle. Onko asia aina näin mustavalkoista?

En nyt ota kantaa yllä olevaan asiaan, vaan haluan nyt muistuttaa yhdestä seikasta. Ajasta. Asiat ja muutokset eivät tapahdu hetkessä ja oli kyseessä sitten kuka tahansa johtava huippuammattilainen, niin myös valmentajat tarvitsevat aikaa.

Käytetään esimerkkinä vaikkapa Suomen kiekkomaajoukkueen menestystä MM-kisoissa. Uusi valmentaja on kohdannut lähes aina tuloksellisesti heikon ensimmäisen kauden. Vuosina 2003-2017 maajoukkueella on ollut yhteensä kuusi eri pääkoutsia. Westerlund, Summanen, Shedden, Jalonen J, Jalonen K ja nykyinen Marjamäki. Jokaisella heistä on ollut tuloksellisesti heikko ensimmäinen kausi, mutta kehitys on pysynyt hyvänä ja tulos parantunut viimeistään heti toisella kaudella. Vuoden 2015 puolivälierä tappion myötä Kari Jalosta vaadittiin eroamaan välittömästi tehtävästään, mutta seuraavana vuonna irtosi finaalipaikka ja tuloksena MM-hopea. Jalonen olikin lopulta ihan hyvä koutsi suomalaisten kiekkoniilojen mielestä.

Opetus

Summa summarum. Yksilöä on pystyttävä kuuntelemaan ja annettava hänelle tarpeeksi aikaa. Nyky yhteiskuntamme on kuitenkin kovin tuloskeskeinen ja kaikki pitää tapahtua hetitässäjanyt. Oli kyse sitten ihan mistä tahansa, niin annetaan toisillemme aikaa. Toteutetaan itseämme, tehdään virheitä, opitaan virheistä, nautitaan matkasta eikä keskitytä liikaa itse lopulliseen päämäärään. Ei jääkiekon MM-kisat tai ylipäätänsä elämä ole aina niin vakavaa.

Jos koet, että tavoitteesi eivät tunnu täyttyvän mitenkään, niin ota yhteyttä! Mietitään yhdessä just sulle sopiva ratkaisu ja löydetään keinot, miten tavoitteet täyttyvät.

DSC_0433

Kesän juoksukoulussa vielä tilaa! Lue aiheesta lisää tästä!

P.S. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ MAAILMAN PARHAALLE ÄIDILLENI! ILMAN SUA EN OLISI MITÄÄN! KIITOS!

Rakkaudella,

Coach T

profiili

Koutsin päiväkirja, ei mikää fitnessblogi.

Tässä minä olen

Tervehdys ystävä!

Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, jos joku olisi väittänyt minun kirjoittavan elämästäni julkisesti. En totisesti. Takaraivossani kypsynyt väläys muuttui pikkuhiljaa ajatukseksi, ajatus mieliteoksi ja mieliteko todellisuudeksi. Joten tässä sitä ollaan; juuri Sinä tulkitsemassa sielunmaisemani sisältöä. Ah, kuinka kutkuttavan jännää, jopa pelottavaakin. Ainiin, kuka minä olen? Olen vajaa kolmekymppinen suomalainen mies, avopuoliso, poika, veli, ystävä, naapuri, fysioterapeutti, urheiluhieroja ja välillä toimin personal trainerinakin. Suuriin intohimoihini on kuulunut kaikenlainen liikunta. Varsinkin kamppailu-urheilu on ollut lähellä sydäntäni ja talvisin nautin snoukkailla pitkin lumisia metsäreittejä. Kolme vuotta tuli viihdyttyä myös jenkkifudiskentillä. Pidän myös tatuoinneista, sielukkaasta musiikista, tunnerikkaista ihmisistä ja hiljaisista aamuista kahvia siemaillen. Aina silloin tällöin yön värivaloihin kevein askelin singahtaminen on maistunut, hyvässä seurassa tietenkin.

Mutta miksi aloin kirjoittaa? Isoin syy tähän oli rikkoa rajoja sekä murtaa stereotypiaa suomalaisesta miehestä. Miehestä joka ei puhu eikä pussaa. Tai pussaa joskus, mutta ei puhu. Varsinkaan jos menee huonosti tai tuntuu pahalta.

EI!” sanon minä. ”Hiljaisen jurottamisen aika on ohi, miehet!

Toinen syy on halu jakaa omaa tarinaani. Miten itse olen kokenut sen, kun elämä ottaa niskasta ja painaa maahan ja pitää siellä pitkään. Potkaisee vielä muutaman kerran kylkeen, että ylösnousu olisi varmasti vaikeaa.

Selkokielellä tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista sairastumista. Sen minä olen kokenut. Koen edelleenkin tätä kirjoittaessani. Menin vuosia ohituskaistalla reilua ylinopeutta ja olen ollut elävä esimerkki siitä, kun keskitytään pelkästään määränpäähän eikä matkaan. Olin vakaasti sitä mieltä, että alan koulutettuna ihmisenä minä voin oikoa. Minun kehoni ja mieleni eivät tottele niitä lainalaisuuksia mitä opetin muille. Enhän minä tarvinnut mielestäni itselleni henkilökohtaista valmennusta, ei ei ei…

Muutamassa vuodessa entisestä elämäniloisesta ja energisestä liikunta-alan pörrääjästä tuli kämpässään piileskelevä haamu, joka ei erota perjantaita maanantaista ja joka eijaksa nousta rappusia puuskuttamatta. Mitä kaikkia osatekijöitä tähän liittyy? Mitkä olivat isoimmat virheeni? Mitä opin tästä kaikesta? Miten nousen jaloilleni? Ehkä jakaessani tarinaani Sinulle, löydän viimein vastauksen kaikkiin näihin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.

IMG-20170419-WA0007

So welcome on board mate! Työni sekä koulutukseni lisäksi olen kokemuksieni kautta oppinut paljon kehoni ja mieleni toiminnasta sekä esimerkiksi ravinnon merkityksestä, kun rajoja koetellaan toden teolla. Ja hektisessä nykymaailmassa supersuorittamisen valtakaudella raja-aitoja heilutellaan joka ikisellä. Aion raapia asioita pintaa syvemmältä. Niin kuin ne olen itse kokenut ja ymmärtänyt. Haluan kaiken tämän jakaa kanssasi, pala palalta. Suurin toiveeni on, että teksteistäni olisi jollekin kotonaan tuskailevalle edes pientä apua ymmärtämään omaa tilannettaan paremmin.

Totuus vapauttaa.

Rakkaudella,

Veli_K

Kausi 2017-2018

DSC_0083.jpg

DSC_0084.jpg

Noniin tällä viikolla tuli sitten kirjoitettua viimeinenkin sopimus liittyen ensi kauteen. Hommat siis selvillä ja sanotaan näin, että tulevasta kaudesta tulossa erittäin mielenkiintoinen! Omalla kohdalla hommat muuttuvat aika radikaalisti verrattuna viime kauteen. Viime kaudella olin C-ikäisten joukkueen päävalmentaja. Kaudella 2017-2018 tulen keskittymään pelkästään maalivahtivalmennuksiin ja samalla toimintaympäristöni vaihtuu myös yksittäisestä joukkueesta useampaan jengiin sekä ikäluokkiin.

Tulen olemaan jatkossa Päijät-Hämeen alueen maalivahtivalmennuskoordinaattori sekä Hc Giantsin maalivahtivalmentaja. Ihan kuin näissä ei olisi tarpeeksi yhdelle miehelle, niin tulen myös tekemään maalivahtivalmennuksia Pietarin Dinamon naisten edustusjoukkueelle. Nyt on aika kova kattaus ladattu ja motivaatio näihin uusiin haasteisiin aivan satakymppi!

Hc Giants

Hollolan jättien kanssa luonnos sopimuksesta oli syntynyt jo vähän aikaa sitten. Tää on mulle todella iso steppi koutsina ja tosi huikee mahdollisuus. Ensinnäkin Giants on todella fiksusti kasattu ja johdettu organisaatio. Jo viime kaudella huomasi, miten ihmisiä alkoi kiinnostamaan divarikiekko Hollolassa. Katsojat löysivät upeasti tiensä hallille, somessa Giants oli hyvin esillä ja Radiomäellä pelattu talvinen ulkoilmapeli oli aikamoinen menestys!

Giantsin edustusjoukkue pelaa miesten II-divaria ja seuralta löytyy myös nuorista ja nälkäisistä pelaajista kasattu Akatemia joukkue. Molemmissa joukkueissa tulen toimimaan veskakoutsina. Hieno juttu meikälle, koska nyt pääsen virallisesti olemaan miesten jengin valmennuksessa koko kauden ajan. Tavoite on myös asetettu korkealle, sillä ensi kauden päätteeksi tavoitteena on vain ja ainoastaan nousu miesten Suomisarjaan.

Hc Giants

Joukkueesta ja organisaatiosta löytyy myös aivan tolkutonta kokemusta. Giantsin päävalmentajana toimii Kari Mäkitalo ja valmennuksesta löytyy myös muuan Jarna Jantunen. Eli Turkian poika pääsee aikamoiseen kouluun! Mäkitalo on todella kokenut kaveri ja arvostan häntä todella paljon. Hän on koutsannut kauemmin kuin meikä on elänyt! Sitten Jarnan saavutukset tietävätkin varmasti kaikki, jotka vähääkään ovat seuranneet kiekkoa. Todella uskomaton ja vilpitön persoona. Tekee hommia nuoren pojan intohimolla ja uskaltaa heittäytyä missä tahansa tilanteessa. Tulee melkoisen värikäs kausi ja tarinoita tulee varmasti syntymään!

Eli mulle se seuraava iso askel valmennusurallani, mutta tämän pestin myötä tulen oppimaan valmentamisesta varmasti enemmän kuin kaikista muista kausistani yhteensä. Kokeneiden kavereiden kanssa on kunnia työskennellä ja tulen imemään kaiken mahdollisen opin tuosta ympäristöstä. Samalla annan kaikkeni, että saadaan Hollolaan laadukasta maalivahtivalmennusta.

Joukkue kokoontuu ensi viikolla kauden avauspalaveriin. Siellä näen sitten kokonaisuuden ensimmäistä kertaa ja siitä polkaistaan kausi käyntiin. Suomisarja täältä tullaan. Cant wait!

Pelicans

Pelsujen juniori puolella olen ollut jo useamman kauden. Aiemmin kakkoskuotsina ja pääluotsina. Nyt sitten veskakoutsi puolella maalivahtivalmennuskoordinaattoriksi. Jos ei muuta, niin titteli on ainakin komea! Tehtävä on todella moniosainen ja laaja. Virallisesti sopimuksessani tehtävistäni lukeekin: ”Maalivahtikoordinaattori vastaa Päijät-Häme alueen maalivahtien urheilutoiminnan valitun linjan valmennus- ja ohjauslinjan kehittämisestä, valvonnasta ja toteutuksesta. Toimii Päijät-Häme alueen mv-valmentajien tukihenkilönä/mentorina/kouluttajana. Vastaa maalivahtien erikoisjäiden suunnittelusta ja toteutuksesta alueella”. Eli suomeksi vastaan kokonaisuudesta. Määritän yhtenäisenlinjan ja teen suunnitelmat siitä, miten alueen mv-valmennusta toteutetaan joukkueiden arjessa. Koutsaan luonnollisesti junnuveskareita, mutta myös joukkueiden mv-valmentajia.

IMG_20170505_144719.jpg

Työmaata riittää ja kesä meneekin koko ensi kauden suunnittelussa. Varsinaisesti jalkaudun joukkueisiin ja jäätreeneihin elo-syyskuussa, eli nyt on aikaa luoda yhteiset toimintamallit, jotta saadaan aikaan laadukasta ja eteenpäin vievää valmennusta.

Todella kiitollinen ja innostunut tuosta hommasta! Koen tuon isoksi kiitokseksi koko Junior Pelicans organisaatiolta. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja kova työ palkitaan aina. Siinä kaksi viisautta, joita pidän päivittäin mielessä.

Sanotaan vielä, että aikamoisia aukkoja löytyy yksittäisten joukkueiden maalivahtivalmennuksesta. Mikäli koet osaavasi valmentaa junnuveskoja ja haluat päästä jääkiekkovalmennukseen mukaan, niin laita mulle viestiä. Annan siihen valmiit työkalut ja materiaalit sekä toimin sun mentorina koko kauden ajan. Palkitsevaa hommaa, mikäli haluaa kehittää itseään ja omia valmennettaviaan! Ainiin, saa siitä myös hieman palkkaakin!

Динамо Санкт-Петербург

Pietarin Dinamo. Tää on melko spesiaali homma ja alkoi viime kaudella hieman yllättäen. Dinamon naiset vierailevat säännöllisesti Pajulahdessa leireilemässä ja sieltä meidän yhteistyö myös alkoikin. Joulukuussa 2016 Dinamo oli siellä treenileirillä ja meillä oli silloin taukoa omista sarjapeleistä. Saatiin sovittua harkkapeli heidän kanssaan. Lähtökohta itse peliin oli aika mitätön. Alueen kolmostason C-junnut vastaan ammattilaisjoukkue. Osalta Dinamon pelaajista löytyy kokemusta Olympialaisista ja me oltiin tahkottu C:n Suomisarja karsintoja. Kukaan ei meihin uskonut ja sitä paskan määrää sai taas kuullakin ennen peliä ihan riittävästi! No pelihän oli aivan yhtä maalia, mutta upeasti pojat rimpuilivat mukana. Eka erä päätty 2-2 ja oltiin aika hyvin pelissä mukana pelkällä kilpparilla! No meiltä alko sitten bensa loppumaan jossain kohtaa peliä ja hävittiin vissiin 6-2 tuo peli lopulta. Torjunnat meni tyyliin 70-10, eli oltiin perkeleenmoisessa myllyssä koko 60minuuttia!

Tuosta pelistä kului jokunen kuukausi ja Dinamon leidit tulivat taas leirille Pajulahteen. Silloin mulle tarjoutu mahdollisuus mennä koutsaamaan heidän veskareitaan. Olin, että totta helvetissä, nyt pääsen osaksi yhtä Euroopan suurseuraa! Viikon leiri Pajulahdessa oli aika mielenkiintoinen, opettava ja samalla haastava.

Sen tiesin jo entuudestaan, että Venäjällä (etenkin naisissa) veskarikoutsaus on aika lastenkengissä. Eli tiesin, että mulla on oikeasti todella paljon annettavaa omalla ammattitaidollani. Itseluottamus oli tietysti, kuten aina, korkealla. Pakko kuitenkin sanoa, että jännitti aivan helvetisti mennä ensimmäistä kertaa jäille näiden daamien kanssa. Kaikki pelaavat siellä ammatikseen, kaikki koutsit ovat ammattilaisia ja koko joukkueen toiminta on todella ammattimaista. Annoin myös kokoajan näyttöjä itsestäni heidän head coachille, eli olin try-outilla siellä. Asiaa ei tietysti helpottanut vallitseva kielimuuri. Joukkueen huoltaja sekä kakkosmaalivahti olivat ainoat ketkä pystyivät puhumaan englantia. Muut puhuivat pelkkää harasoota, joten oli taas Turkian pojalla pieni haaste edessä. Joo olenhan mä opiskellut joskus pari vuotta venäjää, mutta sillä kieliopilla ei saada aikaan kuin korkeintaan hymy huulille. Tietysti hieman preppasin itseäni ja opiskelin nopeasti parit hokitermit, joilla saa edes pientä palautetta annettua. Lisäksi kuvasin kaikki treenit videolle ja aina treenien jälkeen opiskeltiin veskojen kanssa tekniikkajuttuja videolta, siihen ei aina tarvita edes yhteistä kieltä!

dinamo_kuva
Coach T ja Pietarin Dinamo

Homma meni todella nappiin lopulta ja nautin kyllä joka hetkestä. Vakuutin heidän johtoryhmän myös ja loppu kesästä koittaa uusi leiri Pajulahdessa ja siellä olen taas mukana. Näytöt annettu ja kaikki auki mitä itse kauteen tulee. Heidän Suomen leirien veskakoutsina toimin ainakin, mutta muu vielä avoinna. Avoimin mielin ja parempi olla innoissaan kuin huolissaan!

Arki

Hienoja titteleitä hienoissa seuroissa. Sanotaan nyt, että glamouri on aika kaukana näissä hommissa! Viime kaudella joukkueen yhteisiä tapahtumia oli vajaat parisataa. Siihen päälle kaikki sadat suunnittelutunnit kotona ja kymmenet valvotut yöt. Ensi kaudella tapahtumien määrä tulee tuplaantumaan omalla kohdallani ja suunnittelua, videointia, etc. tulee vieläkin lisää. Jääkiekkoon saa uppoamaan aivan loputtomasti aikaa. Saahan näistä hommista rahaa, mutta ei näillä rikastumaan pääse. Tietysti tällä hetkellä tärkeä osa mun elinkeinoa, mutta enemmän teen näitä hommia tällä hetkellä rakkaudesta lajiin, kuin rahan takia.

Mikäli olet tai haluat joskus ammattikoutsiksi, niin silloin on hyväksyttävä tosiasia, ettei ole sellaisia käsitteitä kuin ylityöt, pyhäkorvaukset, säännölliset työajat, etc. Valmentaminen on intensiivistä hommaa ja työskennellään ihmisten, yksilöiden kanssa. Tavoitettavissa ja töissä 24/7. Mua nää ei häiriste yhtään enkä koe ongelmaksi sitä, jos olen vaikka jäähallilla viisi tuntia suunnitellun kahden tunnin sijaan tai, jos valmennettavani soittaa minulle ilta kympiltä ja avautuu ongelmistaan. Rakastan ja nautin niin helvetistä mun työstä, etten vaan voi valittaa.

IMG_20170505_180542.jpg
Videointi iso osa arkea

Tietty onhan nää hommat joskus aika raskaitakin. Etenkin viime kausi oli todella työllistävä ja kauden jälkeen oli jopa aika helpottunut olo, kun se oli ohi. Tehnyt myös aika hyvää ”lomailu” koko jääkiekosta. Kymmenen kuukautta putkeen 15vuotiaiden poikien pääkoutsina on jonkun verran kuluttavaa hommaa. Omat kiekkohommat käynnistyvät tosissaan vasta loppukesästä, joten kesä menee pääasiassa PT-valmennuksissa.

En ihmettele yhtään, jos joku Patrik Laine ilmoittaa änäri kauden jälkeen olevansa väsynyt eikä jaksa lähteä Pariisiin vääntämään mmkiekkoa. Melkoisessa mankelissa ollut kyseinen veli ja Winnipegin kausi oli lopulta pettymys, joten henkiset voimavarat ovat todella lopussa. Aika mahdoton tehtävä olisi vielä kerätä itsensä ja laittaa kaikki likoon leijonapaita päällä arvokisoissa. Lisäksi koko kansa tietysti odottaa ja janoaa jokaista harhasyöttöä sekä helppoa kiekonmenetystä. Jossain kohtaa tauko on aina hyväksi, joten suodaan se heille!

Action-kamerat alk. 69,95€

Matka tähän pisteeseen

Jääkiekko on ollut mulle aina suuri intohimo. Kotkassa Titaaneissa pelasin junnuvuodet veskarina, mutta siitä pelaajaurasta ei jäänyt muuta kuin kasa hyvin muistoja. Aika varhain selvisi realiteetit, ettei tästä kovin kunniakasta uraa ole tulossa, joten aika nuorena kiinnostuinkin valmentamisesta. Sieltä se ajatus sitten lähtikin ja lopulta päädyin opiskelemaan liikuntaa.

Ajatukset olivat selvillä ja lopulta ne siirtyivät itse tavoitteeseen. Suuri esikuvani Juhani Tamminen joskus totesi omista tavoitteistaan pelaajauransa suhteen, miten joku päivä Turun puhelinluettelosta löytyy ”Juhani Tamminen, ammattikiekkoilija”. Päätin, että jonain päivänä Fonectasta tai Facesta löytyy ”Turkia, ammattikoutsi”. Päätin vuosia sitten, että haluan ammattivalmentajaksi. No ammatikseni olen saanut valmentaa jo useamman vuoden. Se on vaatinut paljon ja vaati joka päivä paljon duunia, että saan tätä rakastamaani hommaa tehdä elääkseni.

Jääkiekkovalmennuksissa minua on auttanut joukko lukuisia ihmisiä ja matkan varrella olen tavannut aivan huikeita persoonia. Ehkä suurin syy miksi tähän olen ryhtynyt on Kotkan Titaanien valmennuspäällikössä Mika Iltolassa. Opiskeluni alussa hän otti minut työharjoitteluun ja antoi valtavasti työkaluja perustekemiseeni. Siitä enemmän kuin kiitollinen ja rispektit sinne Kotkaan! Hän loi minuun kipinän, joka jatkuu edelleen.

Aika raakileena sitä mentiin suurella innolla ja epävarmoin ottein. Seuraava merkittävän henkilön tapasin Hollolassa. Siirryin vuosia sitten Hollolaan valmentamaan ja siellä silloinen valmennuspäällikkö Marko Sykkö loi aivan perkeleesti uskoa mun tekemisiin. Hän antoi mun toteuttaa itseäni ja kehui jatkuvasti sekä oli äärimmäisen positiivinen. Usko lisääntyi ja sain siitä valtavasti lisää itseluottamusta. Tuo jakso opetti meikälle yhden keskeisen asian, mitä toteutan päivittäin valmentamisessa. Jos uskot riittävästi yksilöön, niin vähitellen yksilö alkaa itse uskomaan itseensä. Tein siellä kovasti töitä ja varmasti aivan perkeleesti virheitä, mutta sain kouhottaa ja touhottaa mielin määrin ja se sopi silloin mulle täydellisesti. Virheist oppii ja kokemus karttuu, vai miten se meni?

Se miten nykyinen identiteettini valmentamiseen löytyi, niin suurin kiitos siitä kuuluu rakkaalle ystävälleni veli Holmströmille. Heinolassa vietetyn kauden aikana Holle näytti todella miten pelille heittäydytään ja mitä merkitsee aito yksilöstä välittäminen. Todellinen stadilainen ja aivan mieletön persoona! Terkut sinne PK-seudulle, hyvä haippi siellä päällä!

Tavoite

Tärkein tavoite itselleni ensi kautta ajatellen on kehittyä valmentajana sekä ihmisenä. Tässä hommassa ei koskaan voi olla liian hyvä eikä koskaan voi olla täysin valmista pakettia. Se tässä meikää kiehtookin – jatkuva itsensä kehittäminen. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen, joten ei tässä todellakaan vielä olla tyytyväisiä. Parannettavaa riittää ja kehityskohteita on paljon. Ne ovat tiedossa ja niitä pyrin kehittämään jokapäiväisellä duunillani.

Tietysti isoja tavoitteita on myös seurojen puolelta. Pelicansin junioripuolelle saatava toimiva maalivahtivalmennuskoneisto, joka palvelee sekä kehittää yksittäisiä junioreita mahdollisimman hyvin. Ehkä joskus tuottaa jopa ihan kirkkaimpia tähtiä maailmalle. Giantsin ainoa tavoite on Suomisarjaan nousu, joten mun tehtävä on pitää huoli siitä, että veskarimme ovat sarjan parhaita. Dinamolle puolestaan haluan antaa laadukasta suomalaista mv-valmennus osaamista, joka vie heidän yksilöitään eteenpäin. Tietysti samalla annan itsestäni koko ajan näyttöjä tuonne idänsuuntaan!

Kaudesta 2017-2018 tulee aivan varmasti huikea sekä opettavainen. Ei auta muu kuin nauttia matkasta ja keskittyä jokaiseen hetkeen! Pyrin pudottelemaan pitkin kautta ajatuksiani ja fiiliksiäni tänne blogiini. Katsotaan sitten vajaan vuoden päästä onko tavoitteet ja projektit saatu maaliin.

Hyvää alkavaa työviikkoa kaikille rakkaille siskoille ja veljille! Pidetään hetkestä kiinni.

P.S. Juoksuvalmennusryhmän ilmoittautuminen polkaistu käyntiin. Mikäli haluat kehittää juoksutekniikkaasi sekä oppimaan uutta harjoittelusta, niin tuu messiin! Kerätään aivan huippu jengi kasaan ja siitä tulee aivan huikea juttu. Ilmoittaudu mukaan TÄSTÄ!

Rakkaudella,

Coach T

profiili.jpg

Koutsin päiväkirja, ei mikään fitnessblogi.