Muotka

Ulkona

Muotkan opit


No Comments

cof

IMG_20170607_163913.jpg

Kehittyäkseen on ensin opittava tuntemaan itsensä. Omat kokemukseni osoittavat, että lähtökohta itsetutkiskeluun vaatii ensinnäkin rauhallisen ympäristön. Häiriötekijät on minimoitava. Näitä ovat muun muassa työasiat, puhelin, tietokone, tabletti, muut ihmiset sekä kovat äänet. Nämä tekijät on karsittava pois, jotta saavuttaa sopivan mielentilan uusien asioiden oivaltamiseen. Teen kotoa käsin paljon töitä, joten parasta on vain lähteä pois kotioloista.

Työssäni tarvitsen todella paljon internetin ihmeellistä maailmaa, joten matkustin minne tahansa missä on jonkinlainen wi-fi yhteys saatavilla, niin siellä alan myös tehdä töitäni. Automaattisesti ensimmäisenä aukeaa sähköposti ja siitä hieman päivittelemään omia sivujani sekä tietysti somea. Eli siellä missä on netti, niin siellä olen myös töissä. Siksi on lähdettävä mahdollisimman kauas ja syvälle. Sinne mihin mikään laajakaista ei ylety.

Ylös tunturiin

Muotkalla parasta antia ovat tunturit. Siellä ne ovat kaikki järjestäen helposti valloitettavissa ja lähes jokaiselta huipulta aukeaa aivan epätodellisen kaunis maisema. Pieni vaiva, suuri palkinto! Erityisesti meikäläiseen teki vaikutuksen Peltoaivi. Se ei kilpaile korkeudellaan Käsivarren suurtuntureiden kanssa eikä omaa samanlaista mystiikkaa mitä esimerkiksi Haltilla tai Saanalla on. Se ei myöskään ole kovinkaan vaikeasti tavoiteltavissa. Majatalo Ruoktulta patikointi kestää 1-2 vuorokautta kyseisen tunturin juurelle päästäkseen. Itse huiputuskaan ei vaadi kovin montaa tuntia.

IMG_20170607_163910.jpg
Näkymää huipulta

Alkuperäinen reittini Muotkalla muuttui runsaan lumitilanteen takia aika lailla. Tästä syystä aikaa jäi paljon enemmän erilaisten huippujen tutkailuun. Peltoaivin huipulla kävin kolmesti viikon aikana ja voin kertoa, ettei siihen näkymään kyllästy koskaan. Huipulta aukeaa täysi 360 asteen näkymä joka suuntaan. Sää oli jokaisella huiputuksella helteinen ja näkyvyys täydellinen. Silmänkantamattomiin asuttamatonta erämaa maisemaa – täydellistä! Kaukana luoteessa näkyi Norjan lumipeitteiset vuoristot, lähimmät tunturien huiput osittain lumen peitossa ja lukuisat järvet ympärillä olivat jäässä. Tuuli sattui olemaan myös epätodellisesti joka huiputus kerralla täysin tyyni, joten ympärilläni oli täysi hiljaisuus.

Hetket huipuilla jäävät mieleen. Samanlaisia näkyi ei täältä etelästä löydä. Kuvia tietysti olen ottanut satoja, mutta niissä maisema ei vain pääse oikeuksiinsa. Onneksi ”aidot” kuvat ovat piirtyneet mieleni muistioon, jonne voin aina mielessäni palata. Ympärillä oleva avaruus ja yksinäisyys eivät myöskään taltioidu valokuvaan. Se tunne, kun tiedät ettei lähistöllä ole ketään muita ja lähimpään asutukseen voi olla päivien kävelymatka, tuo vapautta. Tieto siitä, ettei puhelin voi soida kentän puuttumisen vuoksi tuo helpotusta.

Arki on kivaa, mutta välillä sieltä on hyvä päästä hetkeksi irti!

Multitasking

Arki on usein meillä kaikilla kovin kiireistä. Sitä yrittää tehdä mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Ajankäyttö on maksimoitava. Itse syyllistyn tähän myös hyvinkin usein päiväni aikana. Esimerkiksi aina syödessäni luen lehdestä uutisia ja samalla puhelimesta sähköposteja. Puhelin soi myös tiuhaan tahtiin päivän aikana ja moni asia tuleekin tehtyä puhelin korvalla. Näitä riittää meillä kaikilla.

Erämaassa pyrin aina karsimaan nämä monien asioiden saman aikaiset suoritukset nollaan. Miksi? Ensinnäkin koska on aikaa ja toiseksi siitä syystä, koska yhtä asiaa tehdessäsi keskityt vain siihen hetkelliseen tekemiseesi. Kulkiessa ei tarvitse samalla suunnistaa. Voi pysähtyä hetkeksi ja samalla katsoa ympärilleen sekä nauttia siitä hetkestä. Tulilla ollessa ei tarvitse välttämättä kuin tulistella ja katsella tulta. Ruoanlaittokin on mielekkäämpää, kun ei samalla säädä muuta.

Kokeile. Pysäytä hetkeksi kaikki muu ja juo esimerkiksi vain kahvia. Älä tee mitään muuta. Sulje puhelin ja kaikki muut häiriötekijät ympäriltäsi. Keskity kahvin makuun ja hajuun. Tunnustele miltä se maistuu sekä miten sen kofeiini vaikuttaa kehoosi. Rentoudu! Näin jopa hyvin yksinkertaisesta asiasta voi tulla todella suuri nautinto. Samalla saatat jopa päästä irti edes hetkeksi kaikesta muusta ympärillä olevasta hässäkästä.

20170610_185438.jpg
Pysäytä hetkeksi

Hallittu eksyminen

Oli aika hyvästellä Peltoaivi ja suunnattava syvemmälle erämaahan. Päätin lähteä yöllä liikkeelle, koska oli aivan jumalaton helle ollut jo monta päivää. Aurinko paistaa korkealta ja valoisaa on kellon ympäri, joten on aivan sama liikkuuko päivällä vai yöllä. Päivän reitin olin suunnitellut kartalta etukäteen. Reitti lähti Peltoaivilta karkeasti kohti itää suurimpia lumikenttiä kierrellen. Fiilis huippu ja kropassa energiaa parin kevyemmän päivän ollessa alla!

sdr
Tuohon suuntaan!

Polkuja ei ollut missään, joten kartalla ja kompassilla oli mentävä. Itse suunnistus meni kyllä ihmeen kaupalla pelkällä tutkalla lähes koko reissun. Kompassi roikkui tunnollisesti kaulalla joka päivä, mutta suuntaa otin sillä korkeintaan kaksi kertaa koko viikossa. Karttaa vilkuilin ohi mennen, että suunnilleen tiedän missä mennään. Paikkahan tuntui tutulta, melkein kuin kotipoluilta. Oli fiilis, että siellä olisi ollut ennenkin monta kertaa.

Vaellus helteessä sujui vauhdikkaasti ja ympärillä oleva lumi suli jatkuvasti kuin silmissä. Olihan ilman lämpötila plussan puolella komeasti 25 ja aurinko paahtoi korkealta taivaalta 24/7. Pysähdellessä syömään, kahvistelemaan tai päikkäreille katselin kartasta täsmällisen paikan, jossa kulloinkin olin. Strategia toimi ja suunnistamisesta ei tarvinnut liikaa ottaa huolta.

IMG_20170609_105844.jpg
Kuumako?

Kaikki menivät enemmän kuin hyvin alusta asti, joten kai sitä sitten alitajuntaisesti piti saada hieman toimintaa. Pari jokea oli jo tullut ylitettyä ja saavuttuani erään joen varteen hukkasin kyllä totaalisesti olinpaikkani. Olin eksyksissä erämaassa. Ei ketään missään eikä puhelimessa kenttää. Tunne siitä oli mahtava! Syytä ei ollut hätään, koska tiesin kuitenkin mistä suunnasta olin tullut. Päätin etten lähde etsimään sopivaa ylitys paikkaa joesta, vaan otan suunnaksi lännen ja kuljen niin kauan kunnes löydän sopivan leiripaikan.

IMG_20170609_154642.jpg
Näillä seuduilla katosi suunta

Vaellusta oli kulunut noin yhdeksän tuntia tuohon mennessä. Ajattelin, että eiköhän pikkuhiljaa tältä päivältä riitä askeltaminen. No 3-4 tuntia myöhemmin eksymisestä löysinkin aivan täydellisen paikan teltalleni ja ei muu kuin leiri pystyyn. Ruoka maistuu aina hyvin kaksitoistatuntisen urakan jälkeen ja uni tulee myös ilman sen suurempia kyselyitä.

Eksyminen voi olla myös hyväksi! Tajutessasi, että olet hukassa, niin automaattisesti vaistosi parantuvat. Näet, kuulet ja ajattelet paremmin. Tietysti, jos vaivut synkkyyteen ja mielesi valtaa pakokauhu, niin asiat menevät silloin päinvastoin! Pysy siis positiivisena ja ota tila sekä aika haltuun. Itse en ole ennen noin pahasti mennyt harhaan suunnistaessa, mutta syynä oli vain yksinkertaisesti huolimaton kartan lukeminen. Hyvää siinä oli myös se, että leiripaikka todennäköisesti oli huomattavasti parempi kuin mihin meikän oli alun perin tarkoitus päästä.

IMG_20170609_194330.jpg
Kaikella on aina jokin tarkoitus!

Reissun opit

Viikko Muotkalla meni nopeasti ja se antoi lopulta enemmän kuin osasin odottaa. Ymmärsin missä omaitseni menee tällä hetkellä ja mitä se vaatii seuraavaksi. Opin tiedostamaan ympäristön, jossa pääsen irti arjestani sekä missä mun on helpointa opiskella omaa itseäni.

IMG_20170609_194352.jpg

Kaikkeen saa myös varautua kesäisessä Lapissa. Ensi kerralla täytynee ottaa aurinkorasva mukaan kiveliöön… Sen verran paloi naamari, että palatessani ihmisten pariin muistutin hyvin paljon Hymyhuulista tuttuja Nunnukamiehiä.

Muotka opetti pysähtymään hetkeen ja kuuntelemaan ympäristöä. Paikkana Muotka on myös aivan upea. Yksi niistä harvoista Suomen erämaa-alueista, jota matkailu ja turismi ei ole vielä massoittain vallannut. Siellä joutuu kulkemaan omia polkujaan ja hehtaareja riittää, ettei muita kulkijoita tarvitse katsella. Tulen palaamaan sinne pian ja voin myös suositella sitä muillekin.

Ei ne kuljetut kilometrin, vaan ne pitkät tauot!

IMG_20170609_194722.jpg
Hyvät näkymät toimistolta

varusteleka.fi

IMG_20170610_094606.jpg

Kirjoittajasta

allekirjoitus

Ulkona

Muotkalle


No Comments

1.jpg

2.jpg

3.jpg

Vaativa, mutta lempeä Muotka. Näin totesi myös Raimo Kojo kirjassaan Pohjoiset erämaat. Erittäin hyvin kuvaava lausahdus. Tuon sain kokea hyvässä sekä pahassa reissullani. Tässä blogissa kerron havainnoista, tunteista ja oivalluksista, joita tein tuon matkan aikana. Valitettavasti en tule kertomaan sankaritarinoita vaelletuista kilometreistäni eikä reitistäni ole mitään hienoa GPS kuvaa, joka kuvaisi jokaisen otetun askeleen. Muun muassa niitä ja muita upeita blogeja löytyy osoitteesta retkipaikka.fi.

Odotin reissultani ja Muotkalta todella paljon. Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi ja monen muun sattuman kautta jouduin kuitenkin tekemään monta kompromissia matkan aikana. Alkuperäinen suunniteltu reittini lyheni lähes puolella. Aluksi tämä tuntui suurelta pettymykseltä, mutta ajan kuluessa tajusin sen olevan juuri sitä mitä tarvitsin.

Odotin todella suuria asioita, mutta sain jotain vielä suurempaa takaisin.

Kohti Muotkaa

Herätyskello soi 03.00. Aina samainen pikkupoikamainen jännitys ja täpinä päällä edellisenä iltana, joten yöunet jäivät reiluun kahteen tuntiin. Vajaat yöunet eivät juuri painaneet, vaan odottaen kohti matkaa. Hätäinen aamupala, viimehetken pakkailut, kahvit termariin ja ei muuta kuin autonrattiin!

Fanipostia oli ilmestynyt Volkkarini tuulilasinpyyhkimen alle. Postit ja tavarat kyytiin ja seuraavaksi hyvä-ja-halpa liikahti noin kilometrin, josta poimin Anskun kyytiin. Hän oli samaisella päivämäärällä menossa Ouluun, joten sain ainakin hetkeksi matkaseuraa reissulleni. Lahti Oulu väli on yleensä perkeleen puuduttava matka, mutta nyt matka tuntui menevän erittäin sujuvasti. Uskollisesta pakettiautostani on turbo kadonnut johonkin, joten matkanteko ei ole aina kovinkaan vauhdikasta. Syvälliset keskustelut ja elämästä filofosointi Anskun seurassa joudattivat matkaan senkin edestä. Hieno persoona ja upea ihminen! Kannattaa muuten lukea hänen omaa blogiaan. Siellä melkoisesti lisää viisauksia! Pääset siihen tästä!

ansku.jpg
Matkaseura sekä hyvä-ja-halpa

Oulusta sitten yksin kohti seuraavaa stoppia. Kemijärvi ja mummola kutsuivat. Siellä viimeiset voitelut kehoon sekä mieleen. Porokeittoa kapeisiin kasvoihin, lyhyet päikkärit, sauna, palauttava lenkki ja unelle. Aamulla kello soi inhimilliseen aikaan 06.00. Siitä sitten kohti mystistä Muotkaa, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Reissuillani menomatka on yleensä yksi siisteimmistä jutuista. Suuret odotukset ja jännitys tulevasta seikkailusta. Nyt fiilis oli kuitenkin jotain ihan muuta. Suuret odotukset olivat vaihtuneet lähinnä peloksi ja jännitys vaihtunut väsymykseen. Saariselällä oli täysi talvi ja siellä availtiin laskettelurinteitä – kesäkuussa?! Lumi on kiva elementti, lähinnä jouluaattona, mutta kesäisellä vaelluksella se tuppaa yleensä olemaan ongelma. Sain matkaani lumikengät, mutta silti hieman arvelutti koko homma.

Sesongin ekaa reissuani olen valmistellut pitkään ja odottanut kuin tuota kuuluisaa kuuta nousevaa. Odotus oli poissa eikä sopivaa jännitystä löytynyt sitten yrittämälläkään. Kyselin itseltäni monta kertaa, että mitä helvettiä!?

Henkinen väsymys

Vasta kohteessa parin päivän vaelluksen jälkeen tajusin mistä kaikki johtui. Olin todella, todella väsynyt. Syitä siihen on monia ja sen pystyi huomaamaan vasta 1200kilometrin päästä kotoa. Tässä kohtaa hyvä korostaa, että kotona kaikki asiat ovat viimeisen päälle kunnossa. Teen asioita joista nautin, saan toteuttaa itseäni ja arki on yhtä juhlaa. Fakta on kuitenkin se, että kaikki tekeminen kuluttaa ja vie energiaa. Joskus jopa teräsmiehenkin on levättävä. Viimeksi olin pitänyt viikon talviloman lokakuussa, jolloin tein reissun Utsjoelle, Kaldoaivin erämaahan. Lokakuusta kesäkuuhun on mahtunut paljon asioita. Tai oikeastaan vain yhtä – työntekoa. Tein pitkän jakson jopa kolmea työtä päällekkäin. Olin täysipäiväinen työntekijä isossa firmassa, valmensin C-ikäisten lätkäjunnujoukkuetta ja perustelin omaa firmaani. Kaikista tietysti nautin, mutta työpäivän venyessä kahteenkymmeneen tuntiin ja toistaa sitä päivärutiinia pidemmän jakson, niin alkaa se jossain näkymään. Jopa tässä naamassa!

Reissulla sen väsymyksen vasta huomasi. Nukuin lähes joka yö yli kymmentä tuntia. Yösijoina toimi milloin telttani, milloin laavu ja satunnaisesti myös autiotupien laverit. Päiväunia tuli otettua myös päivittäin. Ne suoritin yleensä jonkin sopivasti kohdalle osuneeni tunturin huipulla taivasalla kivikko makuualustana ja rinkka tyynynä. Ulkona nukun muuten paremmin kuin missään muualla oli ulkona vallitseva säätila mikä tahansa. Suosittelen sitä myös muille!

peltojoki.jpg
Alkutaival

Kohteessa

Päämääräni oli edessä ja auto parkissa. Mielessä jyskytti, että ei helvetissä. Viivyttelin lähtöäni erämaahan kaikin keinoin. Purin tavaroitani ja karsin ylimääräistä tavaraa pois. Rinkka tuntui hyvin raskaalta, joten vähäisistä tavaroistani karsin vielä lisää kiloja pois. Nyt ei voisi olla mitään ylimääräistä kannettavaa! Sitten lompsin vielä Ruoktuun kaahville, kuten täällä on tapana sanoa.

Paikka tuntui kodikkaalta, mutta samalla autiolta. Ei muita autoja parkissa, ei muita ihmisiä majatalossa. Sitten paikan omistaja kömpi esiin. Ainakin 200vuotias herrasmies Hans kysyi kuinka voisi palvella minua. Ilmoitin vain, että kahvi maistuis ja erämaahan olen menossa. Siinä sitten kahvia join ja hän kysyi mistä olen tulossa. Vastasin yhdellä sanalla: Lahest. Seuraavaa lausetta en osannutkaan odottaa. ”Niin sieltähän tuleekin Suomen kovin räppäri!”. Mietin hetken mitähän tuo äijä nyt meinaa ja miten hän muka voisi olla skenessä? Samassa hän jatkoi ja kertoi Nikke Ankaran olevan Suomen paras. Repesin nauramaan ja nyökyttelin myöntävästi. Kuulemma hänen sukulaispoikiaan ja käski viemään terveiset. Asia kunnossa! Kahvit oli juotu ja mietin, että nyt on kyllä kaikki kuultu ja aikoihin eletty… Rinkka selkään ja erämaahan siis!

peltojoki2.jpg
Peltojoki

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin. Rinkka tuntuu painavan enemmän kuin kaikki ne synnit mitä on lyhyen elämän aikana ehtinyt tekemään. Jalkoja hapottaa jokainen pienikin nousu ja helpoimmat jängätkin tuntuvat raskailta astella. Tiedostin tämän ja olin suunnitellut ensimmäisestä päivästä todella helpon.

Muotkalla ei ole opastettuja polkuja tai reittejä, mutta Ruoktulta lähtee polku Peltojokea myötäillen, joka vie lähes Peltojärvelle asti. Tuota polkua on monet retkeilijät ja porot kulkeneet vuosikymmenien aikana. Sain siis helpon startin ja ensimmäiselle leiripaikalle ei olisi kuin muutaman tunnin marssi edessä.

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin, edelleen. Kaunis ajatus kevyestä alkutaipaleesta, mutta totuus toista. Lunta oli enemmän kuin uskalsin pelätä ja vettä hiljaa ripsutteli vasta kalpeita kasvojani. Polku seuraili mutkaista erämaajokea ja kiitos lumen paljouden siinä oli vaikea pysyä mukana. Kartalla en tuntunut pysyvän lainkaan ja jokitörmän runsas kasvillisuus peitti näkyvyyden. Mietin jo mitä mä täällä Muotkalla pyörin.

rinkka.jpg
Rinkka painoi lähtiessä 24kg

Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää entisessä opettaja Lahtisen kalakämpässä. Se sijaistee joen varrella ja lähtöpaikastani sinne on noin kymmenen kilometrin taival. Olin toispuolel jokkee, joten se oli vielä ylitettävä ennen kuin pääsisin tuvan turvaan keräilemään. Ruoktun isäntä oli räppijuttujensa ohella antanut vinkin mistä joki kannattaa ylittää. Sopiva ylitys paikka löytyikin helposti ja siitä sitten varmoin ottein yli. Joki näytti matalalta, joten en alkanut itseäni riisumaan. Kuljen aina vanhoissa kunnon kumisaappaissa, kuten todelliset Lapin erämaantaitajat, joten oletin etten pahemmin kastuisi. Paskat. Vettä olikin syvimmillään yli polven, joten nokialaiset hörppäsivät kunnolla vettä ja hetkessä olin läpi märkä.

Lahtinen1.jpg
Lahtinen

Kastuminen ei painanut, koska kämpälle olisi enää puolisen kilometriä ja aurinko alkoi näyttäytymään. Sää oli hetkessä jopa kuuma. Ulkona olisi ollut hyvä yöpyä, mutta sitkeästi piti päästä tuohon kömmänään leiriytymään. Kämpälle päästyäni totesin ilokseni ettei siellä ollut muita kulkureita. Märissä tamineissa avasin oven ja hämmästyin. Noin pientä mökkiä en ole eläessäni nähnyt. Neliöitä oli maksimissaan kaksi. Onneksi koko komeuteni kattaa kokonaiset 173cm (saappaat jalassa), joten juuri ja juuri mahduin siellä itseni oikaisemaan. Romppeet narulle kuivumaan ja kamiinaan tulet. Lämpenee muuten pari neliötä aika nopeasti!

Lahtinen2.jpg
Tupa on hyvin pieni, mutta kodikas!

Uusi päivä

Nukuin todella hyvin tuossa Lahtisen kyhäämässä kämpässä. Mietin vain, että olisi herra voinut edes yhden ikkunan tuohon mökkiinsä aikanaan rakentaa. Tosin pimeys oli hyvä, sillä yötöntäyötä pohjolassa eletään. Aamu oli todella kaunis. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ihmeitä tekee yksikin yö erämaassa. Tunsin itseni taas omaksi itsekseni. Virtaa täynnä, jännittyneenä kohti uutta päivää ja kroppa tuntui energiseltä.

Lämpimästä säästä huolimatta lunta näytti olevan huolestuttavan paljon. Kiitos vain lumikengistä. Ne jätin tietysti heti alkuun autooni. Ei auttanut kuin elää tuon jäätyneen veden kanssa ja muutettava hieman suunnitelmia. Alkuperäinen reittini kiertäisi pitkän lenkin kattaen suuren osan koko laajasta Muotkasta. Suunnitelmaa oli vaihdetta, koska mitä syvemmäs erämaahan etenin, niin sitä syvemmäksi lumi kävi. Koko reissun luonne muuttui ja samalla tajusin, miten hyvä olikin suunnitelmien muuttuminen.

lunta.jpg
Lunta riitti kesäkuussa

Alkuperäinen reitti oli jo pelkästään kartalla pitkä ja vaativa. Se olisi vaatinut suunnitelmallista etenemistä ja ehkä juuri syyt edellispäivän fiiliksiin olivat aikataulut, tietyt kilometrit, jatkuva eteneminen, suorittaminen. Eli juuri niitä asioita joita teen arjessa, päivittäin. Päätin, että teen täällä kaiken päinvastoin kuin arjessani. Ei suunnitelmia, ei aikatauluja, ei edes kelloa, huolettomia kilometrejä ilman määränpäätä.

järvijäässä.jpg
Järvet tukevassa jäässä

Toisena päivänä rinkka alkoi jo tuntumaan taas ihan hyvältä kaverilta. Jalat liikkuivat kevyesti ja matkaan oli siisti lähteä. Päätin, että vedän tosi lyhyen etapin ja leiriydyn läheiselle järvelle Peltoaivi nimisen tunturin juurelle. Järvellä ei ollut nimeä, joten se kuulosti riittävän hyvältä! Matka sinne oli kohtuullisen helppo, mutta kuuma sää yllätti niin pahoin, että jouduin riisumaan tärkeimmän varusteeni. Oranssi kolmikerroksinen Häglöfsin kuoritakki joutui nyt rinkan uumeniin. Ilman tuota vaatekappaletta harvoin poistun edes kotiovea pidemmälle. Loisto rotsi! Pitää tuulen kuin tuulen, kestää rankimmatkin sateet, mutta silti hengittää. Täydellinen kompo!

Nimettömälle järvelle mentäessä joutuu hieman nousemaan tunturiin. Puusto hävisi ensimmäisen kerran ja Peltojoen koskien pauhu alkoi jäädä taakse. Ensimmäistä kertaa Muotkalla meikälle aukesi loputtomiin jatkuva erämaa ja lukuisat suuret tunturit. Näkyvyys oli täydellinen, joten horisontissa siinsi Norjan vuoristomaisema. Aloin päästä siihen Lappiin, joka tuntuu kotoisalta! Fiilistä nosti se, että tajusin ettei ole kiire mihinkään. Ei ole kiire jatkamaan taivalta. Koko päivä aikaa väsätä leiriä, nauttia maisemista ja olla vain omien ajatusteni kanssa.

Olen miettinyt paljon mikä tuosta kaikesta tekee niin kovin ihmeellistä. Mikä tekee Lapista niin ihmeellisen ja mistä edes koko Lappi alkaa? Yksinkertainen vastaus lienee meikällä: tunturit. Etelässä kaikki on niin tasaista ja samanlaista joka puolella. Luonto, ihmiset, arki, rutiinit, etc. Lapissa luonnossa ja ihmisissä on suuria eroja. Tuntureilla on omat muotonsa ja omat luonteensa. Samoin ihmisissä sekä heidän rutiineissaan. Moni asia pyörii edelleen luonnonehtojen mukaan. Kesässä on valoisaa ympäri vuorokauden ja talvella taas kaamos painaa pimeyttään kellon ympäri. Kasvukausi on lyhyt ja siitä on otettava kaikki irti.

Tuntureilla koen olevani maailman katolla. Ei ole puita tai suuria rakennuksia varjoineen peittämässä näkymää. On vain loputonta taidemaalausta niin kauas kuin silmä kantaa. Se tuntuu hyvältä, jopa kotoisalta. Etelässä tätä ei voi kokea koskaan, geologinen fakta! Ehkä se myyttisyys piileekin tässä. Se ei ole osa omaa arkeani. Siksi ajaessani aina Saariselän korkeudelle ja nähdessäni ensimmäiset ”oikeat” tunturit, niin mieleni rauhoittuu. Siitä alkaa muuten mun Lappi. Oma rajani menee Saariselällä, ei Lapinläänin rajoissa tai napapiirin rajalla. Miksi? Yhtenä syynä pidän paluumatkojani. Saariselän ohitettuani tiedän, ettei edessä näy enää yhtään jylhää mykistävää maankohoumaa, vaan alkaa tasaisuus. Pian koittaa siis koti ja arki.

riekko.jpg
Riekko Peltoaivilla

Seikkailu jatkuu

Toinen vaelluspäivä oli parasta pitkään aikaan. Puhelimesta hävisi viimeiset kentän rippeet ja tunsin aidosti olevani hetken täysin vapaa kaikesta. Ei ketään missään, vain minä ja tämä erämaan valtava avaruus. Oli todella helpottunut olo. Kireät hartiat tuntuivat kuin olisi käynyt hierojan hellässä käsittelyssä ja ennen reissua alkanut selkävamma tuntui kuin olevan muisto vain. Tunsin olevani todella rento henkisesti ja fyysisesti.

Seikkailun kuului kuitenkin jatkua. Oli vielä paljon koettavaa. En malttanut oleilla vain yhden nimettömän järven rannalla viikkoa. Seuraavaksi alkoi uusien tunturien huiputus, matka syvemmälle erämaahan, alitajuntainen hallittu eksyminen. Kulkea sai metsän suojissa, laajoilla jängillä, petollisessa rakassa, hiekka dyyneillä, aavoilla aroilla, kahlata lumessa sekä astella kuivilla kankailla. Muotka osoitti lempeytensä, mutta samalla nöyryytti ja koulutti meikäläistä todella paljon. Näistä tapahtumista kirjoitan lisää myöhemmin.

Nyt vetäydyn piilopirttini lavereille ja kääriydyn porontaljaani. Loppu matkaa purkailen hieman mielessäni ja lueskelen epämääräistä päiväkirjaa, jota kirjoittelin Jaloviinan höyryissä makuupussissani.

cof
Vyyhdin purkaminen tässä piilopirtissä

Ei ne kuljetut kilometrin, vaan ne pitkät tauot!

näkymä.jpg

peltoaivi.jpg

Kirjoittajasta

allekirjoitus2

varusteleka.fi