Pennun kanssa Lappiin

1.jpg

3.jpg

Oli aika taas katkaista hetkeksi arki ja suunnata Lapin erämaihin hakemaan raikasta ilmaa. Pitkä ja kiireinen talvi tulossa, joten tätä todella kaipasin. Perheenlisäyksen johdosta mukaan reissulle pääsi ensimmäistä kertaa se perheen pienin, 16 viikkoa vanha Lapinkoira Ráhkis. Lappalaiskoira pääsi siis isiensä maille! Oman haasteen toi myös erittäin tiukka aikataulu. Tällä kertaa pystyin pitämään töistäni neljä kokonaista vapaapäivää. Mietinnän kohteina olivat siis pennulle sopiva kohde, miten selvitään pennun kanssa erämaassa kahdestaan sekä kuinka järjestää kaikki kireään aikatauluun sopivaksi. Näihin kysymyksiin haetaan vastausta tässä kirjoituksessa.

 

Pöyrisjärvi

Pöyrisjärven erämaa-alue on kokeneen ja hyvin varustautuneen retkeilijän vaelluskohde. Nimensä erämaa on saanut alueen pohjoisosassa sijaitsevasta Pöyrisjärvestä, jonka pohjoispuolella kohoavat hiekkadyynit ja seudun harjut jäävät varmasti kulkijan mieleen. Loivasti kumpuilevat tunturi- ja metsikkömaat ovat erittäin hyvää vaellusmaastoa.

23.jpg

tausta.jpg
Pöyrisjärvellä riittää kuljettavaa

Pöyrisjärven erämaa-alueella ei ole merkittyjä vaellusreittejä, mutta alueelta löytyy runsaasti vanhoja merkitsemättömiä kulkureittejä, sillä seutu on perinteisesti ollut paikkakuntalaisille tärkeää kalastus-, metsästys- ja poronhoitoaluetta. Erämaa-alueella sijaitsevat myös Kalkujärven ja Pöyrisjärven lapinkylät, joissa asutaan vieläkin osa vuotta.

6
Pöyrisjärven rannalla

Näiden seikkojen pohjalta päädyin tähän kohteeseen. Maaston oli oltava riittävän iisiä, jotta pentu jaksaa siellä tarpoa ja touhuta. Oli siis vältettävä maamme suurimmat tunturit sekä rakkaisat polut. Toinen kriteeri oli välttää suuria turistimassoja. Siksi kaikki ”valmiit” reitit olivat jälleen täysin poissuljettuja vaihtoehtoja. Kiveliössä jutun juoni on kuitenkin meikäläiselle se rauha ja tietty yksinäisyys!

10.jpg

15.jpg

Kyseisessä paikassa en ole ennen ollut, joten se kiehtoi myös. Tietysti ehkä se tärkein, eli ruska oli koettava. Reissun ajankohta valittiin täysin ruskan prime-timen mukaan. Paikalta oli siis löydyttävä jokunen puu. Siksi aivan korkeimmat kohdat maastamme oli jätettävä seuraaviin reissuihin.

 

Aikataulu

Keskiviikko iltana loppui työni ja seuraavaksi työt jatkuivat maanantai iltana. Käytössä oli siis kokonaisia päiviä torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Tietysti autoiluun menee jokunen tunti, sillä Lahesta Näkkälään kertyy aika tarkalleen 1100km suuntaansa. Koirani ei ikävä kyllä autolla osaa ajaa, joten kaikki autoilu jäi meikäläisen harteille.

Reissuun lähdettiin ke-to välisenä yönä tarkalleen klo 01.00 ajamaan. Tunti katkonaista unta kaaliin ja ei muuta kuin matkaan. Perillä kohteessa oltiin suunnitellusti tarkalleen tasan 15.00. Eli aikaa jäi hieman myös ensimmäiselle päivälle ennen pimeän tuloa.

Erämaassa ehdittiin viettää ihan kiitettävä määrä ennen kotiin lähtöä. Sunnuntaina auto starttasi Näkkälän parkkipaikalta tasan 08.00 ja kotona oltiin muutaman mutkan jälkeen puolen yön aikoihin. Nopealla laskukaavalla laskettuna autossa vietettiin aika lailla 30 tuntia ja kilometrejä kertyi lähes 2500. Täytyy muistaa, että koiranpennun kanssa joutuu pysähtelemään kuselle ja jaloittelemaan aika todella monta kertaa!

7.jpg
Uuden maailman tutkimista

Tuli ainakin testattua tiukan aikataulun reissu Lappiin. Ei se herkkua ole ajaa edes takaisin pitkin Suomea yksikseen, mutta jos jotakin oikein kovasti haluaa, niin sitten se on vain tehtävä. Eli jälleen kerran ajanpuute on huono tekosyy!

 

Pennun kanssa vaellukselle

Pitkään mietin, miten pärjätään kahdestaan tuon pennun kanssa. Muutama kuukausi etukäteen mietin reissua ja sen ajankohtaa. Ruska oli kuitenkin pakko taas kokea ja laskurini näytti, että Ráhkis ehtii täyttämään juuri 16 viikkoa ja saamaan kaikki tarvittavat rokotuksensa ennen reissuun lähtöä.

11.jpg
Ruska on kaikkien koettava

Tein hieman tutkivaa journalismia ja eteeni ilmestyi loistava blogi, josta sain lisää tukea pennun kanssa vaeltamiseen. Pyrytuiskunen.blogspot.fi oli mulle just se mitä tarvitsin ja laitoinkin hieman kirjoittajalle viestiä, että mitä kannattaa ottaa huomioon missäkin tilanteessa. Vastaukset sain nopeasti kysymyksiini, joten ei muuta kuin testaamaan näitä ulos!

Ennen Lappiin lähtöä tehtiin yhden yön testireissu tutulla Repovedellä. Tarkoitus oli vain nähdä, miten koira viihtyy ulkona koko päivän sekä miten yö teltassa menee. Koira on tuon ikäisenä luonnollisesti kova puremaan kaikkea mahdollista, joten mielessäni vain näkyi se, miten aamulla herätessäni ympärillä oleva telttani on kadonnut sekä kuinka uskollisesti minua palvellut lämmin makuupussini on revitty yön aikana riekaleiksi.

33.jpg
Pitkän päivän jälkeen uni tulee nopeasti

Lapinkoira on onneksi luotu ulos. Kotona hän saattaa joskus olla hieman levoton, mutta luontoon päästessään hän on aina kuin toinen koira. Kulkee mukana, ottaa käskyt hyvin vastaan ja näyttää aina täysin väsymättömältä. Ei uskoisi aina pentua koiraksi! Telttaa hän alkuun vierasti ja näyttikin siltä, että hän jää ulos nukkumaan pienestä tihkusateesta huolimatta. No aikansa pyöriessään hän vähin äänin ja nöyrästi hiipi teltan avonaisesta ovesta sisään ja kävi tyytyväisenä tyttöystäväni jalkojen päälle nukkumaan. Nukkui muuten samassa asennossa reilut kahdeksan tuntia, joten taisi ensimmäisen testireissun reilu viisi kilometriä hieman tuntua. No johtopäätös oli kuitenkin, että Repovesi oli onnistunut ja hän on valmis pohjoiseen!

 

Pennun kanssa vaeltaminen

Onnistuneen testireissumme jälkeen meikällä oli jo aika hyvä luotto pentuun. Lapissa hän sai kulkea vapaana kaikki päivät ja kilometrejä tulisi jonkin verran enemmän. Päätin kuitenkin, että ihan sama paljonko päivässä edetään ja mihin päädytään, koiran ehdoilla mennään tämä retki. Pääasia oli, että päästään yhdessä ekalle retkellemme kauas kotoa!

9.jpg
Vapaana kiveliössä

Nuori pentu kulki erämaassa taas kuin uudesti syntyneenä. Vapaana juoksi välillä polulla ja välillä avonaisessa tunturimaastossa ja milloin missäkin. Kulku alkoi aina päivän edetessä suoristua väsyn tultua mukaan. Ensimmäisenä päivänä kuljettiin noin kolme tuntia Näkkälän parkkipaikalta erämaahan. Sää oli mitä parhain ja ei ollut niin suurta kiirettä etsiä sopivaa telttapaikkaa. Kuitenkin, teltapaikka löytyi suhteellisen helposti ja alkuillasta meillä olikin kaikki valmista. Hyvä sää vaihtui pieneen nousevaan myrskyyn, joten käytiin ajoissa unille. 14 tunnin ajomatka ainakin kuljettajaa jo hieman painoi.

24.jpg
Ráhkikselle lunta ensi kertaa muuallakin kuin jäähallin pihassa

Toisen päivän aamuna myrsky oli voimistunut ja räntää tuiskusi vaakasuorassa. Ilma tuntui myös erittäin kylmältä. Tiesin ettei Pöyrisjärven autiotuvalle ollut siitä kuin muutaman tunnin vaellus, joten ei hirveää kiirettä aamulla pidetty. Myrsky ei hellittänyt, joten oli vain lähdettävä tarpomaan valkeaan maastoon. Oltiin molemmat aivan märkinä eikä kumpaakaan oikein huvittanut jäädä matkalle pitämään taukoja, vaan paineltiin reippaalla askeleella suoraan autiotupaan. Sinne päästiinkin aika kivuttomasti ja ei muuta kuin mökki lämpöiseksi ja kamat kuivumaan. Päivä menikin pääasiassa lepäillessä, sillä sää oli koko tuon toisen päivämme ajan aika raaka. Päikkärien jälkeen kuivateltiin lisää kamoja ja koiran turkkikin alkoi olla kuiva. Pentu järsi kuivattuja kanafileitään ja meikäläinen hörppi hyvää punaviiniä kamiinan räiskyessä, joten ei ollenkaan huono ilta ollut meillä!

26.jpg
Autiotuvan lämmössä on hyvä olla

Viimeisen kokonaisen päivän aamu valkeni hyvässä säässä. Myrsky oli laantunut ja lähdettiinkin hyvissä ajoissa kulkemaan takaisin autolle päin. Vielä oli edessä yksi yö erämaassa, joten päivän agendana oli vain löytää sopiva spotti teltalle auton lähettyviltä. Sää oli upea ja ruska parhaimmillaan, joten askel siivitti hyvinkin kevyesti. Kuljettiin lähes autolle saakka 16 kilometriä eikä koira näyttänyt merkkiäkään vielä väsymyksestä! Toki matkalla pysähdeltiin usein ja molemmat söivät tiuhaan tahtiin. Vasta telttaa pystyttäessä koira näytti olevan aika poikki ja kävikin saman tien jäkälämättäälle unille. Hetken päästä kuitenkin jo virkosi tutkimaan taas uutta ympäristöä ja myöhemmin kömpi telttaan viereeni nukkumaan.

Ráhkis oli enemmän kuin hyvä ensimmäisellä vaelluksellaan. Kaikki meni paremmin kuin suunnittelin. Pennun kanssa vaellus onnistuu, kunhan reitti on tarpeeksi helppo kulkuista ja eteneminen koko ajan pennun ehdoilla. Ruokaa täytyy olla myös paljon mukana, koska luonnollisesti energiankulutus on aivan toista kuin kotona arjessa! Mikäs sen parempaa pennun lihaksiston ja koordinaation kehittymille kuin juosta vapaana vaihtelevassa maastossa oman mielen mukaan!

 

Täydellinen päätös

Koirani nautti suunnattomasti tuosta retkestä. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa hän tuli luokseni nuolemaan kasvojani ikään kuin kiittääkseen loistavasta päivästä. Oli tuosta pennusta myös paljon seuraa ja iloa myös meikälle!

DSC_0280.jpg
Tauko paikallaan

Viimeinen ilta oli ehkä kaikista reissuistani ikimuistoisin. Löydettiin täysin sattumalta aivan täydellinen paikka teltalle ja ulkona vallitsi poikkeuksellisesti täysin tyyni ilma. Ulkona oli raikas sekä kuulas syysilma. Puissa sekä maassa vallitsi ruskan väriloisto parhaimmillaan ja edessä häämötti Pöyrisjärven korkein huippu, Jierstivaara. Edessä oleva tunturijärvi oli täysin tyyni ja sen kirkkaasta pinnasta heijastui kaikki maailman värit. Jalassa mummon kutomat villasukat ja kuksassa lämmintä vahvaa kahvia. Kaukaa jostakin kuului muuttavien joutsenten huutoa. Elämys oli juuri sitä mitä tuolta olen aina hakemassa. Pää tyhjänä ajatuksista, stressitön tila, vain minä ja se hetki.

30.jpg
Täydellistä!

Tehtävä Lapissa sai komean päätöksen syksyn osalta. Myös Ráhkis pääsi nauttimaan ensimmäisestä vierailustaan Lapin kiveliöihin. Tästä meidän on hyvä jatkaa ja seuraavaa reissua odotellessa. Nyt hieman jatketaan toistemme koulutusta ja palataan kiinni taas arkeemme!

 

17.jpg

18

19.jpg

20.jpg

5.jpg

13.jpg

115.jpg

29.jpg

21.jpg

34.jpg
Kotimatkalla hieman väsytti

Tietoa kirjoittajasta

allekirjoitus2

MUISTA HYÖDYNTÄÄ SYYSKAMPPIS!

syyskuu

Advertisements

Muotkan opit

cof

IMG_20170607_163913.jpg

Kehittyäkseen on ensin opittava tuntemaan itsensä. Omat kokemukseni osoittavat, että lähtökohta itsetutkiskeluun vaatii ensinnäkin rauhallisen ympäristön. Häiriötekijät on minimoitava. Näitä ovat muun muassa työasiat, puhelin, tietokone, tabletti, muut ihmiset sekä kovat äänet. Nämä tekijät on karsittava pois, jotta saavuttaa sopivan mielentilan uusien asioiden oivaltamiseen. Teen kotoa käsin paljon töitä, joten parasta on vain lähteä pois kotioloista.

Työssäni tarvitsen todella paljon internetin ihmeellistä maailmaa, joten matkustin minne tahansa missä on jonkinlainen wi-fi yhteys saatavilla, niin siellä alan myös tehdä töitäni. Automaattisesti ensimmäisenä aukeaa sähköposti ja siitä hieman päivittelemään omia sivujani sekä tietysti somea. Eli siellä missä on netti, niin siellä olen myös töissä. Siksi on lähdettävä mahdollisimman kauas ja syvälle. Sinne mihin mikään laajakaista ei ylety.

Ylös tunturiin

Muotkalla parasta antia ovat tunturit. Siellä ne ovat kaikki järjestäen helposti valloitettavissa ja lähes jokaiselta huipulta aukeaa aivan epätodellisen kaunis maisema. Pieni vaiva, suuri palkinto! Erityisesti meikäläiseen teki vaikutuksen Peltoaivi. Se ei kilpaile korkeudellaan Käsivarren suurtuntureiden kanssa eikä omaa samanlaista mystiikkaa mitä esimerkiksi Haltilla tai Saanalla on. Se ei myöskään ole kovinkaan vaikeasti tavoiteltavissa. Majatalo Ruoktulta patikointi kestää 1-2 vuorokautta kyseisen tunturin juurelle päästäkseen. Itse huiputuskaan ei vaadi kovin montaa tuntia.

IMG_20170607_163910.jpg
Näkymää huipulta

Alkuperäinen reittini Muotkalla muuttui runsaan lumitilanteen takia aika lailla. Tästä syystä aikaa jäi paljon enemmän erilaisten huippujen tutkailuun. Peltoaivin huipulla kävin kolmesti viikon aikana ja voin kertoa, ettei siihen näkymään kyllästy koskaan. Huipulta aukeaa täysi 360 asteen näkymä joka suuntaan. Sää oli jokaisella huiputuksella helteinen ja näkyvyys täydellinen. Silmänkantamattomiin asuttamatonta erämaa maisemaa – täydellistä! Kaukana luoteessa näkyi Norjan lumipeitteiset vuoristot, lähimmät tunturien huiput osittain lumen peitossa ja lukuisat järvet ympärillä olivat jäässä. Tuuli sattui olemaan myös epätodellisesti joka huiputus kerralla täysin tyyni, joten ympärilläni oli täysi hiljaisuus.

Hetket huipuilla jäävät mieleen. Samanlaisia näkyi ei täältä etelästä löydä. Kuvia tietysti olen ottanut satoja, mutta niissä maisema ei vain pääse oikeuksiinsa. Onneksi ”aidot” kuvat ovat piirtyneet mieleni muistioon, jonne voin aina mielessäni palata. Ympärillä oleva avaruus ja yksinäisyys eivät myöskään taltioidu valokuvaan. Se tunne, kun tiedät ettei lähistöllä ole ketään muita ja lähimpään asutukseen voi olla päivien kävelymatka, tuo vapautta. Tieto siitä, ettei puhelin voi soida kentän puuttumisen vuoksi tuo helpotusta.

Arki on kivaa, mutta välillä sieltä on hyvä päästä hetkeksi irti!

Multitasking

Arki on usein meillä kaikilla kovin kiireistä. Sitä yrittää tehdä mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Ajankäyttö on maksimoitava. Itse syyllistyn tähän myös hyvinkin usein päiväni aikana. Esimerkiksi aina syödessäni luen lehdestä uutisia ja samalla puhelimesta sähköposteja. Puhelin soi myös tiuhaan tahtiin päivän aikana ja moni asia tuleekin tehtyä puhelin korvalla. Näitä riittää meillä kaikilla.

Erämaassa pyrin aina karsimaan nämä monien asioiden saman aikaiset suoritukset nollaan. Miksi? Ensinnäkin koska on aikaa ja toiseksi siitä syystä, koska yhtä asiaa tehdessäsi keskityt vain siihen hetkelliseen tekemiseesi. Kulkiessa ei tarvitse samalla suunnistaa. Voi pysähtyä hetkeksi ja samalla katsoa ympärilleen sekä nauttia siitä hetkestä. Tulilla ollessa ei tarvitse välttämättä kuin tulistella ja katsella tulta. Ruoanlaittokin on mielekkäämpää, kun ei samalla säädä muuta.

Kokeile. Pysäytä hetkeksi kaikki muu ja juo esimerkiksi vain kahvia. Älä tee mitään muuta. Sulje puhelin ja kaikki muut häiriötekijät ympäriltäsi. Keskity kahvin makuun ja hajuun. Tunnustele miltä se maistuu sekä miten sen kofeiini vaikuttaa kehoosi. Rentoudu! Näin jopa hyvin yksinkertaisesta asiasta voi tulla todella suuri nautinto. Samalla saatat jopa päästä irti edes hetkeksi kaikesta muusta ympärillä olevasta hässäkästä.

20170610_185438.jpg
Pysäytä hetkeksi

Hallittu eksyminen

Oli aika hyvästellä Peltoaivi ja suunnattava syvemmälle erämaahan. Päätin lähteä yöllä liikkeelle, koska oli aivan jumalaton helle ollut jo monta päivää. Aurinko paistaa korkealta ja valoisaa on kellon ympäri, joten on aivan sama liikkuuko päivällä vai yöllä. Päivän reitin olin suunnitellut kartalta etukäteen. Reitti lähti Peltoaivilta karkeasti kohti itää suurimpia lumikenttiä kierrellen. Fiilis huippu ja kropassa energiaa parin kevyemmän päivän ollessa alla!

sdr
Tuohon suuntaan!

Polkuja ei ollut missään, joten kartalla ja kompassilla oli mentävä. Itse suunnistus meni kyllä ihmeen kaupalla pelkällä tutkalla lähes koko reissun. Kompassi roikkui tunnollisesti kaulalla joka päivä, mutta suuntaa otin sillä korkeintaan kaksi kertaa koko viikossa. Karttaa vilkuilin ohi mennen, että suunnilleen tiedän missä mennään. Paikkahan tuntui tutulta, melkein kuin kotipoluilta. Oli fiilis, että siellä olisi ollut ennenkin monta kertaa.

Vaellus helteessä sujui vauhdikkaasti ja ympärillä oleva lumi suli jatkuvasti kuin silmissä. Olihan ilman lämpötila plussan puolella komeasti 25 ja aurinko paahtoi korkealta taivaalta 24/7. Pysähdellessä syömään, kahvistelemaan tai päikkäreille katselin kartasta täsmällisen paikan, jossa kulloinkin olin. Strategia toimi ja suunnistamisesta ei tarvinnut liikaa ottaa huolta.

IMG_20170609_105844.jpg
Kuumako?

Kaikki menivät enemmän kuin hyvin alusta asti, joten kai sitä sitten alitajuntaisesti piti saada hieman toimintaa. Pari jokea oli jo tullut ylitettyä ja saavuttuani erään joen varteen hukkasin kyllä totaalisesti olinpaikkani. Olin eksyksissä erämaassa. Ei ketään missään eikä puhelimessa kenttää. Tunne siitä oli mahtava! Syytä ei ollut hätään, koska tiesin kuitenkin mistä suunnasta olin tullut. Päätin etten lähde etsimään sopivaa ylitys paikkaa joesta, vaan otan suunnaksi lännen ja kuljen niin kauan kunnes löydän sopivan leiripaikan.

IMG_20170609_154642.jpg
Näillä seuduilla katosi suunta

Vaellusta oli kulunut noin yhdeksän tuntia tuohon mennessä. Ajattelin, että eiköhän pikkuhiljaa tältä päivältä riitä askeltaminen. No 3-4 tuntia myöhemmin eksymisestä löysinkin aivan täydellisen paikan teltalleni ja ei muu kuin leiri pystyyn. Ruoka maistuu aina hyvin kaksitoistatuntisen urakan jälkeen ja uni tulee myös ilman sen suurempia kyselyitä.

Eksyminen voi olla myös hyväksi! Tajutessasi, että olet hukassa, niin automaattisesti vaistosi parantuvat. Näet, kuulet ja ajattelet paremmin. Tietysti, jos vaivut synkkyyteen ja mielesi valtaa pakokauhu, niin asiat menevät silloin päinvastoin! Pysy siis positiivisena ja ota tila sekä aika haltuun. Itse en ole ennen noin pahasti mennyt harhaan suunnistaessa, mutta syynä oli vain yksinkertaisesti huolimaton kartan lukeminen. Hyvää siinä oli myös se, että leiripaikka todennäköisesti oli huomattavasti parempi kuin mihin meikän oli alun perin tarkoitus päästä.

IMG_20170609_194330.jpg
Kaikella on aina jokin tarkoitus!

Reissun opit

Viikko Muotkalla meni nopeasti ja se antoi lopulta enemmän kuin osasin odottaa. Ymmärsin missä omaitseni menee tällä hetkellä ja mitä se vaatii seuraavaksi. Opin tiedostamaan ympäristön, jossa pääsen irti arjestani sekä missä mun on helpointa opiskella omaa itseäni.

IMG_20170609_194352.jpg

Kaikkeen saa myös varautua kesäisessä Lapissa. Ensi kerralla täytynee ottaa aurinkorasva mukaan kiveliöön… Sen verran paloi naamari, että palatessani ihmisten pariin muistutin hyvin paljon Hymyhuulista tuttuja Nunnukamiehiä.

Muotka opetti pysähtymään hetkeen ja kuuntelemaan ympäristöä. Paikkana Muotka on myös aivan upea. Yksi niistä harvoista Suomen erämaa-alueista, jota matkailu ja turismi ei ole vielä massoittain vallannut. Siellä joutuu kulkemaan omia polkujaan ja hehtaareja riittää, ettei muita kulkijoita tarvitse katsella. Tulen palaamaan sinne pian ja voin myös suositella sitä muillekin.

Ei ne kuljetut kilometrin, vaan ne pitkät tauot!

IMG_20170609_194722.jpg
Hyvät näkymät toimistolta

varusteleka.fi

IMG_20170610_094606.jpg

Kirjoittajasta

allekirjoitus

Muotkalle

1.jpg

2.jpg

3.jpg

Vaativa, mutta lempeä Muotka. Näin totesi myös Raimo Kojo kirjassaan Pohjoiset erämaat. Erittäin hyvin kuvaava lausahdus. Tuon sain kokea hyvässä sekä pahassa reissullani. Tässä blogissa kerron havainnoista, tunteista ja oivalluksista, joita tein tuon matkan aikana. Valitettavasti en tule kertomaan sankaritarinoita vaelletuista kilometreistäni eikä reitistäni ole mitään hienoa GPS kuvaa, joka kuvaisi jokaisen otetun askeleen. Muun muassa niitä ja muita upeita blogeja löytyy osoitteesta retkipaikka.fi.

Odotin reissultani ja Muotkalta todella paljon. Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi ja monen muun sattuman kautta jouduin kuitenkin tekemään monta kompromissia matkan aikana. Alkuperäinen suunniteltu reittini lyheni lähes puolella. Aluksi tämä tuntui suurelta pettymykseltä, mutta ajan kuluessa tajusin sen olevan juuri sitä mitä tarvitsin.

Odotin todella suuria asioita, mutta sain jotain vielä suurempaa takaisin.

Kohti Muotkaa

Herätyskello soi 03.00. Aina samainen pikkupoikamainen jännitys ja täpinä päällä edellisenä iltana, joten yöunet jäivät reiluun kahteen tuntiin. Vajaat yöunet eivät juuri painaneet, vaan odottaen kohti matkaa. Hätäinen aamupala, viimehetken pakkailut, kahvit termariin ja ei muuta kuin autonrattiin!

Fanipostia oli ilmestynyt Volkkarini tuulilasinpyyhkimen alle. Postit ja tavarat kyytiin ja seuraavaksi hyvä-ja-halpa liikahti noin kilometrin, josta poimin Anskun kyytiin. Hän oli samaisella päivämäärällä menossa Ouluun, joten sain ainakin hetkeksi matkaseuraa reissulleni. Lahti Oulu väli on yleensä perkeleen puuduttava matka, mutta nyt matka tuntui menevän erittäin sujuvasti. Uskollisesta pakettiautostani on turbo kadonnut johonkin, joten matkanteko ei ole aina kovinkaan vauhdikasta. Syvälliset keskustelut ja elämästä filofosointi Anskun seurassa joudattivat matkaan senkin edestä. Hieno persoona ja upea ihminen! Kannattaa muuten lukea hänen omaa blogiaan. Siellä melkoisesti lisää viisauksia! Pääset siihen tästä!

ansku.jpg
Matkaseura sekä hyvä-ja-halpa

Oulusta sitten yksin kohti seuraavaa stoppia. Kemijärvi ja mummola kutsuivat. Siellä viimeiset voitelut kehoon sekä mieleen. Porokeittoa kapeisiin kasvoihin, lyhyet päikkärit, sauna, palauttava lenkki ja unelle. Aamulla kello soi inhimilliseen aikaan 06.00. Siitä sitten kohti mystistä Muotkaa, joka oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Reissuillani menomatka on yleensä yksi siisteimmistä jutuista. Suuret odotukset ja jännitys tulevasta seikkailusta. Nyt fiilis oli kuitenkin jotain ihan muuta. Suuret odotukset olivat vaihtuneet lähinnä peloksi ja jännitys vaihtunut väsymykseen. Saariselällä oli täysi talvi ja siellä availtiin laskettelurinteitä – kesäkuussa?! Lumi on kiva elementti, lähinnä jouluaattona, mutta kesäisellä vaelluksella se tuppaa yleensä olemaan ongelma. Sain matkaani lumikengät, mutta silti hieman arvelutti koko homma.

Sesongin ekaa reissuani olen valmistellut pitkään ja odottanut kuin tuota kuuluisaa kuuta nousevaa. Odotus oli poissa eikä sopivaa jännitystä löytynyt sitten yrittämälläkään. Kyselin itseltäni monta kertaa, että mitä helvettiä!?

Henkinen väsymys

Vasta kohteessa parin päivän vaelluksen jälkeen tajusin mistä kaikki johtui. Olin todella, todella väsynyt. Syitä siihen on monia ja sen pystyi huomaamaan vasta 1200kilometrin päästä kotoa. Tässä kohtaa hyvä korostaa, että kotona kaikki asiat ovat viimeisen päälle kunnossa. Teen asioita joista nautin, saan toteuttaa itseäni ja arki on yhtä juhlaa. Fakta on kuitenkin se, että kaikki tekeminen kuluttaa ja vie energiaa. Joskus jopa teräsmiehenkin on levättävä. Viimeksi olin pitänyt viikon talviloman lokakuussa, jolloin tein reissun Utsjoelle, Kaldoaivin erämaahan. Lokakuusta kesäkuuhun on mahtunut paljon asioita. Tai oikeastaan vain yhtä – työntekoa. Tein pitkän jakson jopa kolmea työtä päällekkäin. Olin täysipäiväinen työntekijä isossa firmassa, valmensin C-ikäisten lätkäjunnujoukkuetta ja perustelin omaa firmaani. Kaikista tietysti nautin, mutta työpäivän venyessä kahteenkymmeneen tuntiin ja toistaa sitä päivärutiinia pidemmän jakson, niin alkaa se jossain näkymään. Jopa tässä naamassa!

Reissulla sen väsymyksen vasta huomasi. Nukuin lähes joka yö yli kymmentä tuntia. Yösijoina toimi milloin telttani, milloin laavu ja satunnaisesti myös autiotupien laverit. Päiväunia tuli otettua myös päivittäin. Ne suoritin yleensä jonkin sopivasti kohdalle osuneeni tunturin huipulla taivasalla kivikko makuualustana ja rinkka tyynynä. Ulkona nukun muuten paremmin kuin missään muualla oli ulkona vallitseva säätila mikä tahansa. Suosittelen sitä myös muille!

peltojoki.jpg
Alkutaival

Kohteessa

Päämääräni oli edessä ja auto parkissa. Mielessä jyskytti, että ei helvetissä. Viivyttelin lähtöäni erämaahan kaikin keinoin. Purin tavaroitani ja karsin ylimääräistä tavaraa pois. Rinkka tuntui hyvin raskaalta, joten vähäisistä tavaroistani karsin vielä lisää kiloja pois. Nyt ei voisi olla mitään ylimääräistä kannettavaa! Sitten lompsin vielä Ruoktuun kaahville, kuten täällä on tapana sanoa.

Paikka tuntui kodikkaalta, mutta samalla autiolta. Ei muita autoja parkissa, ei muita ihmisiä majatalossa. Sitten paikan omistaja kömpi esiin. Ainakin 200vuotias herrasmies Hans kysyi kuinka voisi palvella minua. Ilmoitin vain, että kahvi maistuis ja erämaahan olen menossa. Siinä sitten kahvia join ja hän kysyi mistä olen tulossa. Vastasin yhdellä sanalla: Lahest. Seuraavaa lausetta en osannutkaan odottaa. ”Niin sieltähän tuleekin Suomen kovin räppäri!”. Mietin hetken mitähän tuo äijä nyt meinaa ja miten hän muka voisi olla skenessä? Samassa hän jatkoi ja kertoi Nikke Ankaran olevan Suomen paras. Repesin nauramaan ja nyökyttelin myöntävästi. Kuulemma hänen sukulaispoikiaan ja käski viemään terveiset. Asia kunnossa! Kahvit oli juotu ja mietin, että nyt on kyllä kaikki kuultu ja aikoihin eletty… Rinkka selkään ja erämaahan siis!

peltojoki2.jpg
Peltojoki

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin. Rinkka tuntuu painavan enemmän kuin kaikki ne synnit mitä on lyhyen elämän aikana ehtinyt tekemään. Jalkoja hapottaa jokainen pienikin nousu ja helpoimmat jängätkin tuntuvat raskailta astella. Tiedostin tämän ja olin suunnitellut ensimmäisestä päivästä todella helpon.

Muotkalla ei ole opastettuja polkuja tai reittejä, mutta Ruoktulta lähtee polku Peltojokea myötäillen, joka vie lähes Peltojärvelle asti. Tuota polkua on monet retkeilijät ja porot kulkeneet vuosikymmenien aikana. Sain siis helpon startin ja ensimmäiselle leiripaikalle ei olisi kuin muutaman tunnin marssi edessä.

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina se rankin, edelleen. Kaunis ajatus kevyestä alkutaipaleesta, mutta totuus toista. Lunta oli enemmän kuin uskalsin pelätä ja vettä hiljaa ripsutteli vasta kalpeita kasvojani. Polku seuraili mutkaista erämaajokea ja kiitos lumen paljouden siinä oli vaikea pysyä mukana. Kartalla en tuntunut pysyvän lainkaan ja jokitörmän runsas kasvillisuus peitti näkyvyyden. Mietin jo mitä mä täällä Muotkalla pyörin.

rinkka.jpg
Rinkka painoi lähtiessä 24kg

Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää entisessä opettaja Lahtisen kalakämpässä. Se sijaistee joen varrella ja lähtöpaikastani sinne on noin kymmenen kilometrin taival. Olin toispuolel jokkee, joten se oli vielä ylitettävä ennen kuin pääsisin tuvan turvaan keräilemään. Ruoktun isäntä oli räppijuttujensa ohella antanut vinkin mistä joki kannattaa ylittää. Sopiva ylitys paikka löytyikin helposti ja siitä sitten varmoin ottein yli. Joki näytti matalalta, joten en alkanut itseäni riisumaan. Kuljen aina vanhoissa kunnon kumisaappaissa, kuten todelliset Lapin erämaantaitajat, joten oletin etten pahemmin kastuisi. Paskat. Vettä olikin syvimmillään yli polven, joten nokialaiset hörppäsivät kunnolla vettä ja hetkessä olin läpi märkä.

Lahtinen1.jpg
Lahtinen

Kastuminen ei painanut, koska kämpälle olisi enää puolisen kilometriä ja aurinko alkoi näyttäytymään. Sää oli hetkessä jopa kuuma. Ulkona olisi ollut hyvä yöpyä, mutta sitkeästi piti päästä tuohon kömmänään leiriytymään. Kämpälle päästyäni totesin ilokseni ettei siellä ollut muita kulkureita. Märissä tamineissa avasin oven ja hämmästyin. Noin pientä mökkiä en ole eläessäni nähnyt. Neliöitä oli maksimissaan kaksi. Onneksi koko komeuteni kattaa kokonaiset 173cm (saappaat jalassa), joten juuri ja juuri mahduin siellä itseni oikaisemaan. Romppeet narulle kuivumaan ja kamiinaan tulet. Lämpenee muuten pari neliötä aika nopeasti!

Lahtinen2.jpg
Tupa on hyvin pieni, mutta kodikas!

Uusi päivä

Nukuin todella hyvin tuossa Lahtisen kyhäämässä kämpässä. Mietin vain, että olisi herra voinut edes yhden ikkunan tuohon mökkiinsä aikanaan rakentaa. Tosin pimeys oli hyvä, sillä yötöntäyötä pohjolassa eletään. Aamu oli todella kaunis. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ihmeitä tekee yksikin yö erämaassa. Tunsin itseni taas omaksi itsekseni. Virtaa täynnä, jännittyneenä kohti uutta päivää ja kroppa tuntui energiseltä.

Lämpimästä säästä huolimatta lunta näytti olevan huolestuttavan paljon. Kiitos vain lumikengistä. Ne jätin tietysti heti alkuun autooni. Ei auttanut kuin elää tuon jäätyneen veden kanssa ja muutettava hieman suunnitelmia. Alkuperäinen reittini kiertäisi pitkän lenkin kattaen suuren osan koko laajasta Muotkasta. Suunnitelmaa oli vaihdetta, koska mitä syvemmäs erämaahan etenin, niin sitä syvemmäksi lumi kävi. Koko reissun luonne muuttui ja samalla tajusin, miten hyvä olikin suunnitelmien muuttuminen.

lunta.jpg
Lunta riitti kesäkuussa

Alkuperäinen reitti oli jo pelkästään kartalla pitkä ja vaativa. Se olisi vaatinut suunnitelmallista etenemistä ja ehkä juuri syyt edellispäivän fiiliksiin olivat aikataulut, tietyt kilometrit, jatkuva eteneminen, suorittaminen. Eli juuri niitä asioita joita teen arjessa, päivittäin. Päätin, että teen täällä kaiken päinvastoin kuin arjessani. Ei suunnitelmia, ei aikatauluja, ei edes kelloa, huolettomia kilometrejä ilman määränpäätä.

järvijäässä.jpg
Järvet tukevassa jäässä

Toisena päivänä rinkka alkoi jo tuntumaan taas ihan hyvältä kaverilta. Jalat liikkuivat kevyesti ja matkaan oli siisti lähteä. Päätin, että vedän tosi lyhyen etapin ja leiriydyn läheiselle järvelle Peltoaivi nimisen tunturin juurelle. Järvellä ei ollut nimeä, joten se kuulosti riittävän hyvältä! Matka sinne oli kohtuullisen helppo, mutta kuuma sää yllätti niin pahoin, että jouduin riisumaan tärkeimmän varusteeni. Oranssi kolmikerroksinen Häglöfsin kuoritakki joutui nyt rinkan uumeniin. Ilman tuota vaatekappaletta harvoin poistun edes kotiovea pidemmälle. Loisto rotsi! Pitää tuulen kuin tuulen, kestää rankimmatkin sateet, mutta silti hengittää. Täydellinen kompo!

Nimettömälle järvelle mentäessä joutuu hieman nousemaan tunturiin. Puusto hävisi ensimmäisen kerran ja Peltojoen koskien pauhu alkoi jäädä taakse. Ensimmäistä kertaa Muotkalla meikälle aukesi loputtomiin jatkuva erämaa ja lukuisat suuret tunturit. Näkyvyys oli täydellinen, joten horisontissa siinsi Norjan vuoristomaisema. Aloin päästä siihen Lappiin, joka tuntuu kotoisalta! Fiilistä nosti se, että tajusin ettei ole kiire mihinkään. Ei ole kiire jatkamaan taivalta. Koko päivä aikaa väsätä leiriä, nauttia maisemista ja olla vain omien ajatusteni kanssa.

Olen miettinyt paljon mikä tuosta kaikesta tekee niin kovin ihmeellistä. Mikä tekee Lapista niin ihmeellisen ja mistä edes koko Lappi alkaa? Yksinkertainen vastaus lienee meikällä: tunturit. Etelässä kaikki on niin tasaista ja samanlaista joka puolella. Luonto, ihmiset, arki, rutiinit, etc. Lapissa luonnossa ja ihmisissä on suuria eroja. Tuntureilla on omat muotonsa ja omat luonteensa. Samoin ihmisissä sekä heidän rutiineissaan. Moni asia pyörii edelleen luonnonehtojen mukaan. Kesässä on valoisaa ympäri vuorokauden ja talvella taas kaamos painaa pimeyttään kellon ympäri. Kasvukausi on lyhyt ja siitä on otettava kaikki irti.

Tuntureilla koen olevani maailman katolla. Ei ole puita tai suuria rakennuksia varjoineen peittämässä näkymää. On vain loputonta taidemaalausta niin kauas kuin silmä kantaa. Se tuntuu hyvältä, jopa kotoisalta. Etelässä tätä ei voi kokea koskaan, geologinen fakta! Ehkä se myyttisyys piileekin tässä. Se ei ole osa omaa arkeani. Siksi ajaessani aina Saariselän korkeudelle ja nähdessäni ensimmäiset ”oikeat” tunturit, niin mieleni rauhoittuu. Siitä alkaa muuten mun Lappi. Oma rajani menee Saariselällä, ei Lapinläänin rajoissa tai napapiirin rajalla. Miksi? Yhtenä syynä pidän paluumatkojani. Saariselän ohitettuani tiedän, ettei edessä näy enää yhtään jylhää mykistävää maankohoumaa, vaan alkaa tasaisuus. Pian koittaa siis koti ja arki.

riekko.jpg
Riekko Peltoaivilla

Seikkailu jatkuu

Toinen vaelluspäivä oli parasta pitkään aikaan. Puhelimesta hävisi viimeiset kentän rippeet ja tunsin aidosti olevani hetken täysin vapaa kaikesta. Ei ketään missään, vain minä ja tämä erämaan valtava avaruus. Oli todella helpottunut olo. Kireät hartiat tuntuivat kuin olisi käynyt hierojan hellässä käsittelyssä ja ennen reissua alkanut selkävamma tuntui kuin olevan muisto vain. Tunsin olevani todella rento henkisesti ja fyysisesti.

Seikkailun kuului kuitenkin jatkua. Oli vielä paljon koettavaa. En malttanut oleilla vain yhden nimettömän järven rannalla viikkoa. Seuraavaksi alkoi uusien tunturien huiputus, matka syvemmälle erämaahan, alitajuntainen hallittu eksyminen. Kulkea sai metsän suojissa, laajoilla jängillä, petollisessa rakassa, hiekka dyyneillä, aavoilla aroilla, kahlata lumessa sekä astella kuivilla kankailla. Muotka osoitti lempeytensä, mutta samalla nöyryytti ja koulutti meikäläistä todella paljon. Näistä tapahtumista kirjoitan lisää myöhemmin.

Nyt vetäydyn piilopirttini lavereille ja kääriydyn porontaljaani. Loppu matkaa purkailen hieman mielessäni ja lueskelen epämääräistä päiväkirjaa, jota kirjoittelin Jaloviinan höyryissä makuupussissani.

cof
Vyyhdin purkaminen tässä piilopirtissä

Ei ne kuljetut kilometrin, vaan ne pitkät tauot!

näkymä.jpg

peltoaivi.jpg

Kirjoittajasta

allekirjoitus2

varusteleka.fi

Valmistautuminen

8.jpeg

3.jpg

7.jpeg

Ensimmäinen reissuni lähenee ja valmistautumiset ovat loppusuoralla. Hyvä ja perusteellinen valmistautuminen kannattaa tehdä ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin Muotkatunturin erämaa-alue on erämaista erämaisin: merkittyjä reittejä ei ole ja autiotupia on vähän. Ei ole siis mitään valmista kivaa polkua, jota voisi seurailla merkkipaaluja pitkin. Reitti sekä omat polut on suunniteltava etukäteen itse. Toiseksi eihän mikään muu nosta reissukuumetta yhtä korkealle, kuin tavaroiden pakkailu ja pussittaminen! Siitä tietää viimeistään lähdön olevan lähellä. Valmistautuminen sen eri muodoissa on osa prosessia.

Fyysinen

Jaan yleensä minkä tahansa suorituksen neljään osioon. Tästä niistä ensimmäinen, eli fyysinen suoritus ja sen vaatimukset. Muotkalla tulen viettämään 8-10 päivää arvioni mukaan kilometrejä kertyy yhteensä 130-150km. Valmiita polkuja ei juuri ole, joten matkaa taitetaan ylä- ja alamäessä, aavassa tunturimaisemassa, upottavilla jängillä, petollisessa rakassa sekä kahlataan koskissa. Selässä tietysti keikkuu rinkka, joka painaa lähtöhetkellä noin 24kiloa.

kaksi.jpg
Hyppyrimäki, Lahti

Kuulostaa rankalta fyysiseltä ponnistukselta, joka vaatii raudanlujaa fyysikkaa ja josta selviää vain kovakuntoisimmat yksilöt. No totuuden nimissä näin ei kuitenkaan ole. Päivämatkat ovat tarkoituksen mukaan tosi lyhyitä. Tavoite on unohtaa aika sekä suorittaminen, joten päiväetapit tulevat olemaan keskimäärin hieman yli peninkulman (lue, kymmenen kilometrin…) verran.

Erämaassa rinkka selässä matkavauhdiksi yleensä tulee noin 2-3km/h. Nopealla matematiikalla lyhyeenkin matkaan saa kulumaan paljon aikaa. Puolimaratonin taittaa hyvissä oloissa kivuttomasta puoleentoista tuntiin, mutta näissä hommissa samaan kilometri matkaan uppoaa helposti 7-8h.

Kävelyä tulee kuorman kanssa vaihtelevassa maastossa jokaisena päivänä joitakin tunteja. Siitä selviää ihan varmasti kuka tahansa kaksi jalkainen ihminen! Hyvästä fyysisestä kunnosta ei ole kuitenkaan KOSKAAN haittaa. Päinvastoin hyvä fyysinen kunto takaa korkean suorituskyvyn oli olosuhteet mitkä tahansa. Samalla hyvä fyysinen kunto takaa myös erinomaisen henkisen kunnon. Lisäksi tässä kohtaa on sopiva lainata entisen opettajani sanoja: “Voima korjaa kaiken!”.

yksi.jpg

kolme.jpg
Treeniä kotipaikkakunnalla

Oli laji mikä tahansa, niin lajinomainen harjoittelu on numero yksi ja sitä tukevat asianmukainen voimaharjoittelu sekä muut oheisharjoitteet. Reissujani varten oon treenannut 20kg painoliivi ylläni tehden eri pituisia lenkkejä eri vauhdeilla. Harjoitusmaasto mielellään mäkinen, jossa tulee vaihtelevasti ylä- ja alamäkiä. Rappuset ovat myös erittäin hyvä vaihtoehto, sillä askelta joutuu nostamaan yleensä tavallista enemmän. Etenkin tänä keväänä, kun lunta on Suomineitomme pohjoisosissa vielä todella paljon! Kiitos myöhästyneen kevään.

Tekninen

Tällä osiolla viittaan yleensä lajin teknisiin suorituksiin sekä niiden vaatimuksiin. Jääkiekossa se on esimerkiksi pelaajan kykyä käsitellä kiekkoa eri tilanteissa tai vaikkapa yksinkertaisesti raakaa suoraa luistelua. Tässä yhteydessä mietin lähinnä navigointia sekä tavaroiden pakkaamista.

1.jpg
Kamat pakattuna ovensuussa

Fakta on se ettei Turkian poikaa ole paikallisilla iltarasteilla nähty. Suunnistusta en ole treenannut (taaskaan) paskanvertaa! Mennään siis vanhoilla meriiteillä ja käyn mielikuvissa läpi miten se homma taas menikään. GPS vehkeitä en kiveliöön kanna, vaan luotan perinteiseen karttaan sekä kompassiin. Periaatteet kunniaan!

Pakkaaminen on todellinen taitolaji. Siinä osiossa en ole häävi, vaan on joutunut pakkaamaan ja purkamaan rinkan moneen kertaan. Ostin juuri uuden 75litraisen rinkan, jota olen kerran vasta ulkoiluttanut. Käytiin ystäväni Ulkoilmamiehen, veli Seppäsen, kanssa tekemässä yhdenyön setti Repovedellä, jossa pääsin testaamaan uusia kamojani sekä samalla sai todellista tuntumaa taas vaeltamiseen monen kuukauden tauon jälkeen. Oli muuten hauska retki ja erinomainen treeni pidempiin vaelluksiini! Ei aina tarvitse tsekkilegendan tyylillä riehua painoliivi päällä…

2
Teltan säätämistä toimistolla…

Oma pakkausideologia nopeasti. Mukaan vain semmoista mitä tulee tarvitsemaan. Eli vaatteita mukaan korkeintaan yksi vaihtokerrasto ja ruokaa aivan perkeleesti! Kuka nyt miinus kaloreilla haluaa erämaassa hillua… Isot sekä painavat kamat sijoitan rinkan yläosiin lähelle kroppaa ja loput kamat asettuvat miten haluavat. Kaikki tavarat jätesäkkeihin ja minigrippusseihin. Nuo minigripit ovat muuten kansakuntamme yksi parhaista keksinnöistä ja niitä meikällä kuluu todella paljon vuodessa! Tavoite on kuitenkin, että vaikka kaatuisin koskeen, kuten tapoihini kuuluu, niin kamat pysyisivät jokseenkin kuivina!

Varusteilla on myös väliä! Panosta laatuun, älä määrään. Tilaa Haltin uutiskirje ja saat -20% alennuksen verkkokauppaan!

Taktinen

Pelitapa tai pelikirja. Mikä on game plan Muotkalle? Alueen kartan ostin pari kuukautta sitten ja aloin suunnittelemaan omaa reittiäni. Taktiikkana, että päiväetapit ovat lyhyitä, jotta ehdin varmasti pysähtymään ja vain olemaan. Muotkan 1 570 km² suuruisessa erämaassa on muutama “nähtävyys”, jotka haluan kokea. Reittini luonnollisesti kulkee noiden kautta. Reittini alkaa Muotkan Ruotkulta, johon hylkään autoni. Polkuni heittää erämaassa “rengaslenkin”, eli reissuni päättyy (toivottavasti) myös samaan kohtaan.

6.jpg

Käytössäni on paljon aikaa, joten kiire ei pitäisi olla mihinkään. Sää on tekijä, jota edes meikä ei voi hallita. Mikäli sää muuttuu vaikeaksi ja nousee esimerkiksi sumu tai äärimmäinen kesäkuinen lumimyrsky, jonka sain kokea viime kesänä Käsivarressa, niin sitten vain leiri pystyyn ja nauttimaan “vapaapäivästä”.

Yöpymispaikat olen karkeasti katsonut jo kartasta. Telttapaikka lähelle vesistöä, josta saa helposti ruokavedet ynnä muut. Tietysti tärkeintähän leiripaikassa on maisemat! Muutama autiotupakin osuu matkalleni, mikä on aina helpottava tekijä. Melkoista luksusta lyödä tuvan kamina mansikaksi ja antaa märkien kamojen kuivua. Tervas räiskyy myös aika nukuttavasti noissa tulisijoissa!

Henkinen

Tärkein osio. Ysiviiden prosentin keskittyminen antaa viidenkymmenen prosentin suorituksen. Tammisen kulttimainen viisaus toimii missä tahansa elämän osa-alueella! Tavoite on vain keskittyä matkaan. Olla juuri siinä mitä teenkin. Ei liikaa suunnittelua kohteessa, ei ajantajua, ei kiirettä. Eli kaikki elämänarvot ja normit täysin päinvastoin kuin omassa, ja monen muunkin, arjessa.

4.jpg
Tavoitetta

Kiveliössä päämäärä on toissijainen juttu. En väitä, etteikö ole aivan perkeleen siistiä päästä pitkän vaellusrupeaman jälkeen saunanlauteilla parin kukon kanssa sekä tietysti aidolle posliinille. Kaikki on lopulta yhtä kiertokulkua ja päämäärä tulee joskus vastaan. Halusi sitä tai ei. Nykyään monella päämäärä on se tärkein kohde. Tärkeämpää on kuitenkin osata elää hetkessä ja keskittyä matkaan. Tällä tavoin asioista saa enemmän irti ja mikäli asiaa haluaa verrata vaikka työelämään, niin asiat tulee tehtyä myös paremmin ja huolellisemmin.

Oma viisauteni kuuluukin: “Keskity matkaan, älä päämäärään!”. Se on lause, jota tulen hokemaan todella monta kertaa mielessäni.

Kirjoittajasta

allekirjoitus2

varusteleka.fi

Mun tehtävä

20160606_102652.jpg

Täydellinen hiljaisuus. Sen rikkoo ajoittain vain hento tunturilta puhaltava raikas ja viileä tuuli. Ympärillä on avaraa ja nopeasti katsottuna kaikki näyttää samalta. Luonto on karu ja maisema pelkistetty. Kaukana luoteessa näkyy lumipeitteiset vuorten huiput. Taivas on sininen muutamaa pientä vaaleaa cumulusta lukuun ottamatta. Yksinäisyys on äärimmäistä. Ei ketään missään. Lähimpään asutukseen kahden päivän patikointi matka. Erakoitumista lisää puhelinverkon puuttuminen. Olen täysin yksin keskellä erämaata. Vain minä ja luonto. Tilaisuus ajatella. Olla.

Moni on varmasti kuullut joskus sanonnan Lapin hulluudesta. Moni on myös kysynyt minulta mikä mua sinne pohjoiseen aina vetää. Nyt mulla on tehtävä Lapissa. Tehtäväni on selvittää mitä tarkoittaa Lapin hulluus ja mistä syntyy mun käsitys Lapista sekä mikä tarve ihmisen on päästä keskelle ei mitään, jossa keskiössä ovat yksinkertaisuus ja askeettisuus. Tavoitteena on tämän vuoden aikana tehdä kolme eri reissua tuohon mystiseen kiveliöön ja saada vastaukset kysymyksiin.

Oma henkilökohtainen tavoite on myös oppia lisää omasta itsestäni. Olen perus luonteeltani todellinen suorittaja sekä kontrollifriikki. Arjessani huomaan, miten haluan hoitaa kaikki tehtäväni hyvissä ajoin ennen deadlineja sekä hallita aivan kaikkea missä tahansa mukana olenkin. Haluan hieman löysätä tuota suoritusyhteiskunnan luomaa pajunköyttä, joka kiristyy jatkuvasti kaulallani. Erämaassa en halua suorittaa, vaan elää yksinkertaisuudesta, palata ihmisyyden perusasioihin sekä nauttia omasta seurastani.

Aika on nykyään resurssi, jota pidetään uusiutumattomana sekä se on yleensä myös perkeleen kallista. Sitä se on myös meikälle. Kalenterini on tiukka ja tuntitaksani on tänä päivänä aika arvokas. Pystynkö luopumaan edes hetkeksi tuosta ihmisen kehittämästä mittarista ja elämään muun luonnon mukana? Suomen pohjoisimmissa kolkissa kesällä valoisaa riittää ympäri vuorokauden eikä minulla ole kiire mihinkään. Lähtökohdat uuden oivaltamiselle ovat hyvät, mutta sen sanon, ettei tehtävä ole helppo. Vaatii paljon opettelua ja itsensä tutkiskelua. Malttia sekä taitoa pysähtyä.

Ensimmäinen reissu alkaa kesäkuun viidentenä. Kohteeksi on valikoitunut Inarin ja Utsjoen kuntien välissä sijaitseva Muotka. Seuraavissa blogeissa kerron tarkemmin tulevasta reissusta, valmisteluista sekä sen vaatimuksista. Pitkin kesää kirjoittelen reissujen onnistumisista ja mitä kiveliö on minulle opettanut. Tulen jakamaan kaiken teille juuri niin kuin asiat olen kokenut. Ei lapinlisää, vaan perus lantalaisen kertomus tapahtumista, opetuksista, ulkona elämisestä sekä siitä miten tutkimusmatka omaan itseeni sekä Lappiin on onnistunut. Lähde mukaan ja keskity matkaan – älä päämäärään!

Taallast kaabmaga jare vadse.

20160606_084646.jpg
Saana. Suomen ainoa osa, joka kuuluu Skandien vuoristoon.
20161018_105122.jpg
Kaldoaivin erämaa
20161020_110609.jpg
Geađgeboroaivi
20160607_184852.jpg
Halti horisontissa
20160609_203958.jpg
Jäämeri Skibotnissa
20160606_140932_Pano.jpg
Maisemaa Kalottireitiltä
20161021_093956_Pano.jpg
Deatnu johka

Kirjoittajasta

allekirjoitus2.jpg

varusteleka.fi