Vaellus

Ulkona

Pennun kanssa Lappiin


No Comments

1.jpg

3.jpg

Oli aika taas katkaista hetkeksi arki ja suunnata Lapin erämaihin hakemaan raikasta ilmaa. Pitkä ja kiireinen talvi tulossa, joten tätä todella kaipasin. Perheenlisäyksen johdosta mukaan reissulle pääsi ensimmäistä kertaa se perheen pienin, 16 viikkoa vanha Lapinkoira Ráhkis. Lappalaiskoira pääsi siis isiensä maille! Oman haasteen toi myös erittäin tiukka aikataulu. Tällä kertaa pystyin pitämään töistäni neljä kokonaista vapaapäivää. Mietinnän kohteina olivat siis pennulle sopiva kohde, miten selvitään pennun kanssa erämaassa kahdestaan sekä kuinka järjestää kaikki kireään aikatauluun sopivaksi. Näihin kysymyksiin haetaan vastausta tässä kirjoituksessa.

 

Pöyrisjärvi

Pöyrisjärven erämaa-alue on kokeneen ja hyvin varustautuneen retkeilijän vaelluskohde. Nimensä erämaa on saanut alueen pohjoisosassa sijaitsevasta Pöyrisjärvestä, jonka pohjoispuolella kohoavat hiekkadyynit ja seudun harjut jäävät varmasti kulkijan mieleen. Loivasti kumpuilevat tunturi- ja metsikkömaat ovat erittäin hyvää vaellusmaastoa.

23.jpg

tausta.jpg
Pöyrisjärvellä riittää kuljettavaa

Pöyrisjärven erämaa-alueella ei ole merkittyjä vaellusreittejä, mutta alueelta löytyy runsaasti vanhoja merkitsemättömiä kulkureittejä, sillä seutu on perinteisesti ollut paikkakuntalaisille tärkeää kalastus-, metsästys- ja poronhoitoaluetta. Erämaa-alueella sijaitsevat myös Kalkujärven ja Pöyrisjärven lapinkylät, joissa asutaan vieläkin osa vuotta.

6
Pöyrisjärven rannalla

Näiden seikkojen pohjalta päädyin tähän kohteeseen. Maaston oli oltava riittävän iisiä, jotta pentu jaksaa siellä tarpoa ja touhuta. Oli siis vältettävä maamme suurimmat tunturit sekä rakkaisat polut. Toinen kriteeri oli välttää suuria turistimassoja. Siksi kaikki ”valmiit” reitit olivat jälleen täysin poissuljettuja vaihtoehtoja. Kiveliössä jutun juoni on kuitenkin meikäläiselle se rauha ja tietty yksinäisyys!

10.jpg

15.jpg

Kyseisessä paikassa en ole ennen ollut, joten se kiehtoi myös. Tietysti ehkä se tärkein, eli ruska oli koettava. Reissun ajankohta valittiin täysin ruskan prime-timen mukaan. Paikalta oli siis löydyttävä jokunen puu. Siksi aivan korkeimmat kohdat maastamme oli jätettävä seuraaviin reissuihin.

 

Aikataulu

Keskiviikko iltana loppui työni ja seuraavaksi työt jatkuivat maanantai iltana. Käytössä oli siis kokonaisia päiviä torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Tietysti autoiluun menee jokunen tunti, sillä Lahesta Näkkälään kertyy aika tarkalleen 1100km suuntaansa. Koirani ei ikävä kyllä autolla osaa ajaa, joten kaikki autoilu jäi meikäläisen harteille.

Reissuun lähdettiin ke-to välisenä yönä tarkalleen klo 01.00 ajamaan. Tunti katkonaista unta kaaliin ja ei muuta kuin matkaan. Perillä kohteessa oltiin suunnitellusti tarkalleen tasan 15.00. Eli aikaa jäi hieman myös ensimmäiselle päivälle ennen pimeän tuloa.

Erämaassa ehdittiin viettää ihan kiitettävä määrä ennen kotiin lähtöä. Sunnuntaina auto starttasi Näkkälän parkkipaikalta tasan 08.00 ja kotona oltiin muutaman mutkan jälkeen puolen yön aikoihin. Nopealla laskukaavalla laskettuna autossa vietettiin aika lailla 30 tuntia ja kilometrejä kertyi lähes 2500. Täytyy muistaa, että koiranpennun kanssa joutuu pysähtelemään kuselle ja jaloittelemaan aika todella monta kertaa!

7.jpg
Uuden maailman tutkimista

Tuli ainakin testattua tiukan aikataulun reissu Lappiin. Ei se herkkua ole ajaa edes takaisin pitkin Suomea yksikseen, mutta jos jotakin oikein kovasti haluaa, niin sitten se on vain tehtävä. Eli jälleen kerran ajanpuute on huono tekosyy!

 

Pennun kanssa vaellukselle

Pitkään mietin, miten pärjätään kahdestaan tuon pennun kanssa. Muutama kuukausi etukäteen mietin reissua ja sen ajankohtaa. Ruska oli kuitenkin pakko taas kokea ja laskurini näytti, että Ráhkis ehtii täyttämään juuri 16 viikkoa ja saamaan kaikki tarvittavat rokotuksensa ennen reissuun lähtöä.

11.jpg
Ruska on kaikkien koettava

Tein hieman tutkivaa journalismia ja eteeni ilmestyi loistava blogi, josta sain lisää tukea pennun kanssa vaeltamiseen. Pyrytuiskunen.blogspot.fi oli mulle just se mitä tarvitsin ja laitoinkin hieman kirjoittajalle viestiä, että mitä kannattaa ottaa huomioon missäkin tilanteessa. Vastaukset sain nopeasti kysymyksiini, joten ei muuta kuin testaamaan näitä ulos!

Ennen Lappiin lähtöä tehtiin yhden yön testireissu tutulla Repovedellä. Tarkoitus oli vain nähdä, miten koira viihtyy ulkona koko päivän sekä miten yö teltassa menee. Koira on tuon ikäisenä luonnollisesti kova puremaan kaikkea mahdollista, joten mielessäni vain näkyi se, miten aamulla herätessäni ympärillä oleva telttani on kadonnut sekä kuinka uskollisesti minua palvellut lämmin makuupussini on revitty yön aikana riekaleiksi.

33.jpg
Pitkän päivän jälkeen uni tulee nopeasti

Lapinkoira on onneksi luotu ulos. Kotona hän saattaa joskus olla hieman levoton, mutta luontoon päästessään hän on aina kuin toinen koira. Kulkee mukana, ottaa käskyt hyvin vastaan ja näyttää aina täysin väsymättömältä. Ei uskoisi aina pentua koiraksi! Telttaa hän alkuun vierasti ja näyttikin siltä, että hän jää ulos nukkumaan pienestä tihkusateesta huolimatta. No aikansa pyöriessään hän vähin äänin ja nöyrästi hiipi teltan avonaisesta ovesta sisään ja kävi tyytyväisenä tyttöystäväni jalkojen päälle nukkumaan. Nukkui muuten samassa asennossa reilut kahdeksan tuntia, joten taisi ensimmäisen testireissun reilu viisi kilometriä hieman tuntua. No johtopäätös oli kuitenkin, että Repovesi oli onnistunut ja hän on valmis pohjoiseen!

 

Pennun kanssa vaeltaminen

Onnistuneen testireissumme jälkeen meikällä oli jo aika hyvä luotto pentuun. Lapissa hän sai kulkea vapaana kaikki päivät ja kilometrejä tulisi jonkin verran enemmän. Päätin kuitenkin, että ihan sama paljonko päivässä edetään ja mihin päädytään, koiran ehdoilla mennään tämä retki. Pääasia oli, että päästään yhdessä ekalle retkellemme kauas kotoa!

9.jpg
Vapaana kiveliössä

Nuori pentu kulki erämaassa taas kuin uudesti syntyneenä. Vapaana juoksi välillä polulla ja välillä avonaisessa tunturimaastossa ja milloin missäkin. Kulku alkoi aina päivän edetessä suoristua väsyn tultua mukaan. Ensimmäisenä päivänä kuljettiin noin kolme tuntia Näkkälän parkkipaikalta erämaahan. Sää oli mitä parhain ja ei ollut niin suurta kiirettä etsiä sopivaa telttapaikkaa. Kuitenkin, teltapaikka löytyi suhteellisen helposti ja alkuillasta meillä olikin kaikki valmista. Hyvä sää vaihtui pieneen nousevaan myrskyyn, joten käytiin ajoissa unille. 14 tunnin ajomatka ainakin kuljettajaa jo hieman painoi.

24.jpg
Ráhkikselle lunta ensi kertaa muuallakin kuin jäähallin pihassa

Toisen päivän aamuna myrsky oli voimistunut ja räntää tuiskusi vaakasuorassa. Ilma tuntui myös erittäin kylmältä. Tiesin ettei Pöyrisjärven autiotuvalle ollut siitä kuin muutaman tunnin vaellus, joten ei hirveää kiirettä aamulla pidetty. Myrsky ei hellittänyt, joten oli vain lähdettävä tarpomaan valkeaan maastoon. Oltiin molemmat aivan märkinä eikä kumpaakaan oikein huvittanut jäädä matkalle pitämään taukoja, vaan paineltiin reippaalla askeleella suoraan autiotupaan. Sinne päästiinkin aika kivuttomasti ja ei muuta kuin mökki lämpöiseksi ja kamat kuivumaan. Päivä menikin pääasiassa lepäillessä, sillä sää oli koko tuon toisen päivämme ajan aika raaka. Päikkärien jälkeen kuivateltiin lisää kamoja ja koiran turkkikin alkoi olla kuiva. Pentu järsi kuivattuja kanafileitään ja meikäläinen hörppi hyvää punaviiniä kamiinan räiskyessä, joten ei ollenkaan huono ilta ollut meillä!

26.jpg
Autiotuvan lämmössä on hyvä olla

Viimeisen kokonaisen päivän aamu valkeni hyvässä säässä. Myrsky oli laantunut ja lähdettiinkin hyvissä ajoissa kulkemaan takaisin autolle päin. Vielä oli edessä yksi yö erämaassa, joten päivän agendana oli vain löytää sopiva spotti teltalle auton lähettyviltä. Sää oli upea ja ruska parhaimmillaan, joten askel siivitti hyvinkin kevyesti. Kuljettiin lähes autolle saakka 16 kilometriä eikä koira näyttänyt merkkiäkään vielä väsymyksestä! Toki matkalla pysähdeltiin usein ja molemmat söivät tiuhaan tahtiin. Vasta telttaa pystyttäessä koira näytti olevan aika poikki ja kävikin saman tien jäkälämättäälle unille. Hetken päästä kuitenkin jo virkosi tutkimaan taas uutta ympäristöä ja myöhemmin kömpi telttaan viereeni nukkumaan.

Ráhkis oli enemmän kuin hyvä ensimmäisellä vaelluksellaan. Kaikki meni paremmin kuin suunnittelin. Pennun kanssa vaellus onnistuu, kunhan reitti on tarpeeksi helppo kulkuista ja eteneminen koko ajan pennun ehdoilla. Ruokaa täytyy olla myös paljon mukana, koska luonnollisesti energiankulutus on aivan toista kuin kotona arjessa! Mikäs sen parempaa pennun lihaksiston ja koordinaation kehittymille kuin juosta vapaana vaihtelevassa maastossa oman mielen mukaan!

 

Täydellinen päätös

Koirani nautti suunnattomasti tuosta retkestä. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa hän tuli luokseni nuolemaan kasvojani ikään kuin kiittääkseen loistavasta päivästä. Oli tuosta pennusta myös paljon seuraa ja iloa myös meikälle!

DSC_0280.jpg
Tauko paikallaan

Viimeinen ilta oli ehkä kaikista reissuistani ikimuistoisin. Löydettiin täysin sattumalta aivan täydellinen paikka teltalle ja ulkona vallitsi poikkeuksellisesti täysin tyyni ilma. Ulkona oli raikas sekä kuulas syysilma. Puissa sekä maassa vallitsi ruskan väriloisto parhaimmillaan ja edessä häämötti Pöyrisjärven korkein huippu, Jierstivaara. Edessä oleva tunturijärvi oli täysin tyyni ja sen kirkkaasta pinnasta heijastui kaikki maailman värit. Jalassa mummon kutomat villasukat ja kuksassa lämmintä vahvaa kahvia. Kaukaa jostakin kuului muuttavien joutsenten huutoa. Elämys oli juuri sitä mitä tuolta olen aina hakemassa. Pää tyhjänä ajatuksista, stressitön tila, vain minä ja se hetki.

30.jpg
Täydellistä!

Tehtävä Lapissa sai komean päätöksen syksyn osalta. Myös Ráhkis pääsi nauttimaan ensimmäisestä vierailustaan Lapin kiveliöihin. Tästä meidän on hyvä jatkaa ja seuraavaa reissua odotellessa. Nyt hieman jatketaan toistemme koulutusta ja palataan kiinni taas arkeemme!

 

17.jpg

18

19.jpg

20.jpg

5.jpg

13.jpg

115.jpg

29.jpg

21.jpg

34.jpg
Kotimatkalla hieman väsytti

Tietoa kirjoittajasta

allekirjoitus2

MUISTA HYÖDYNTÄÄ SYYSKAMPPIS!

syyskuu

Ulkona

Muotkalle


No Comments

1.jpg

2.jpg

3.jpg

Vaativa, mutta lempeä Muotka. Näin totesi myös Raimo Kojo kirjassaan Pohjoiset erämaat. Erittäin hyvin kuvaava lausahdus. Tuon sain kokea hyvässä sekä pahassa reissullani. Tässä blogissa kerron havainnoista, tunteista ja oivalluksista, joita tein tuon matkan aikana. Valitettavasti en tule kertomaan sankaritarinoita vaelletuista kilometreistäni eikä reitistäni ole mitään hienoa GPS kuvaa, joka kuvaisi jokaisen otetun askeleen. Muun muassa niitä ja muita upeita blogeja löytyy osoitteesta retkipaikka.fi.

Odotin reissultani ja Muotkalta todella paljon. Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi ja monen muun sattuman kautta jouduin kuitenkin tekemään monta kompromissia matkan aikana. Alkuperäinen suunniteltu reittini lyheni lähes puolella. Aluksi tämä tuntui suurelta pettymykseltä, mutta ajan kuluessa tajusin sen olevan juuri sitä mitä tarvitsin.

Odotin todella suuria asioita, mutta sain jotain vielä suurempaa takaisin.

Kohti Muotkaa

Herätyskello soi 03.00. Aina samainen pikkupoikamainen jännitys ja täpinä päällä edellisenä iltana, joten yöunet jäivät reiluun kahteen tuntiin. Vajaat yöunet eivät juuri painaneet, vaan odottaen kohti matkaa. Hätäinen aamupala, viimehetken pakkailut, kahvit termariin ja ei muuta kuin autonrattiin!

Fanipostia oli ilmestynyt Volkkarini tuulilasinpyyhkimen alle. Postit ja tavarat kyytiin ja seuraavaksi hyvä-ja-halpa liikahti noin kilometrin, josta poimin Anskun kyytiin. Hän oli samaisella päivämäärällä menossa Ouluun, joten sain ainakin hetkeksi matkaseuraa reissulleni. Lahti Oulu väli on yleensä perkeleen puuduttava matka, mutta nyt matka tuntui menevän erittäin sujuvasti. Uskollisesta pakettiautostani on turbo kadonnut johonkin, joten matkanteko ei ole aina kovinkaan vauhdikasta. Syvälliset keskustelut ja elämästä filofosointi Anskun seurassa joudattivat matkaan senkin edestä. Hieno persoona ja upea ihminen! Kannattaa muuten lukea hänen omaa blogiaan. Siellä melkoisesti lisää viisauksia! Pääset siihen tästä!

ansku.jpg
Matkaseura sekä hyvä-ja-halpa

Oulusta sitten yksin kohti seuraavaa stoppia. Kemijärvi ja mummola kutsuivat. Siellä viimeiset voitelut kehoon sekä mieleen. Porokeittoa kapeisiin kasvoihin, lyhyet päikkärit, sauna, palauttava lenkki ja unelle. Aamulla kello soi inhimilliseen aikaan 06.00. Siitä sitten kohti mystistä Muotkaa, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Reissuillani menomatka on yleensä yksi siisteimmistä jutuista. Suuret odotukset ja jännitys tulevasta seikkailusta. Nyt fiilis oli kuitenkin jotain ihan muuta. Suuret odotukset olivat vaihtuneet lähinnä peloksi ja jännitys vaihtunut väsymykseen. Saariselällä oli täysi talvi ja siellä availtiin laskettelurinteitä – kesäkuussa?! Lumi on kiva elementti, lähinnä jouluaattona, mutta kesäisellä vaelluksella se tuppaa yleensä olemaan ongelma. Sain matkaani lumikengät, mutta silti hieman arvelutti koko homma.

Sesongin ekaa reissuani olen valmistellut pitkään ja odottanut kuin tuota kuuluisaa kuuta nousevaa. Odotus oli poissa eikä sopivaa jännitystä löytynyt sitten yrittämälläkään. Kyselin itseltäni monta kertaa, että mitä helvettiä!?

Henkinen väsymys

Vasta kohteessa parin päivän vaelluksen jälkeen tajusin mistä kaikki johtui. Olin todella, todella väsynyt. Syitä siihen on monia ja sen pystyi huomaamaan vasta 1200kilometrin päästä kotoa. Tässä kohtaa hyvä korostaa, että kotona kaikki asiat ovat viimeisen päälle kunnossa. Teen asioita joista nautin, saan toteuttaa itseäni ja arki on yhtä juhlaa. Fakta on kuitenkin se, että kaikki tekeminen kuluttaa ja vie energiaa. Joskus jopa teräsmiehenkin on levättävä. Viimeksi olin pitänyt viikon talviloman lokakuussa, jolloin tein reissun Utsjoelle, Kaldoaivin erämaahan. Lokakuusta kesäkuuhun on mahtunut paljon asioita. Tai oikeastaan vain yhtä – työntekoa. Tein pitkän jakson jopa kolmea työtä päällekkäin. Olin täysipäiväinen työntekijä isossa firmassa, valmensin C-ikäisten lätkäjunnujoukkuetta ja perustelin omaa firmaani. Kaikista tietysti nautin, mutta työpäivän venyessä kahteenkymmeneen tuntiin ja toistaa sitä päivärutiinia pidemmän jakson, niin alkaa se jossain näkymään. Jopa tässä naamassa!

Reissulla sen väsymyksen vasta huomasi. Nukuin lähes joka yö yli kymmentä tuntia. Yösijoina toimi milloin telttani, milloin laavu ja satunnaisesti myös autiotupien laverit. Päiväunia tuli otettua myös päivittäin. Ne suoritin yleensä jonkin sopivasti kohdalle osuneeni tunturin huipulla taivasalla kivikko makuualustana ja rinkka tyynynä. Ulkona nukun muuten paremmin kuin missään muualla oli ulkona vallitseva säätila mikä tahansa. Suosittelen sitä myös muille!

peltojoki.jpg
Alkutaival

Kohteessa

Päämääräni oli edessä ja auto parkissa. Mielessä jyskytti, että ei helvetissä. Viivyttelin lähtöäni erämaahan kaikin keinoin. Purin tavaroitani ja karsin ylimääräistä tavaraa pois. Rinkka tuntui hyvin raskaalta, joten vähäisistä tavaroistani karsin vielä lisää kiloja pois. Nyt ei voisi olla mitään ylimääräistä kannettavaa! Sitten lompsin vielä Ruoktuun kaahville, kuten täällä on tapana sanoa.

Paikka tuntui kodikkaalta, mutta samalla autiolta. Ei muita autoja parkissa, ei muita ihmisiä majatalossa. Sitten paikan omistaja kömpi esiin. Ainakin 200vuotias herrasmies Hans kysyi kuinka voisi palvella minua. Ilmoitin vain, että kahvi maistuis ja erämaahan olen menossa. Siinä sitten kahvia join ja hän kysyi mistä olen tulossa. Vastasin yhdellä sanalla: Lahest. Seuraavaa lausetta en osannutkaan odottaa. ”Niin sieltähän tuleekin Suomen kovin räppäri!”. Mietin hetken mitähän tuo äijä nyt meinaa ja miten hän muka voisi olla skenessä? Samassa hän jatkoi ja kertoi Nikke Ankaran olevan Suomen paras. Repesin nauramaan ja nyökyttelin myöntävästi. Kuulemma hänen sukulaispoikiaan ja käski viemään terveiset. Asia kunnossa! Kahvit oli juotu ja mietin, että nyt on kyllä kaikki kuultu ja aikoihin eletty… Rinkka selkään ja erämaahan siis!

peltojoki2.jpg
Peltojoki

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin. Rinkka tuntuu painavan enemmän kuin kaikki ne synnit mitä on lyhyen elämän aikana ehtinyt tekemään. Jalkoja hapottaa jokainen pienikin nousu ja helpoimmat jängätkin tuntuvat raskailta astella. Tiedostin tämän ja olin suunnitellut ensimmäisestä päivästä todella helpon.

Muotkalla ei ole opastettuja polkuja tai reittejä, mutta Ruoktulta lähtee polku Peltojokea myötäillen, joka vie lähes Peltojärvelle asti. Tuota polkua on monet retkeilijät ja porot kulkeneet vuosikymmenien aikana. Sain siis helpon startin ja ensimmäiselle leiripaikalle ei olisi kuin muutaman tunnin marssi edessä.

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin, edelleen. Kaunis ajatus kevyestä alkutaipaleesta, mutta totuus toista. Lunta oli enemmän kuin uskalsin pelätä ja vettä hiljaa ripsutteli vasta kalpeita kasvojani. Polku seuraili mutkaista erämaajokea ja kiitos lumen paljouden siinä oli vaikea pysyä mukana. Kartalla en tuntunut pysyvän lainkaan ja jokitörmän runsas kasvillisuus peitti näkyvyyden. Mietin jo mitä mä täällä Muotkalla pyörin.

rinkka.jpg
Rinkka painoi lähtiessä 24kg

Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää entisessä opettaja Lahtisen kalakämpässä. Se sijaistee joen varrella ja lähtöpaikastani sinne on noin kymmenen kilometrin taival. Olin toispuolel jokkee, joten se oli vielä ylitettävä ennen kuin pääsisin tuvan turvaan keräilemään. Ruoktun isäntä oli räppijuttujensa ohella antanut vinkin mistä joki kannattaa ylittää. Sopiva ylitys paikka löytyikin helposti ja siitä sitten varmoin ottein yli. Joki näytti matalalta, joten en alkanut itseäni riisumaan. Kuljen aina vanhoissa kunnon kumisaappaissa, kuten todelliset Lapin erämaantaitajat, joten oletin etten pahemmin kastuisi. Paskat. Vettä olikin syvimmillään yli polven, joten nokialaiset hörppäsivät kunnolla vettä ja hetkessä olin läpi märkä.

Lahtinen1.jpg
Lahtinen

Kastuminen ei painanut, koska kämpälle olisi enää puolisen kilometriä ja aurinko alkoi näyttäytymään. Sää oli hetkessä jopa kuuma. Ulkona olisi ollut hyvä yöpyä, mutta sitkeästi piti päästä tuohon kömmänään leiriytymään. Kämpälle päästyäni totesin ilokseni ettei siellä ollut muita kulkureita. Märissä tamineissa avasin oven ja hämmästyin. Noin pientä mökkiä en ole eläessäni nähnyt. Neliöitä oli maksimissaan kaksi. Onneksi koko komeuteni kattaa kokonaiset 173cm (saappaat jalassa), joten juuri ja juuri mahduin siellä itseni oikaisemaan. Romppeet narulle kuivumaan ja kamiinaan tulet. Lämpenee muuten pari neliötä aika nopeasti!

Lahtinen2.jpg
Tupa on hyvin pieni, mutta kodikas!

Uusi päivä

Nukuin todella hyvin tuossa Lahtisen kyhäämässä kämpässä. Mietin vain, että olisi herra voinut edes yhden ikkunan tuohon mökkiinsä aikanaan rakentaa. Tosin pimeys oli hyvä, sillä yötöntäyötä pohjolassa eletään. Aamu oli todella kaunis. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ihmeitä tekee yksikin yö erämaassa. Tunsin itseni taas omaksi itsekseni. Virtaa täynnä, jännittyneenä kohti uutta päivää ja kroppa tuntui energiseltä.

Lämpimästä säästä huolimatta lunta näytti olevan huolestuttavan paljon. Kiitos vain lumikengistä. Ne jätin tietysti heti alkuun autooni. Ei auttanut kuin elää tuon jäätyneen veden kanssa ja muutettava hieman suunnitelmia. Alkuperäinen reittini kiertäisi pitkän lenkin kattaen suuren osan koko laajasta Muotkasta. Suunnitelmaa oli vaihdetta, koska mitä syvemmäs erämaahan etenin, niin sitä syvemmäksi lumi kävi. Koko reissun luonne muuttui ja samalla tajusin, miten hyvä olikin suunnitelmien muuttuminen.

lunta.jpg
Lunta riitti kesäkuussa

Alkuperäinen reitti oli jo pelkästään kartalla pitkä ja vaativa. Se olisi vaatinut suunnitelmallista etenemistä ja ehkä juuri syyt edellispäivän fiiliksiin olivat aikataulut, tietyt kilometrit, jatkuva eteneminen, suorittaminen. Eli juuri niitä asioita joita teen arjessa, päivittäin. Päätin, että teen täällä kaiken päinvastoin kuin arjessani. Ei suunnitelmia, ei aikatauluja, ei edes kelloa, huolettomia kilometrejä ilman määränpäätä.

järvijäässä.jpg
Järvet tukevassa jäässä

Toisena päivänä rinkka alkoi jo tuntumaan taas ihan hyvältä kaverilta. Jalat liikkuivat kevyesti ja matkaan oli siisti lähteä. Päätin, että vedän tosi lyhyen etapin ja leiriydyn läheiselle järvelle Peltoaivi nimisen tunturin juurelle. Järvellä ei ollut nimeä, joten se kuulosti riittävän hyvältä! Matka sinne oli kohtuullisen helppo, mutta kuuma sää yllätti niin pahoin, että jouduin riisumaan tärkeimmän varusteeni. Oranssi kolmikerroksinen Häglöfsin kuoritakki joutui nyt rinkan uumeniin. Ilman tuota vaatekappaletta harvoin poistun edes kotiovea pidemmälle. Loisto rotsi! Pitää tuulen kuin tuulen, kestää rankimmatkin sateet, mutta silti hengittää. Täydellinen kompo!

Nimettömälle järvelle mentäessä joutuu hieman nousemaan tunturiin. Puusto hävisi ensimmäisen kerran ja Peltojoen koskien pauhu alkoi jäädä taakse. Ensimmäistä kertaa Muotkalla meikälle aukesi loputtomiin jatkuva erämaa ja lukuisat suuret tunturit. Näkyvyys oli täydellinen, joten horisontissa siinsi Norjan vuoristomaisema. Aloin päästä siihen Lappiin, joka tuntuu kotoisalta! Fiilistä nosti se, että tajusin ettei ole kiire mihinkään. Ei ole kiire jatkamaan taivalta. Koko päivä aikaa väsätä leiriä, nauttia maisemista ja olla vain omien ajatusteni kanssa.

Olen miettinyt paljon mikä tuosta kaikesta tekee niin kovin ihmeellistä. Mikä tekee Lapista niin ihmeellisen ja mistä edes koko Lappi alkaa? Yksinkertainen vastaus lienee meikällä: tunturit. Etelässä kaikki on niin tasaista ja samanlaista joka puolella. Luonto, ihmiset, arki, rutiinit, etc. Lapissa luonnossa ja ihmisissä on suuria eroja. Tuntureilla on omat muotonsa ja omat luonteensa. Samoin ihmisissä sekä heidän rutiineissaan. Moni asia pyörii edelleen luonnonehtojen mukaan. Kesässä on valoisaa ympäri vuorokauden ja talvella taas kaamos painaa pimeyttään kellon ympäri. Kasvukausi on lyhyt ja siitä on otettava kaikki irti.

Tuntureilla koen olevani maailman katolla. Ei ole puita tai suuria rakennuksia varjoineen peittämässä näkymää. On vain loputonta taidemaalausta niin kauas kuin silmä kantaa. Se tuntuu hyvältä, jopa kotoisalta. Etelässä tätä ei voi kokea koskaan, geologinen fakta! Ehkä se myyttisyys piileekin tässä. Se ei ole osa omaa arkeani. Siksi ajaessani aina Saariselän korkeudelle ja nähdessäni ensimmäiset ”oikeat” tunturit, niin mieleni rauhoittuu. Siitä alkaa muuten mun Lappi. Oma rajani menee Saariselällä, ei Lapinläänin rajoissa tai napapiirin rajalla. Miksi? Yhtenä syynä pidän paluumatkojani. Saariselän ohitettuani tiedän, ettei edessä näy enää yhtään jylhää mykistävää maankohoumaa, vaan alkaa tasaisuus. Pian koittaa siis koti ja arki.

riekko.jpg
Riekko Peltoaivilla

Seikkailu jatkuu

Toinen vaelluspäivä oli parasta pitkään aikaan. Puhelimesta hävisi viimeiset kentän rippeet ja tunsin aidosti olevani hetken täysin vapaa kaikesta. Ei ketään missään, vain minä ja tämä erämaan valtava avaruus. Oli todella helpottunut olo. Kireät hartiat tuntuivat kuin olisi käynyt hierojan hellässä käsittelyssä ja ennen reissua alkanut selkävamma tuntui kuin olevan muisto vain. Tunsin olevani todella rento henkisesti ja fyysisesti.

Seikkailun kuului kuitenkin jatkua. Oli vielä paljon koettavaa. En malttanut oleilla vain yhden nimettömän järven rannalla viikkoa. Seuraavaksi alkoi uusien tunturien huiputus, matka syvemmälle erämaahan, alitajuntainen hallittu eksyminen. Kulkea sai metsän suojissa, laajoilla jängillä, petollisessa rakassa, hiekka dyyneillä, aavoilla aroilla, kahlata lumessa sekä astella kuivilla kankailla. Muotka osoitti lempeytensä, mutta samalla nöyryytti ja koulutti meikäläistä todella paljon. Näistä tapahtumista kirjoitan lisää myöhemmin.

Nyt vetäydyn piilopirttini lavereille ja kääriydyn porontaljaani. Loppu matkaa purkailen hieman mielessäni ja lueskelen epämääräistä päiväkirjaa, jota kirjoittelin Jaloviinan höyryissä makuupussissani.

cof
Vyyhdin purkaminen tässä piilopirtissä

Ei ne kuljetut kilometrin, vaan ne pitkät tauot!

näkymä.jpg

peltoaivi.jpg

Kirjoittajasta

allekirjoitus2

varusteleka.fi